Viimeksi julkaistu 2.2.2026 13.33

Kirjallinen kysymys KK 495/2025 vp 
Mai Kivelä vas 
 
Kirjallinen kysymys Tullin menettelytavoista eläinten kohtelun osalta

Eduskunnan puhemiehelle

Yle uutisoi tiistaina 27.1. rescue-koirasta, joka jouduttiin lopettamaan, koska Tulli katsoi sen saapuneen Suomeen laittomasti. Koiran paperit olivat vaihtuneet samassa kyydissä matkanneen toisen koiran papereihin. Koira piti lopulta lopettaa, koska palauttaminen lähtömaahan estyi takajalan vamman takia. Tulli päätti, että koira oli kolmijalkainen, eikä kolmijalkaisia koiria saa Suomessa laittaa lentokoneeseen. Koiran pelastaneelle ja Suomeen tuoneelle henkilölle tilanne on ollut äärimmäisen koetteleva niin henkisesti kuin taloudellisesti. 

On ongelmallista, että maahan saapuvia eläimiä kohdellaan Tullin toimesta tavaroihin rinnastettavalla tavalla. Eläinten elämän ja hyvinvoinnin turvaamisen eläinten hyvinvointilaissa (693/2023) säädetyn tavoitteen mukaisesti tulisi olla Tullin toimintaa ohjaava ensisijainen periaate maahan saapuvien eläinten käsittelyn osalta. 

Elävän olennon käsittelyä ei voida rinnastaa tavarakuljetuksiin eikä eläintä tulisi voida lopettaa kevyin perustein. Ylen uutisoiman tilanteen kaltaisessa tapauksessa korjaavat toimenpiteet olisivat teoriassa olleet täysin mahdollisia, mutta Tullin nykyisten toimintatapojen mukaan EU-alueen ulkopuolelta saapuvien eläinten ei ole mahdollista odottaa lentokentällä perästä saapuvia papereita. Tällaisten tilanteiden ratkomiseksi on kehitettävä parempia toimintatapoja, joilla Tulli takaa eläinten suojelun niiden hyvinvoinnille koituvalta haitalta. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Ovatko Tullin toimintatavat eläinten kohtelun osalta valtioneuvoston mielestä kohtuulliset ja eläinten hyvinvointilain hengen mukaiset ja 
miten valtioneuvosto aikoo kehittää Tullin toimintatapoja, jotta lemmikkejä ja muita eläviä olentoja ei niiden kohtelussa rinnasteta tavaroihin, vaan että niitä kohdellaan niiden elämän ja hyvinvoinnin turvaamisen edellyttämällä tavalla?  
Helsingissä 2.2.2026 
Mai Kivelä vas