Viimeksi julkaistu 27.11.2021 17.54

Kirjallinen kysymys KK 290/2021 vp 
Marko Kilpi kok ym. 
 
Kirjallinen kysymys yleishyödyllisten säätiöiden ja rahastojen osinkotulojen lähdeverosta

Eduskunnan puhemiehelle

Marinin hallitus on puoliväliriihessä esittämässä yleishyödyllisten säätiöiden ja rahastojen osinkotuloille lähdeveroa. Toteutuessaan tämä olisi hallitukselta todellinen tiede- ja kulttuurivastainen teko.  

Kun puhutaan yleishyödyllisten säätiöiden ja rahastojen jakamista tuista, silloin ei puhuta sadoistatuhansista euroista, vaan sadoistamiljoonista euroista. Ne jakavat vuosittain tukea yli 530 miljoonalla eurolla. Säätiöt ja rahastot ovat merkittäviä tieteen ja taiteen tukijoita. Säätiöiden tuki tieteelle on yli 245 miljoonaa euroa vuodessa, tuki taiteelle on yli 68 miljoonaa euroa ja muulle yhteiskunnan kehittämiselle yli 157 miljoonaa euroa.  

Veroesityksen hyväksyminen merkitsisi vuodessa jopa 1 700 henkilötyövuotta vähemmän apurahalla työskenteleville. Lähdeveroa olisi todellisuudessa apurahansaajien vero. On hyvä muistaa, että missään Suomelle vertailukelpoisessa maassa säätiöiden sijoitustuloja ei veroteta.  

Tällä päätöksellä kulttuuri- ja taidealan nouseminen jaloilleen koronasuosta kestää entistä pidempään ja palautuuko koskaan ennalleen. Eivätkä nämä päätökset edes auta hallitusta pääsemään työllisyystavoitteisiin. Suomelle tämä merkitsisi taloudellista ja henkistä tappiota.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, että yleishyödyllisten säätiöiden ja rahastojen osinkotuloja ei rasiteta lähdeverolla, ja näin turvataan suomalaisten tieteen ja taiteen tekijöiden mahdollisuus tehdä työtään?  
Helsingissä 29.4.2021 
Marko Kilpi kok 
 
Mia Laiho kok 
 
Jukka Kopra kok 
 
Wille Rydman kok 
 
Sinuhe Wallinheimo kok 
 
Saara-Sofia Sirén kok 
 
Ville Kaunisto kok 
 
Anne-Mari Virolainen kok 
 
Pauli Kiuru kok 
 
Sari Multala kok 
 
Matias Marttinen kok 
 
Ilkka Kanerva kok 
 
Timo Heinonen kok 
 
Ruut Sjöblom kok