Viimeksi julkaistu 13.2.2026 15.27

Kirjallinen kysymys KK 27/2026 vp 
Vesa Kallio kesk ym. 
 
Kirjallinen kysymys tiestön talvikunnossapidosta

Eduskunnan puhemiehelle

Kuljetusalan järjestö SKAL ja sen jäsenyritykset ovat kirjelmöineet Väylävirastolle tiestön talvikunnossapitoon liittyvistä vakavista puutteista. He tuovat kirjelmässään esimerkkinä esille valtatiellä 26 tämän vuoden tammikuussa tapahtuneen vakavan loukkaantumisiin johtaneen onnettomuuden. Tämän onnettomuuden lisäksi alan toimijat, kuten kaikki muutkin tiellä liikkujat kantavat huolta turvallisesta liikkumisesta valtion vastuulle kuuluvalla tiestöllä. Tämä huoli on jatkunut jo vuosien ajan, mutta parannusta tilanteeseen ei ole tullut. 

Kirjelmän allekirjoittaneet toimijat vaativat perustellusti, että onnettomuudet sekä lähes päivittäiset liikennetiedotteet onnettomuuksista, teiden sulkemisista ja raskaan kaluston nostotöistä on saatava loppumaan. 

Tammikuussa valtatiellä 26 sattui vakava onnettomuus. Luumäellä Taavetin ja Haminan välisellä valtatiellä 26 tapahtui torstaina 22.1. vakava liikenneonnettomuus, jossa oli osallisena useita raskaita ajoneuvoja. Samassa onnettomuudessa oli mukana kuusi raskasta ajoneuvoyhdistelmää. Kuormana onnettomuusajoneuvoissa oli kaoliinia, uusiutuvaa dieseliä ja mäntyöljyä. Onnettomuudessa loukkaantui kolme ihmistä, joista kaksi ilmeisen vakavasti. Onnettomuuden seurauksena tie oli poikki 12 tunnin ajan. Onnettomuutta seuraavana päivänä Väylävirasto tiedotti kohtalaisesta onnistumisesta maanteiden talvikunnossapidossa kuluvan talven aikana. Viesti oli räikeässä ristiriidassa todellisuuden kanssa. 

SKAL:n tuore vielä julkaisematon kuljetusbarometri kertoo päinvastaista viestiä. Vuoden ensimmäisessä kuljetusbarometrissa oli erityiskysymyksiä tiestön talvihoidosta. Kyselyyn vastanneista lähes kuudestasadasta vastaajasta yli puolet (55 %) oli sitä mieltä, että pääteiden talvihoito ei ole riittävän hyvällä tasolla. Muiden maanteiden osalta talvihoidon tasoa piti riittämättömänä yli kolme neljäsosaa (76 %) vastaajista.  

Suurin ongelma on tiestön talvikunnossapito. Esimerkkinä toimii valtatie 26. Havaintojen mukaan tien talvikunnossapito on erityisesti sen pohjoispäässä merkittävästi huonompaa kuin eteläosassa. Tämän seurauksena ovat onnettomuudet.  

SKAL tuo laajemminkin esille, että koko valtakunnan tasolla tiestön kunto ja talvikunnossapito vaihtelevat urakka-alueittain, vaikka samanlaisten sääolosuhteiden vallitessa talvikunnossapidossa tulee pystyä samaan tasoon. SKAL:n kuljetusbarometrissa yksittäisenä tekijänä sekä pääteiden että muiden teiden talvikunnossapidossa nousi esiin erityisesti liukkauden torjunta yöaikaan, mutta jo heti kolmantena tekijänä liukkauden torjunta myös päivällä. Näiden välissä eli toiseksi eniten häiritsevänä tekijänä oli lumi- ja jääpolanteiden epätasaisuus.  

Maanteiden talvihoidossa liukkauden torjunnan menetelmät vaihtelevat lämpötilan, kosteuden ja lumisateiden mukaan. Digitalisaatio helpottaa keliseurantaa, mutta se ei vähennä paikan päällä tehtävän havainnoinnin ja tienkäyttäjien palautteeseen reagoimisen tärkeyttä. Talvihoitoa on kehitettävä ennakoivampaan suuntaan ja laatutasoa valvottava aiempaa tarkemmin. Ennakoinnilla on merkittävä rooli etenkin haastavimmissa oloissa, kuten yöllä ja aamulla syntyvissä äkkiliukkaissa. Vaarallisiksi tunnetuilla tieosuuksilla on talviaikaan tehtävä digitaalisen seurannan lisäksi henkilökohtaista tien kunnon ja liukkauden seurantaa. Sen lisäksi tarpeen mukaan on tehtävä liukkauden torjuntaa niin sanotusti vain varmuuden vuoksi, vaikka se aiheuttaisikin lisäkustannuksia.  

Tiestöä, varsinkin ylimpien hoitoluokkien pääteitä on suolattava ja hiekoitettava, vaikka ennusteet eivät kertoisikaan juuri sillä hetkellä erityisestä liukkauden torjunnan tarpeesta. SKAL ja sen jäsenyritykset vaativat perustellusti, että talvihoidon tasoa on nostettava ja tason vaihteluita tasoitettava niin, että erityisesti heikoimman tason alueilla on tehtävä selkeä tason nosto. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miten hallitus aikoo puuttua valtion vastuulle kuuluvan tieverkon talvikunnossapidon ongelmiin, joita ovat kunnossapidon vaihtelut, liukkauden torjunnan ajoituksen puutteet sekä ylipäätään heikko taso ja kunnossapidon valvonnan puutteet, 
millä tavoin hallitus aikoo valvoa ja tarvittaessa puuttua Väyläviraston toimintaan, jotta se hoitaa asianmukaisesti sille kuuluvat viranomaistehtävät, joilla tiestön talvikunnossapidon taso saadaan sellaiseksi, että tiestömme on turvallinen liikkua kaikille, ja 
millä tavoin hallitus aikoo puuttua siihen, että tiestön kunnossapidosta vastaavat pääurakoitsijat antavat käyttämilleen aliurakoitsijoille aidon mahdollisuuden tehdä työnsä laadukkaasti ja kannattavasti, niin kesällä kuin talvella? 
Helsingissä 11.2.2026 
Vesa Kallio kesk 
 
Markku Siponen kesk 
 
Tuomas Kettunen kesk