Ennen maaseudulla saattoi hakea naapurin tai tutun soranottoalueelta pieniä määriä maa-ainesta, soraa pihateiden kunnostamiseen, hiekkaa pelloille tai lasten hiekkalaatikolle, mikä sitten käyttötarkoitus olikaan. Nykyään maankäyttölain myötä soranotto on suuremman valvonnan alla. Suuremman maankäytön osalta tarve valvonnalle lienee ollut, mutta maaseutujen pikkukylissä muutos on tarkoittanut, että ennen naapurusten kesken sovittava asia on muuttunut pitkäksi ja kalliiksi lupaprosessiksi.  

Jos haluaa myydä tai luovuttaa sora-alueen omistajana soraa naapurin tiehen, on oltava myönnetty lupa alueen käyttöön ja ottomäärään. Lisäksi on oltava usein pohjavesitarkistusputki alueella, joka määrää ottokorkeuden. Valvontamaksut koskevat maanomistajaa riippumatta siitä, otetaanko maata 10 vai 100 kuutiota, ja jos alueella tarvitaan konetyötä, ei muutaman euron kuutiomaksulla 500 kuution myynti riitä alkuunkaan alueen kulujen peittoon, jotta ottomahdollisuus olisi. 

Soraa toki saa, mutta siinä missä ennen on haettu naapurin tai tutun maa-alueelta, joudutaan nyt soraa hakemaan kymmenien kilometrien päästä isoilla autoilla pihateitä kuluttaen. Ennen sorakuormasta tarvitsi maksaa muutamia kymppejä, nyt puhutaan jo sadoista euroista.  

Omistajan luvalla on sallittua ottaa 500 kuutiota omaan käyttöön ilman ELY-ilmoitusta. Helpotusta tilanteeseen toisi, jos lupamaksuja ja valvontaa saataisiin kohtuullistettua maaseudulla, esimerkiksi mahdollistamalla maa-aineksen luovuttaminen tai myyminen ilman ilmoituksia olosuhteiden niin salliessa naapurille tai tutulle tai ylipäätään tilanteessa, jossa ei ole kyse päätoimisesta liiketoiminnasta.  

Maaseudun kehittämiselle olisi varmasti hyväksi maalaisjärjen käyttäminen ja turhien, aikaa ja rahaa kuluttavien lupaprosessien karsiminen.