KESKUSTELUALOITE 6/2002 vp

KA 6/2002 vp - Christina Gestrin /r ym.

Tarkistettu version 2.1

Suomennos

Itämeren ympäristön suojelu

Eduskunnan puhemiehelle

Itämeren ympäristön suojelua korostetaan hallitusohjelmassa yhtenä tämän hallituskauden merkittävimpänä ympäristöpanostuksena. Hallitus laatii parhaillaan ympäristöministeriön johdolla ohjelmaa Itämeren ekologisen tasapainon palauttamiseksi. Ohjelma hyväksyttäneen valtioneuvostossa keväällä 2002.

Rehevöityminen on suurin uhka Itämeren ekologiselle tasapainolle. Viime vuosisadan aikana Itämeren fosfori- ja typpipitoisuudet ovat kohonneet dramaattisesti. Rehevöityminen on aiheuttanut mikroskooppisten levien liiallisen tuotannon, lahtien kasvamisen umpeen ja rantojen peittymisen rihmaleviin. Päästöt ovat pienentyneet viime vuosina, mutta tästä huolimatta rehevöitymisoireet eivät ole vielä vähentyneet. Viime vuosina erityisesti laajat leväkukinnat ovat saaneet suurta huomiota. Leväkukinnat ovat aika ajoin peittäneet suuria osia Itämerestä aiheuttaen sekä ekologisia että taloudellisia ongelmia. Levät koostuvat usein syanobakteereista eli sinilevistä, jotka ovat usein hyvin myrkyllisiä eläimille ja ihmisille. Merentutkimuslaitoksen ja Suomen ympäristökeskuksen tutkijoiden tietojen mukaan on olemassa suuri vaara, että saamme jälleen tulevana kesänä nähdä epätavallisen voimakkaita leväkukintoja. Tämä johtuu siitä, että Suomenlahdesta syksyllä 2001 mitatut fosforipitoisuudet olivat epätavallisen suuria. Itämeren ympäristön tila on kansallisesti merkittävä ekologinen kysymys, minkä vuoksi on ryhdyttävä toimenpiteisiin ravinnepäästöjen vähentämiseksi Itämerestä. Lähivuosina ympäristövaarallisten aineiden, ennen kaikkea öljyn, kuljetukset kasvavat voimakkaasti Itämerellä. Parhaillaan on rakenteilla ja suunnitteilla useita öljysatamia Suomenlahdelle. Primorskin satama Koivistossa otettiin käyttöön vuoden 2001 lopulla. Sataman kapasiteetti on tällä hetkellä 12 miljoonaa tonnia öljyä, mutta sen arvioidaan nousevan 40—50 miljoonaan tonniin joidenkin vuosien kuluttua. Tämä merkitsee öljynkuljetusten kaksinkertaistumista Suomenlahdella vuoteen 2005 mennessä vuoden 2001 tilanteeseen verrattuna. Samalla kasvavat myös onnettomuusriskit. Suomenlahden, ennen kaikkea itäisen Suomenlahden, öljyntorjuntavalmius on varsin puutteellinen. Itäiselle Suomenlahdelle ei ole sijoitettu yhtään suurta öljyntorjunta-alusta. Tilanne on vielä huonompi Venäjällä ja Virossa kuin Suomessa. Tämän vuoksi on välttämätöntä parantaa nopeasti öljyntorjuntavalmiutta Suomenlahdella.

Hallituksen Itämeriohjelma voi saada suuren merkityksen Itämeren merellisen ympäristön suojelun ohjenuorana. Itämeri on nykyisellään saastunut sisämeri, joka voidaan pelastaa ainoastaan määrätietoisin ympäristöpanostuksin ja Itämeren maiden hyvällä yhteistyöllä. On tärkeää käydä keskustelua toimenpiteistä Itämeren ympäristön parantamiseksi sekä mahdollisuuksista torjua Itämeren ympäristöön kohdistuvat uhat.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittavasti,

että eduskunta käy ajankohtaiskeskustelun Itämeren suojelusta.

Helsingissä 5 päivänä maaliskuuta 2002

  • Christina Gestrin /r
  • Pentti Tiusanen /vas
  • Tarja Kautto /sd
  • Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk
  • Hanna Markkula-Kivisilta /kok
  • Eva Biaudet /r
  • Pia Viitanen /sd
  • Mikko Elo /sd
  • Riitta Korhonen /kok
  • Säde Tahvanainen /sd
  • Anne Holmlund /kok
  • Pekka Vilkuna /kesk
  • Rauha-Maria Mertjärvi /vihr
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Hannu Takkula /kesk
  • Rakel Hiltunen /sd
  • Jari Leppä /kesk
  • Sakari Smeds /kd
  • Erkki Kanerva /sd
  • Saara Karhu /sd
  • Leena Rauhala /kd
  • Leea Hiltunen /kd
  • Päivi Räsänen /kd
  • Seppo Lahtela /kesk
  • Ulla-Maj Wideroos /r
  • Kirsi Piha /kok
  • Inkeri Kerola /kesk
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Veijo Puhjo /vas
  • Susanna Rahkonen /sd
  • Janina Andersson /vihr
  • Marjatta Stenius-Kaukonen /vas
  • Jaakko Laakso /vas
  • Sulo Aittoniemi /alk
  • Erkki Pulliainen /vihr
  • Annika Lapintie /vas
  • Pekka Kuosmanen /kok
  • Riitta Prusti /sd
  • Pirkko Peltomo /sd
  • Marjaana Koskinen /sd
  • Kari Uotila /vas
  • Matti Vähänäkki /sd
  • Matti Huutola /vas
  • Katja Syvärinen /vas
  • Anne Huotari /vas
  • Jyri Häkämies /kok
  • Susanna Huovinen /sd
  • Martti Tiuri /kok
  • Reijo Kallio /sd
  • Leena Luhtanen /sd

_________

Ajankohtaiskeskustelu 7.5.2002