Viimeksi julkaistu 27.11.2021 16.40

Kirjallinen kysymys KK 122/2020 vp 
Sebastian Tynkkynen ps 
 
Kirjallinen kysymys lainsäädäntöprosessien turvaamisesta karanteenitilanteessa eduskunnassa

Eduskunnan puhemiehelle

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen toteaa hallituksen varautumisbudjetin olevan koronaan puuttumiseen riittämätön: 

"Summa, joka hallituksella on välittömästi käytössään ilman lisätalousarviota, on vain 1,6 euroa jokaista suomalaista kohden. Tällä summalla pystyy kaikille suomalaisille hankkimaan kaksi litraa Pirkka-kevytmaitoa taikka hammastahnatuubin Tokmannilta." 

Valtion päätöksentekokyky on turvattava. Normaalin päiväjärjestyksen lisäksi Suomi voi olla pian tilanteessa, jossa sen on yhtäkkiä kyettävä tekemään isoja päätöksiä esimerkiksi uuteen siirtolaiskriisiin sekä koronan leviämiseen liittyen. 

On mahdollista, että koronavirustartunta havaitaan eduskunnan sisällä kansanedustajalta, ministeriltä tai virkamieheltä. Lainsäädäntöprosessit on saatava turvattua, jos eduskuntaa uhkaa karanteenitilanne. 

Japanissa koulut suljettiin 800 tartuntatapauksen jälkeen, joka suhteutettuna väkilukuun vastaisi Suomessa 35:tä tartuntatapausta. Nyt niitä on havaittu 6. Italia on aloittanut omat eristystoimensa, ja Suomessa jo yhden koulun osalta on päädytty karanteenitoimiin. 

Parlamentaarisen työn kansainvälisen ulottuvuuden vuoksi kansanedustajat, ministerit ja virkamiehet osallistuvat jatkuvasti kokouksiin ympäri maailman ja matkaavat vilkkaiden lentokenttien kautta. Lisäksi eduskunnassa käy päivittäin suuri määrä henkilökohtaisia vieraita sekä vierasryhmiä esimerkiksi kouluista. 

Sellaista skenaariota, jossa tartuntatapaus löytyy myös eduskunnan sisältä, voidaan pitää tarpeeksi todennäköisenä, jotta varautumistoimiin olisi ryhdyttävä niin ennalta ehkäisevästi kuin suunnitelmienkin osalta karanteenitilanteen varalle. Lainsäädäntö- ja päätöksentekoprosessien turvaaminen on yksi kriittisistä yhteiskunnan toiminnoista. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miten hallitus on varautunut turvaamaan lainsäädäntöprosessien jatkumisen ja eduskunnan työskentelyn, jos koronavirustartunta löytyykin eduskunnan sisältä ja  
millä toimin tartuntariskiä voidaan ennaltaehkäistä? 
Helsingissä 2.3.2020 
Sebastian Tynkkynen ps