Ultrapikamuodin ja muun krääsän kulutus on ollut viime vuosien ajan valtavassa kasvussa. Etenkin suomalaisten kiinnostus kiinalaisiin verkkokauppoihin on kasvanut poikkeuksellisen nopeasti. Suomalaisen Muoti ja urheilukauppa ry:n selvityksen mukaan suomalaiset ostivat pelkästään elokuussa 2024 Kiinasta 3,2 miljoonaa tuotetta, joista 40 prosenttia oli vaatteita, tekstiilejä, kenkiä ja nahkatuotteita. Vuoden 2023 tammikuusta elokuuhun 2024 kiinalaisista verkkokaupoista tehtyjen ostosten kuukausiarvo on noussut vajaasta miljoonasta eurosta peräti 18,5 miljoonaan euroon. Ostosten määrä on 60-kertaistunut vajaassa kahdessa vuodessa, ja niiden osuus kaikista Suomen verkkotilauksista on kasvanut 38 prosentista 89 prosenttiin. Samalla keskihinta on laskenut 21 eurosta kuuteen euroon, mikä korostaa tuotteiden ultrahalpaa luonnetta.
Ultrapikamuoti ja krääsäkauppa aiheuttavat haittoja esimerkiksi ympäristölle, työntekijöilleen, muille yrityksille Suomessa ja ulkomailla, käyttäjilleen ja Suomen julkiselle taloudelle.
Kyseessä on ilmiö, jossa ultrapikamuoti ja halpatavarakauppa ovat ottaneet keskeisen roolin. Ultrapikamuodin liiketoimintamalli perustuu massatuotantoon, datan ja algoritmien hyödyntämiseen, sekä ylikulutuksen ruokkimiseen erityisesti nuorten keskuudessa. Uusia vaatemalleja syntyy päivittäin tuhansia, ja ne saadaan markkinoille jopa viikossa. Tuotanto tapahtuu usein läpinäkymättömissä oloissa, joissa ympäristön ja työntekijöiden oikeuksien huomioiminen on toissijaista tai olematonta. Monet tuotteet eivät kestä käyttöä kuin muutaman kerran, ja niiden kierrätettävyys on heikkoa. Tällainen toimintatapa lisää tekstiilijätteen määrää, kasvattaa hiilidioksidipäästöjä ja kiihdyttää luonnonvarojen ehtymistä.
Tekstiili- ja muotiteollisuus on jo nyt yksi maailman saastuttavimmista toimialoista. Ultrapikamuodin hiilijalanjälki on merkittävä, sillä valmistusmateriaaleina käytetään usein fossiilipohjaisia tekokuituja, ja vaatteiden nopeat kuljetukset tapahtuvat pitkälti lentorahtina. Nopean kulutuksen seurauksena vaatteet päätyvät usein kaatopaikoille tai polttoon, ja niiden hajotessa vapautuu maaperään ja vesistöihin haitallisia aineita, kuten mikromuoveja ja kemikaalijäämiä. Myös datayhtiöiden energiankulutus ja jatkuva algoritmien pyörittäminen aiheuttavat päästöjä, joita harvoin huomioidaan ilmastopolitiikassa.
Ultrapikamuodin ongelmat eivät rajoitu pelkästään ympäristöön. Sosiaaliset ja eettiset haitat ovat vakavia. Valmistus tapahtuu usein maissa, joissa työolojen valvonta on heikkoa, ja tuotanto-olosuhteet voivat olla vaarallisia ja epäinhimillisiä. Alhaiset palkat, pitkät työajat ja puutteellinen työsuojelu ovat arkipäivää, ja pakkotyötäkin esiintyy. Usein työntekijät ovat naisia ja lapsia, joiden oikeudet jäävät täysin ilman turvaa. Samalla markkinat vääristyvät: vastuullisesti toimivien yritysten kilpailuasema heikkenee, kun vastuuttomasti tuotetut halpatuotteet valtaavat tilaa niiden kustannuksella.
Eurooppalaisia yrityksiä sitovat tiukat ympäristö- ja työolosäädökset, mutta ultrapikamuotiyh-tiöiden ei tarvitse sitoutua näihin kriteereihin. Monet niistä toimivat EU:n ulkopuolelta käsin, jolloin valvonta on käytännössä mahdotonta. Lisäksi ne hyödyntävät verotuksellisia ja tullillisia porsaanreikiä. Erityisesti alle 150 euron ostokset ovat EU:ssa tullivapaita, mikä mahdollistaa kiinalaisille toimijoille massatuotettujen tavaroiden myynnin ilman verotuksellista tai tullillista valvontaa. Tämä tuo haittaa Suomen julkiselle taloudelle ja ohjaa kaupankäyntiä digialustoille, joista on vaikeaa periä verotuloja tai asettaa vastuullisuusvaatimuksia.
Ranskassa on jo ryhdytty toimiin ultrapikamuotia vastaan. Maa on asettanut rajoituksia ultrapikamuodin mainonnalle ja luonut järjestelmän, jossa tuotteille voidaan asettaa lisämaksu niiden ympäristöjalanjäljen perusteella. Suomen olisi syytä arvioida vastaavia toimia. Lainvalmistelussa olisi tärkeää tunnistaa ja valita vaikuttavimmat keinot, joilla voidaan hillitä ultrapikamuodin haittoja. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi mainontarajoitukset, alle 150 euron ostosten tullivapauden poistaminen tai verojen ja veroluonteisten maksujen asettaminen määritellyille tuotetyypeille.
Ilmiö on syytä nähdä osana suurempaa kulttuurista ja yhteiskunnallista muutosta. Ultrapikamuodin nopeus, hinta ja trendien jatkuva vaihtuminen luovat painetta pysyä mukana kulutusvirrassa, jossa vaatteilla on arvoa vain niiden uutuuden vuoksi. Tämä ruokkii mielenterveyden ongelmia, heikentää käsitystä tuotteen laadusta ja arvosta sekä normalisoi kertakäyttökulttuuria. Vaatteet, joita on käytetty vain kerran tai jotka eivät kestä käyttöä, päätyvät yhä useammin jätteeksi, eivätkä edes kirpputorit halua ottaa niitä vastaan.
Ultrapikamuodin vaikutukset ulottuvat ympäristöön, talouteen, sosiaalisiin oloihin ja jopa kulttuurisiin arvoihin. Kyseessä ei ole yksittäinen markkinailmiö, vaan laajamittainen ongelma, joka haastaa kestävyyden rajat. Siksi on perusteltua herättää keskustelua ultrapikamuodin ja krääsäkaupan rajoittamisesta ja verottamisesta. Tämä on askel reilumpaa, kestävämpää ja vastuullisempaa kulutuskulttuuria, jossa tuotteiden arvo ei synny ainoastaan hinnasta tai trendikkyydestä, vaan myös niiden laadusta, eettisyydestä ja ympäristövaikutuksista.