Viimeksi julkaistu 28.11.2025 14.06

Kirjallinen kysymys KK 420/2025 vp 
Ritva Elomaa ps 
 
Kirjallinen kysymys koirankasvatuksen verotuksesta

Eduskunnan puhemiehelle

Nykyisellään koirankasvatuksen verotuskäytäntö on kohtuuton. Kun koiria kasvatetaan elinkeinona yrityksen kautta ja ALV-velvollisena, tulisi kulujen olla vähennyskelpoisia, kuten muillakin yrittäjillä. Nykyisessä järjestelmässä esimerkiksi autokauppias voi vähentää myymiensä autojen hankinta- ja valmistuskulut sekä huoltokulut, mutta koirankasvattaja ei omia kulujaan, koska ammattimaisesti jalostusikään kasvatettava koira katsotaan verotuksessa lemmikiksi. Koirien kasvattamisesta luonnollisesti syntyy kuluja, kuten muistakin elinkeinoista.  

Verohallinto on antanut tänä syksynä uudistetun ohjeen koirankasvattajille. Uudistetussa ohjeessa Verohallinnon mukaan pentueen emän lisäruokinta odotus- ja imetysaikana on nyt vähennyskelpoista, kun aikaisemman linjanvedon mukaan emän ruokintakustannukset olivat kokonaisuudessaan vähennyskelvottomia. Tämä on hyvä parannus, mutta se ei yksin riitä, sillä elinkeino- ja tulonhankkimistoiminnaksi katsottava koirankasvatus on edelleen suurelta osin sivuutettu sekä asiakasohjeessa että ohjauskirjeessä. Verohallinto käsittelee elinkeino- ja tulonhankkimistoiminnaksi katsottavan koirankasvatuksen verotusta edelleen hyvin samanlaisesti esimerkiksi harrastustoiminnan verotuksen kanssa. Tämä asettaa elinkeino- ja tulonhankkimistoiminnaksi katsottavan koirankasvatuksen huomattavan eriarvoiseen asemaan muun vastaavan liiketoiminnan kanssa, sillä vähennysoikeus elinkeino- ja tulonhankkimistoiminnaksi katsottavan koirankasvatuksen osalta on verrattain suppea. 

On olemassa selkeä riski, että pentutehtailu ja muu vastuuton ja epäeettinen koirankasvatus lisääntyvät, mikäli laillisesti ja eettisesti toimivien ammattikasvattajien toiminta säilyy byrokratian takia hankalana. Tavoitteena tulee olla eläinten hyvinvoinnin kokonaisvaltainen edistäminen.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miksi ammattimaisen ja yritystoiminnan alaisen koirankasvattamisen kulut eivät ole laajemmin vähennyskelpoisia verotuksessa? 
Helsingissä 28.11.2025 
Ritva Elomaa ps