Viimeksi julkaistu 26.11.2025 18.21

Kirjallinen kysymys KK 410/2025 vp 
Harry Harkimo liik 
 
Kirjallinen kysymys 120 miljoonan euron sijoituksesta Valmet Automotiveen

Eduskunnan puhemiehelle

Suomen valtio on käyttänyt 120 miljoonaa euroa taloudellisista haasteista kärsineen Valmet Automotiven omistus- ja rahoitusjärjestelyyn. Näin ollen valtio hankki omistukseensa Valmet Automotiven Uudenkaupungin tehtaasta 79 prosentin omistusosuuden. Omistus ja rahoitusjärjestelyä on perusteltu muun muassa sillä, että yhtiö nähdään tärkeäksi elinkeino- ja aluepoliittisesti. Perusteena kaupalle on julkisuudessa nostettu myös puolustusvälineteollisuuden tarpeet ja huoltovarmuus. Kuitenkin esimerkiksi Patrian kanssa on solmittu vasta aiesopimus.  

Merkittävä määrä valtion rahoja on käytetty ilman asianmukaista läpinäkyvyyttä perustuen muun muassa puolustusteollisuuden käynnistämiseen. Kiinalainen Contemporary Amperex Technology Limited ostettiin yhtiöstä kokonaan ulos, mutta Valmet Automotivesta omistaa 21 prosenttia Pontos, joka on kokoomuksen tärkeän vaalirahoittajan Ilpo Kokkilan sijoitusyhtiö.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miksi valtio käyttää merkittävän määrän rahaa hankkiakseen Valmet Automotive -yhtiön,  
miksi valtio pelasti konkurssiin menevän tehtaan, 
miksi kauppaan liittyviä asiakirjoja ei voida avata, 
jos toiminta on salassa pidettävää, miten on mahdollista, että sijoitusyhtiö Pontos omistaa yhtiöstä 21 prosenttia, 
jos toiminta on salaista ja vaikuttaa puolustusteollisuuden käynnistämiseen, miksi valtio ei ottanut haltuun koko yhtiötä, 
onko päätökseen vaikuttanut se, että kokoomus on hyötynyt merkittävästi Kokkilan vaalirahoista,  
ovatko kokoomuksen ministerit jäävänneet itsensä asiaan liittyvässä päätöksenteossa, 
miten yrityksen toiminta tulee jatkumaan, kun henkilökuntaa on lomautettu ja irtisanottu ja  
mitkä ovat liiketaloudelliset perusteet sijoituksen tekemiseen? 
Helsingissä 25.11.2025 
Harry Harkimo liik