Viimeksi julkaistu 20.2.2026 16.24

Kirjallinen kysymys KK 46/2026 vp 
Saara Hyrkkö vihr 
 
Kirjallinen kysymys Trumpin rauhanneuvostoon osallistumisesta

Eduskunnan puhemiehelle

Suomen Yhdysvaltojen suurlähettiläs Leena-Kaisa Mikkola osallistui torstaina 19.2.2026 järjestettyyn Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin rauhaninstituutin rauhanneuvoston kokoukseen. Ulkoministeriöstä on vahvistettu Helsingin Sanomille, että Suomi osallistui rauhanneuvoston kokoukseen tarkkailijana. 

Donald Trumpin rauhanneuvosto on yksityinen, jäsenmaksullinen kerho, jonka tavoitteena vaikuttaa olevan ajaa yhdysvaltalaiseen hegemoniaan perustustavaa maailmanjärjestystä ohi Yhdistyneiden kansakuntien ja koko kansainvälisen monenkeskisen sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen. Gazan tulevaisuuden päättämiseksi — palestiinalaisten itsemääräämisoikeudesta välittämättä — perustettu rauhanneuvosto on sittemmin presidentti Trumpin visioissa laajentunut korvaamaan YK:n maailman konfliktien ratkaisussa. 

Suurvaltojen omien etujen ajamiseksi perustetut kerhot eivät aja Suomen kaltaisten pienten jäsenmaiden etuja. Suomen pitkäaikainen ulkopoliittinen linja on korostanut YK:n ja sen kaltaisten sääntöpohjaiseen maailmanjärjestykseen perustuvien valtioiden välisten elinten ensisijaisuutta paitsi Suomen oman edun myös universaalin kansakuntien välisen tasavertaisuuden nimissä. 

Trumpin rauhanneuvostoon osallistuminen edes tarkkailijana legitimoi tämän YK:ta haastavan elimen toimintaa ja on täten selkeässä ristiriidassa Suomen pitkäaikaisen ulkopoliittisen linjan kanssa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miksi Suomi osallistuu Trumpin rauhanneuvostoon tarkkailijana, 
miten päätös osallistumisesta on tehty, 
millä perusteella se on linjassa Suomen pitkäaikaisen kansainvälisen monenkeskisen sääntöpohjaisen järjestelmän tärkeyttä korostavan ulkopoliittisen linjan kanssa sekä 
onko Suomi maksanut osallistumisestaan? 
Helsingissä 20.2.2026 
Saara Hyrkkö vihr