Tämä sivusto käyttää evästeitä. Lue lisää evästeistä
Alta näet tarkemmin, mitä evästeitä käytämme, ja voit valita, mitkä evästeet hyväksyt. Paina lopuksi Tallenna ja sulje. Tarvittaessa voit muuttaa evästeasetuksia milloin tahansa. Lue tarkemmin evästekäytännöistämme.
Hakupalvelujen välttämättömät evästeet mahdollistavat hakupalvelujen ja hakutulosten käytön. Näitä evästeitä käyttäjä ei voi sulkea pois käytöstä.
Keräämme ei-välttämättömien evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tavoitteenamme on kehittää sivustomme laatua ja sisältöjä käyttäjälähtöisesti.
Ohita päänavigaatio
Siirry sisältöön
Elokuussa 2024 uutisoitiin vakavista ympäristötuhoista Kainuussa Suomussalmen Hukkajoella, jossa metsäkone oli Stora Enson tilaamien metsätöiden yhteydessä ajanut toistuvasti uhanalaisen jokihelmisimpukan eli raakun yli. Tapahtumien seurauksena kuoli välittömästi arviolta yli 3 000 yksilöä murskautumisen tai lietteeseen hautautumisen vuoksi. Hakkuiden ja koneajon pitkän aikavälin vaikutukset Hukkajoen raakkupopulaatioon — ja siten koko lajin tulevaisuuteen — voivat olla merkittäviä. Erityisen huolestuttavaa oli lähes olemattoman suojavyöhykkeen jättäminen joen varteen, mikä uhkaa raakun elinolosuhteita myös tulevaisuudessa.
Tapahtuman jälkeen Metsähallitus muutti ohjeistustaan siten, että raakkuvesistöjen yhteydessä hakkuiden on aina jätettävä vähintään 45 metrin suojavyöhyke. Pelkkä ohjeistus on kuitenkin riittämätön keino suojella vesistöjä. Asiantuntijat ja ympäristöjärjestöt — muun muassa WWF — ovat toistuvasti esittäneet, että lainsäädännössä on turvattava vähintään 50 metrin levyiset suojavyöhykkeet raakkuvesistöjen varsille sekä säädettävä metsäojitukset luvanvaraisiksi. Vesilakiin olisi myös syytä lisätä purojen ja muiden arvokkaiden vesiluontotyyppien suojelu.
Heti Hukkajoen tapauksen tultua ilmi ympäristöministeri Kai Mykkänen puhui julkisuudessa myös esimerkiksi valvonnan tehostamisesta, selvilläolovelvollisuuden täsmentämisestä lakiin ja vahingonkorvausvastuiden korottamisesta ja laajentamisesta keinoina tehostaa raakun suojelua. Konkreettiset toimenpiteet ovat kuitenkin jääneet uupumaan.
Tämä tragedia osoittaa jälleen kerran, että metsäteollisuuden vapaaehtoisiin vastuullisuussitoumuksiin ei voida nojata ympäristönsuojelun turvaamiseksi. Raakuille aiheutunut tuho tuli ilmi ainoastaan sattumalta, kun raakkuseurantahankkeen tutkijat tarkastivat alueen simpukkakannan tilaa. Hallituksen olisikin syytä tehostaa ympäristörikosten valvontaa sekä niiden ehkäisemistä. Tällä hetkellä kiinnijäämisen ja tuomituksi tulemisen riski sekä seuraamukset ympäristörikoksista ovat niin matalat, että niiden pelotevaikutus jää rajalliseksi.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: