Puolustusvoimien käytössä olevan
suomalaisen rynnäkkökiväärin
perusmalli RK 62 täytti viime vuonna 50 vuotta. Asemalli
perustuu venäläiseen AK-47 Kalashnikov -rynnäkkökivääriin, josta
kehitelty Suomen oma versio valmistui vuonna 1962.
RK 62 on jalkaväkijoukkojen perusase ja kaikkien taistelijoiden
henkilökohtainen ase. Sen rinnalla tietyissä joukko-osastoissa
käytetään taistelijan perusaseena hieman päivitettyä RK
95 TP -rynnäkkökivääriä,
joka toimii esimerkiksi taittoperään ja tähtäinlaitteisiin
liittyvistä rakenne-eroista huolimatta pääosin
kuten RK 62.
Puolustusvoimien käyttämät rynnäkkökiväärit
ovat kaliiperia 7.62. Suurin osa länsimaista on siirtynyt
5.56 kaliiperin aseisiin, jotka ovat yleisimpiä Nato-maissa,
mutta toisaalta maailmanlaajuisesti AK 47 -tyyppinen rynnäkkökivääri
on käytössä vielä yli sadassa
maassa. Esimerkiksi Venäjällä sitä käytetään
heidän oman 5.45 kaliiperinsa ohella.
Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Puolustusvoimat on alkanut
harkita vaihtoehtoja nykyisten rynnäkkökiväärien
korvaajiksi. Koekäytössä on ollut 5.56
kaliiperin aseita.
Rynnäkkökivääri ei ole asejärjestelmänä vanhentunut.
Iästään huolimatta Puolustusvoimien käytössä olevat
rynnäkkökiväärit ovat edelleen toimintakelpoisia,
ja niitä voidaan ja niitä pitää täydentää taistelukentillä tarpeellisilla
lisävarusteilla, kuten pimeänäkölaitteilla.
Aseen ajanmukaisuus ei ole kiinni siitä, käyttääkö se
7.62 vai 5.56 patruunaa vaan siitä, että ase vastaa
käyttötarkoitustaan.
Edellinen puolustusministeri Stefan Wallin on vastauksessaan
allekirjoittaneiden kirjalliseen kysymykseen (KK 79/2012
vp) kertonut, että nykyinen rynnäkkökiväärikalusto
säilyy käyttökelpoisena noin vuoteen
2035 asti. Päätös rynnäkkökiväärien
käytön jatkamisesta tai uuden aseen hankkimisesta
olisi Wallinin mukaan tehtävä 2020-luvun alkupuolella.
Puolustusvoimien oman Ruotuväki-lehden 2/2013
mukaan uusia aseita voi tulla joidenkin joukkojen käyttöön
jo tällä vuosikymmenellä, mutta pääasiassa
hankintojen aika koittaa 10—20 vuoden päästä.
Tutkimustyötä tehdään kaiken
aikaa, mutta mitään konkreettista suunnitelmaa
ei vielä ole muotoutunut.
Rynnäkkökiväärien uusiminen
tulee maksamaan satoja miljoonia euroja. Pelkän Nato-maissa
suositun kaliiperin varjolla mittavaa rynnäkkökivääriuudistusta
ei kannata lähteä tekemään — etenkään,
kun Nato-yhteensopivuuden kannalta ei ole suurta merkitystä sillä,
mitä kaliiperia rynnäkkökiväärimme
ovat. Yhteensopivuudessa on kyse pikemminkin yhteisistä logistisista-
ja johtamisjärjestelmistä.
Kaliiperin vaihdosta ei pidä pitää uudistuksessa
itsestäänselvyytenä, vaan sitä on
harkittava tarkkaan. On avoimesti pohdittava myös muita vaihtoehtoja
kuin Nato-kaliiperia. Se on nimittäin eräiden
näkemysten mukaan jo vanhentunut, ja saatavilla on uudempia
ja kehittyneempiä patruunoita. Huomioon on lisäksi
otettava Suomen naapurimaiden aseiden kaliiperimallit.
Kaliiperin ohella pääosin reserviläisistä koostuvan
massa-armeijamme taistelijan perusaseen valinnassa on tarkasteltava
muitakin seikkoja, kuten esimerkiksi hiljattain edesmennyt eversti Erkki
Nordberg on huomauttanut: aseen on oltava toimintavarma kaikissa
tilanteissa, se pitää voida purkaa ja koota helposti,
osumatarkkuuden on oltava hyvä myös vähän
ampuvalle taistelijalle ja aseen on oltava edullinen, jotta sitä voidaan
ostaa riittävästi. Luonnollisesti myös
tulevaisuuden joukkojen kokoonpano ja suorituskykytarpeet on huomioitava.
Jos ja kun rynnäkkökiväärit
uusitaan, on se hyvä mahdollisuus elvyttää kotimaista
aseteollisuutta. Kotimaisten rynnäkkökiväärien
valmistus loppui 1990-luvulla. Se oli virhe. Uusien rynnäkkökiväärien
hankinta tulisikin hoitaa lisensioimalla maailmalta valittu
ase ja valmistamalla kiväärit Suomessa. Tämä toisi
työpaikkoja ja ammattitaitoa, jota tiukan paikan tullen
tarvitaan. Joka tapauksessa lähtökohta olkoon,
että taistelijan perusase pitää pystyä valmistamaan
kotimaassa.
Edellä olevan perusteella ja
eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään
viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi
seuraavan kysymyksen:
Missä vaiheessa Puolustusvoimien rynnäkkökiväärien
uusiminen tällä hetkellä on,
onko siirtyminen Nato-maille tyypilliseen kaliiperiin suunnitteilla
ja
aikooko hallitus painottaa kotimaista tuotantoa, kun uusiminen
tulee ajankohtaiseksi?