Viimeksi julkaistu 19.12.2025 14.54

Kirjallinen kysymys KK 464/2025 vp 
Juha Mäenpää ps 
 
Kirjallinen kysymys nauhoittamisen kieltämisestä oikeuden istunnossa

Eduskunnan puhemiehelle

Kesällä 2023 kutsuvieraana Provinssi-festivaaleille osallistunut kansanedustaja Juha Mäenpää poistettiin tapahtumasta hänen mielipidekirjoituksensa vuoksi. Syyttäjän nostettua syytteen tätä tapausta käsiteltiin Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa elokuussa 2025. Syytettyinä oli kolme Provinssi-festivaalin johtohenkilöä. Provinssin johtohenkilöt tuomittiin kansanedustajan syrjinnästä. Käräjäoikeus katsoi, että Mäenpään Provinssi-kutsu peruutettiin tämän yhteiskunnallisen ja poliittisen toiminnan vuoksi. Sakkorangaistus kunkin vastaajan osalta oli suuruudeltaan 40 päiväsakkoa. He ovat valittaneet päätöksestä Vaasan hovioikeuteen. 

Oikeuden istunnossa asian käsittelyssä kuultiin syytettyjä ja asianosaista, ja heidän puheensa nauhoitettiin. Seuraavaksi kuultiin yhdenvertaisuusvaltuutettua, jota edusti yhdenvertaisuusvaltuutetun yksikönpäällikkö. Yhdenvertaisuusvaltuutettu suhtautui haluttomasti siihen, että hänen puheenvuoronsa olisi nauhoitettu. Asianosainen (Mäenpää) sai yhdenvertaisuusvaltuutetun puheenvuorosta sellaisen mielikuvan, että yhdenvertaisuusvaltuutettu puolusti siinä syrjinnästä lopulta tuomion saaneita Provinssi-festivaalin johtohenkilöitä. Yhdenvertaisuusvaltuutettu korosti puheenvuorossaan, kuinka viranomaisten tulisi kiittää Provinssin johtoa toiminnasta, jonka oikeus sittemmin tuomitsi rikolliseksi ja syrjiväksi. Voimassa olevaa lainsäädäntöä tarkastellessa asettuu yhdenvertaisuusvaltuutetun toiminta oikeuden istunnossa kummalliseen valoon. Laki yhdenvertaisuusvaltuutetusta (1326/2014) toteaa 3 §:ssä, että yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtävänä on valvoa yhdenvertaisuuslain (1325/2014) noudattamista sen mukaan kuin sanotussa laissa säädetään sekä yleisesti edistää yhdenvertaisuuden toteutumista ja ehkäistä syrjintää. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Onko oikeudenkäynnin istuntoon osallistuvalla, esimerkiksi kuultavana olevalla yhdenvertaisuusvaltuutetulla, oikeudellista perustetta kieltää puheenvuoronsa nauhoittaminen ja 
miten on mahdollista, että yhdenvertaisuusvaltuutettu on puolustamassa oikeudessa syrjinnästä syytettyjä? 
Helsingissä 19.12.2025 
Juha Mäenpää ps