Palliatiivista hoitoa saa vuosittain noin 60 000 suomalaista, ja hoidon tarve kasvaa jatkuvasti. Hoidon eri tasot ja palvelut on määritelty sosiaali- ja terveysministeriön kiireettömän hoidon perusteissa (STM 2019:2) sekä palvelujärjestelmä STM:n järjestämissuosituksessa (2019:68). 

Palliatiivinen lääketiede ei kuitenkaan ole Suomessa virallinen lääketieteen erikoisala, vaikka hoidon mahdollisuudet ja palvelurakenteet ovat kehittyneet merkittävästi. Nykyinen erityispätevyys on Lääkäriliiton ylläpitämä rajallinen jatkokoulutus, joka ei vastaa yliopistotasoista erikoislääkärikoulutusta. 

Erikoisalan puuttuminen ei vastaa hoidon kehitystä, palvelujärjestelmän tarpeita eikä kasvavaa potilasmäärää. Tämä heikentää koulutuksen laatua, hoidon yhdenvertaista saatavuutta ja järjestämisedellytyksiä. Monilla hyvinvointialueilla palliatiivinen hoito muodostaa jo oman kokonaisuutensa, ja lähes kaikilla alueilla toimii palliatiivinen keskus. 

Suomeen tarvitaan palliatiivisen lääketieteen erikoislääkärikoulutus. Erikoislääkärit saavat laaja-alaisen koulutuksen vaativaan kärsimyksen lievittämiseen ja toimivat asiantuntijoina sekä kouluttajina muille terveydenhuollon ammattilaisille. Koulutuksen toteuttaminen edellyttää palliatiivisen lääketieteen lisäämistä asetukseen erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksesta (55/2020) sekä riittävien koulutusresurssien turvaamista yliopistoissa ja hyvinvointialueilla. 

Vaikeaakin kärsimystä voidaan lievittää, mutta se edellyttää syvällistä osaamista ja erikoistumista. STM:n FinPall-hankkeen (4/2025) jatkokehittämistarpeissa on tunnistettu tarve palliatiivisen lääketieteen erikoisalalle.  

Hallitusohjelman tavoitteena on selkeyttää säädöksiin oikeus saattohoitoon, joka turvaa hyvän elämän loppuvaiheen hoidon riippumatta ihmisen asuinpaikasta tai hoitopaikasta. Lisäksi hallitus haluaa varmistaa palliatiivisen hoidon ja saattohoidon osaamisen ja saatavuuden sekä omaisten huomioimisen palliatiivisessa hoidossa ja saattohoidossa.