Viimeksi julkaistu 27.11.2021 15.33

Kirjallinen kysymys KK 374/2018 vp 
Timo Heinonen kok 
 
Kirjallinen kysymys ulkomaalaisten maakaupoista ja turvallisuuden kannalta kriittisistä kohteista

Eduskunnan puhemiehelle

Nostin eduskunnan kyselytunnilla alkuvuonna 2009 esille ulkomaalaisten tekemät maakaupat Suomessa. Esille nostamalleni huolelle silloin jopa hieman naureskeltiin ja minua syytettiin pelonlietsonnasta ja Venäjä-vihamielisyydestä. 

Näiden vajaan kymmenen vuoden aikana on tapahtunut paljon, ja myös nykyinen hallitus on lopulta tarttunut toimiin ulkomaalaisten maakauppojen rajoittamiseksi. Tällaisen lainsäädännön valmistelusta sovittiin keväällä 2015 hallitusneuvotteluissa, ja esityksiä odotetaan nyt eduskuntaan. 

Nykyinen puolustusministeri Jussi Niinistö on toiminut näissäkin asioissa määrätietoisesti. Suunniteltuja kauppoja on jo nyt turvallisuutemme kannalta oikein peruttu. 

Tarvitsemme tiukennuksia ja rajoituksia ulkomaalaisten maanhankintaan ja kiinteistöjen hankintaan. Mutta tämänkin jälkeen välikäsien tai erilaisten yhtiöjärjestelyiden kautta tätä voitaisiin varmasti kiertää. Tämän takia on tärkeää, että jokaisesta myyntiin suunnitellusta tai tulevasta kohteesta on tehty erillinen arvio myynnin turvallisuusvaikutuksista ja -ulottuvuuksista. Tämän tulee koskea myös kuntien suunnittelemia kauppoja. 

Ainoa tae siihen, että yhtäkään kohdetta ei voitaisi käyttää väärin, on se, että yhtäkään tällaiseen käyttöön soveltuvaa kohdetta ei myydä. Tällaiset kohteet tulee yksiselitteisesti pitää valtion hallinnassa. 

Viimeisten kymmenen vuoden aikana on myyty myös mm. vanhoja rajavartiolaitosten kiinteistöjä. Aikoinaan todettiin, että kuka sinne nyt hyttysten syötäväksi menisi. Kiinteistöt kuitenkin menivät kaupaksi. Myös linkkimastojen läheisyydestä ja vesiväylien varsilta on myyty kohteita. Näiden kohteiden vaikutukset turvallisuuteen on syytä arvioida huolella, jos näin ei ole tehty. Strategisesti tai turvallisuuden kannalta tärkeiden kohteiden kohdalla tulee olla valmius takaisinlunastuksiin. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Onko valtion tai kuntien toimesta myyty kohteita, joiden takaisinlunastaminen tulisi nyt toimeenpanna,  
onko lainsäädännössä tai lainsäädäntöön tulossa riittävät keinot puuttua myös kuntien suunnittelemiin ja tekemiin kiinteistökauppoihin ja  
onko valtion taholta riittävän perusteelliset tiedot ja arviot kohteista, joita ei myydä lainkaan pois valtion omistuksesta, ja näin varmistetaan, että niitä ei myöskään välikäsien kautta voida käyttää väärin? 
Helsingissä 28.9.2018 
Timo Heinonen kok