Oikeusministeriö käynnisti viime hallituskaudella Against Hate -hankkeen, joka tavoittelee viapuheen ja viharikosten vastaisen työn kehittämistä. Hanke käynnistyi 1.12.2017 ja tulee jatkumaan 30.11.2019 saakka. Hankkeen nimissä on pyritty muun muassa kehittämään keinoja tunnistaa ja ennaltaehkäistä viharikoksia ja vihapuhetta sekä puuttua niihin, luoda kansallisia yhteistyörakenteita liittyen verkkovihapuheen ja viharikosten seurantaan ja niihin puuttumiseen sekä kehittää verkkovihapuheen ja viharikosten seurantaa. Kuitenkaan Suomen lainsäädännössä ei ole määritelty rikosta, jonka nimike olisi vihapuhe. Vihapuhe muuttuu rangaistavaksi vain, jos vihapuheeksi mielletty teko täyttää jonkin rikoksen tunnusmerkistön.  

Ei ole yllättävää, mikäli kaiken tämän seurauksena tavallinen kansalainen on ymmällään siitä, mitä hän uskaltaa ääneen sanoa. Laki ei kiellä puhetta, joka voitaisiin mieltää vihapuheeksi, mutta samaan aikaan oikeusministeriön johdolla ajetaan kampanjaa, jossa tavoitellaan tehokkaampaa puuttumista vihapuheeseen ja keskustelujen tarkempaa perkaamista. Tästä huolimatta jatkuvasti muistutetaan siitä, että Suomessa on laaja sananvapaus ja oikeus eriävään mielipiteeseen. 

Kansalaiselle saattaa kuitenkin olla haasteellista hahmottaa, mikä niistä hänen eriävistä mielipiteistään on sallittu ja mikä taas on sellainen, jota ei seuraamusten pelossa uskalla sanoa ääneen. Emme voi ajautua tilanteeseen, jossa vaalikausi tulee määrittämään sen, minkälaista puhetta Suomessa milloinkin suvaitaan. Jos uusi hallitus aina neljän vuoden välein alkaa määrittää uudelleen rajoja sille, mitkä mielipiteet ovat sallittuja, ajaudumme kauas ajatuksesta Suomesta sananvapauden mallimaana. Erityisen paheksuttavaa on vihjailla kansalaisille, että he saattavat syyllistyä rikokseen kertomatta, missä rikoksen raja menee. Verovarojamme ei tule käyttää siihen, että valtaapitävät kampanjoillaan hämärtävät kansalaisten käsitystä laeista, jotka Suomessa ovat voimassa.