Viimeksi julkaistu 27.11.2021 17.16

Kirjallinen kysymys KK 1048/2020 vp 
Sinuhe Wallinheimo kok 
 
Kirjallinen kysymys tapahtuma-alan yrittäjien toimintaedellytysten turvaamisesta korona-ajan jälkeen

Eduskunnan puhemiehelle

Edelleen jatkuva koronapandemia on kohdellut hyvin eri tavoin eri aloilla toimivia yrityksiä. Samalla kuin muutamilla harvoilla aloilla korona on merkinnyt uutta kasvua, on se toisilla aloilla merkinnyt yhä epävarmempaa tulevaisuutta. Erityisen kovaa koronapandemia on osunut tapahtuma-alaan, jossa monella yrittäjällä usko tulevaisuuteen on loppumassa. 

Syy tähän ei ole pandemia itsessään vaan ennemminkin hallituksen toimet sen hillitsemiseksi, joita monet alan yrittäjät pitävät sekavina, poukkoilevina ja epäoikeudenmukaisina. Tapahtuma-alan yrittäjiltä tulleissa yhteydenotoissa koetaan niin, että ihmisiä yhteen keräävät muut liiketoiminnat, ravintolat, matkailu, kulkuvälineet, liikuntapaikat jne. ovat saaneet eri kohtelun kuin tapahtumat. Alalla onkin syntynyt huoli siitä, että hallitus ei osaa tai halua ottaa tapahtuma-alan erityispiirteitä huomioon, kun se pohtii pandemiaan hoitoon liittyviä rajoituksia tai toimia näistä rajoituksista johtuvien taloudellisten ja yritysvaikutusten minimoimiseksi. 

Eniten kritiikkiä kohdistuu ennakoinnin puuttumiseen erityisesti yleisörajoitusten osalta. Ala tarvitsee toimintaedellytystensä turvaamiseksi noin 3—6 kuukautta ennen tapahtumaa tiedon, että tapahtuman voi järjestää. Jos mitään ennakointia järjestämisoikeudesta ei saada, jatkuu tapahtuma-alan lama vielä useita kuukausia toimintaoikeuksien saamisen jälkeen. 

Myöskään hallituksen jo käynnistämät tukitoimet yritysten toiminnan turvaamiseksi eivät osu maaliinsa. Alan yrityksissä koetaan, että kustannustuki ei nykymuodossaan kannusta yrittämään ja hakemaan uusia ratkaisuja. Alan toimijat tarvitsisivat kipeästi rahallista tukea tapahtumillensa, mutta tällä hetkellä tuki ei kohdennu aktiivisuuteen, vaan rahaa saa eniten se, joka ei edes yritä tehdä mitään. 

Silti isoin huoli alan yrittäjillä kohdentuu, toivottavasti jo kohta koittavaan, aikaan, kun Suomi saa pandemian kuriin ja pääsee irti myös koronaan liittyvistä rajoitustoimista. Pelkona on se, että se tehdään ilman alan kaipaamaa ennakoitavaa suunnittelua. Sitä on ruokkinut edelleen se, että toistaiseksi hallitus tai muut asian päällä olevat viranomaiset eivät ole olleet halukkaita aloittamaan edes keskustelua tällaisen pidemmän aikavälin palautumissuunnitelman laatimisesta. Muutamat alan toimijat kokevatkin niin, että on poliittisesti suotuisaa olla puhumatta rajoitusten purkamisesta, edes silloin, kun se koskee pandemian jälkeistä aikaa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miten hallitus aikoo varmistaa, että tapahtuma-alan tarpeet päätösten ennakoitavuudesta toteutuvat, kun Suomi, toivon mukaan piankin, pääsee siirtymään kohti normaalimpaa koronapandemian jälkeistä aikaa? 
Helsingissä 1.2.2021 
Sinuhe Wallinheimo kok