KIRJALLINEN KYSYMYS 601/2012 vp
KK 601/2012 vp - Anne Louhelainen /ps
Tarkistettu versio 2.0
Kansalaisten postipalveluiden säilyminen Itella Oyj:n
säästötoimenpiteiden seurauksena
Eduskunnan puhemiehelle
Viime syksynä valtionyhtiö Itella
Oyj ilmoitti mittavasta säästöohjelmastaan,
jonka tavoitteena on seuraavan kolmen vuoden aikana leikata kustannuksia
100 miljoonaa euroa. Tämän seurauksena postitoimipaikkojen
laaja-alainen lakkauttaminen aloitettiin ja henkilökuntaa
irtisanottiin.
Näiden säästötoimenpiteiden
seurauksena esimerkiksi yli 20 000 asukkaan Hollolan kunnassa postin
palvelut siirrettiin yhteen R-kioskiin. Kunnan näkemystä postin
lakkauttamiseen ei kysytty, vaan asiasta tiedotettiin muutamaa kuukautta
aikaisemmin. Itella on julkisuudessa pitänyt postipalvelujen
siirtymistä Hollolassa R-kioskiin ainoastaan positiivisena
muutoksena, mutta kuntalaisia postipalvelujen laatu tulevaisuudessa
epäilyttää.
Kesäkuussa 2011 voimaan tulleessa postilaissa säädetään
postin yleispalvelusta eli niistä palveluista, jotka tulee
olla kaikkien saatavilla koko maassa. Postilaki turvaa kaikille
suomalaisille viisipäiväisen jakelun, toimipisteverkon
ylläpidon jokaisessa kunnassa sekä kohtuuhintaiset kirje-
ja postipakettituotteet. Postilain 16 §:n mukaan yleispalvelun
tarjoajan on ylläpidettävä toimipisteitä,
joista yleispalveluun kuuluvat tuotteet ja palvelut ovat saatavilla.
Itellan tytäryhtiö Itella Posti Oy:llä on
Suomessa yleispalveluvelvoite.
Lisäksi maaliskuussa 2012 valtioneuvosto antoi asetuksen
postin toimipisteiden sijoittamisesta. Asetuksessa todetaan, että toimipisteet
on sijoitettava alueen muiden tavanomaisesti käytettävien
palveluiden yhteyteen tai muutoin huolehdittava siitä,
että toimipisteet ovat helposti saavutettavissa. Toimipisteet
on sijoitettava siten, että koko maan alueella vähintään
82 prosentilla postipalvelujen käyttäjistä toimipisteen
etäisyys vakituisesta asunnosta on enintään
kolme kilometriä. Lisäksi korkeintaan kolmella
prosentilla postipalvelujen käyttäjistä etäisyys
vakituisesta asunnosta toimipisteeseen saa olla yli kymmenen kilometriä.
Postilain noudattamista valvoo Suomessa Viestintävirasto.
Valtioneuvoston asetus mahdollistaa valvontaviranomaiselle sen,
että se voi aiempaa paremmin tarttua postin toimipisteiden lakkautuksiin
sellaisissa tilanteissa, joissa lakkauttaminen johtaa postilain
ja sen nojalla annetun asetuksen vastaiseen toimintaan. Asetuksen toteutumista
on kuitenkin syytä epäillä, sillä Itella
käynnisti postitoimipaikkojen lakkautuksen jo ennen kuin
valtioneuvosto antoi asetuksensa. Lisäksi monilla paikkakunnilla
varsinaisen postitoimipaikan lakkauttaminen on herättänyt
kansalaisten keskuudessa laajaa tyytymättömyyttä.
Postitoimipaikkojen lakkauttamisen myötä paikkakunnalta
katoaa postipalvelujen asiantuntemus. Yhdistetyissä toimipisteissä jonoa
syntyy usein tavallisena arkipäivänäkin,
joten mikä on tilanne esimerkiksi joulunalusviikolla, kun
pakettien lähettäjien ja vastaanottajien määrät
kasvavat huomattavasti? Pystytäänkö postilaissa
turvattu yleispalvelu takaamaan kaikille suomalaisille myös
tuolloin? Toteutuuko viestintäministeri Kiurun useasti
julkisuudessa peräänkuuluttama postipalveluiden
hyvä laatu tällaisen toiminnan seurauksena?
Itella Posti Oy:llä ja R-kioski Oy:llä on
noin 70 yhteistä palvelupistettä eri puolilla
Suomea. Valvooko Viestintävirasto myös sitä,
että postilaissa määritetty yleispalvelu
toteutuu kaikissa R-kioskeissa yhtä laadukkaasti kuin Postin
omissa palvelupisteissä? Onko Postin palveluita ulkoistettu
myös muille yrityksille vai onko Postin ja R-kioskin yhteistyösopimus
ainutlaatuinen ja onko valtio varmistanut, että tämä yhteistyö on kansalaisten
edun mukaista?
Edellä olevan perusteella ja
eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään
viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan
kysymyksen:
Onko hallitus tietoinen, toteutuuko valtioneuvoston asetus
postitoimipaikkojen sijoittamisesta niiden tämänhetkisessä tilanteessa,
miten hallitus takaa lakkautusten jälkeen tasapuoliset
ja laadukkaat postipalvelut myös pienemmissä kunnissa
ja
miten valtio valvoo niitä toimijoita, joille postipalvelut
on monilla paikkakunnilla ulkoistettu?
Helsingissä 8 päivänä elokuuta
2012
Eduskunnan puhemiehelle
Eduskunnan työjärjestyksen
27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te,
Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi
kansanedustaja Anne Louhelaisen /ps näin kuuluvan kirjallisen
kysymyksen KK 601/2012 vp:
Onko hallitus tietoinen, toteutuuko valtioneuvoston asetus
postitoimipaikkojen sijoittamisesta niiden tämänhetkisessä tilanteessa,
miten hallitus takaa lakkautusten jälkeen tasapuoliset
ja laadukkaat postipalvelut myös pienemmissä kunnissa
ja
miten valtio valvoo niitä toimijoita, joille postipalvelut
on monilla paikkakunnilla ulkoistettu?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Valtioneuvoston asetus postitoimipisteiden sijoittamisesta (113/2012)
tuli voimaan 19.3.2012. Asetuksen voimaantulon jälkeen
Viestintävirasto arvioi Itella Posti Oy:n (jäljempänä Itella)
postitoimipisteverkkoa valtakunnallisella tasolla. Viestintäviraston
2.5.2012 antaman kannanoton (1975/9210/2011) mukaan
Itellan toimipisteverkko vastaa postilaissa (415/2010)
ja valtioneuvoston asetuksessa määriteltyjä vaatimuksia. Viestintäviraston
kannanotto perustuu vuoden 2011 lopun toimipisteverkon tilanteeseen.
Jatkossa Viestintävirasto seuraa Itellan toimipisteverkon
tilannetta puolivuosittain toimitettavien tietojen pohjalta. Viestintäviraston
kannanotossa ei oteta kantaa yksittäisen postinsaajatalouden kohtuulliseen
asiointimatkaan, vaan Viestintävirasto arvioi yksittäisen
postinsaajatalouden kohtuullisen matkan aina tapauskohtaisesti erikseen.
Postilain keskeisenä lähtökohtana
on varmistaa, että jokainen suomalainen saa asianmukaiset postipalvelut
käyttöönsä riippumatta siitä,
missä päin Suomea asuu. Yleispalvelun tarjoajana
Itellan on huolehdittava siitä, että yleispalveluun kuuluvat
palvelut ovat jokaisen saatavilla tasapuolisin ehdoin riippumatta
siitä, tarjotaanko palvelut Itellan ylläpitämästä postitoimipisteestä vai
esimerkiksi asiamiespostista. Päätäntävalta siitä,
tarjotaanko palvelut postitoimipisteestä vai asiamiespostista,
kuuluu Itellalle. Olennaista on, että yleispalveluun kuuluvat
tuotteet ja palvelut ovat mahdollisimman helposti kaikkien saatavilla.
Itella päättää postitoimipisteidensä sijainnista ja
yksittäisen toimipisteen lakkauttamisesta. Jos yhtiö päättää lakkauttaa
postitoimipisteen, yhtiön on varmistuttava siitä,
että se noudattaa postilakia ja valtioneuvoston postitoimipisteiden
sijaintia koskevaa asetusta. Viestintävirasto valvoo, että Itella
pitää yllä postilain mukaista postiverkostoa
ja että yhtiö täyttää yleispalveluvelvoitteensa.
Viestintävirastolla ei ole toimivaltaa kieltää Itellaa
lakkauttamasta yksittäisiä toimipisteitä,
mutta Viestintävirasto voi velvoittaa yrityksen korjaamaan
virheensä tai laiminlyöntinsä.
Viestintävirasto valvoo postin yleispalvelun toteutumista
kaikkialla Suomessa riippumatta siitä, tarjotaanko palveluja
postin toimipisteestä vai asiamiespostista. Viestintävirasto
tekee myös erillisiä asiamiespostitutkimuksia,
joissa mitataan asiamiespostien toiminnan tasoa yleispalvelun näkökulmasta.
Viimeisimmän, vuonna 2010 tehdyn tutkimuksen mukaan 87
prosenttia vastaajista koki käynnin asiamiespostissa pääosin myönteisenä.
Postilain mukaisesti jokaisessa Suomen kunnassa on vähintään
yksi postin myymälä tai myyntipiste. Postin myymälöitä on
noin 150 ja yrittäjien ylläpitämiä myyntipisteitä noin 950
kappaletta. Ne toimivat kaupan, kioskin, huoltoaseman tai muun palveluyrityksen
yhteydessä. Itella tekee yhteistyötä R-Kioskien
ohella muun muassa Siwojen, Valintatalojen, K-Marketien ja Sale-kauppojen
sekä St1-, Shell- ja TB-huoltoasemien kanssa.
Postilain ja lakia turvaavan postitoimipisteasetuksen tavoitteena
on turvata kuluttajan kannalta mahdollisimman toimiva ja yhtenäinen
toimipistekokonaisuus, jonka avulla asiakas saa tarvitsemansa yleispalveluun
kuuluvat tuotteet ja palvelut vaivattomasti kohtuullisen asiointimatkan
päästä. Täyden palvelun toimipisteiden
eli Itellan omien toimipisteiden ja asiamiespostien lisäksi
myös muut palvelut, kuten pakettien noutopisteet, SmartPost-pakettiautomaatit,
postin jättölaatikot ja postimerkkien myyntipisteet,
turvaavat postin yleispalvelutuotteiden saatavuutta. Edellä mainitun
kaltaiset, uudet palvelumuodot mahdollistavat sen, että Itella
voi tarjota yleispalveluun kuuluvat peruspalvelut joustavasti ja
kustannustehokkaasti sähköisen viestinnän
kehitykseen varautuen ja samalla siten, että se ottaa entistä paremmin
huomioon kuluttajien muuttuvat asiakastarpeet.
Helsingissä 23 päivänä elokuuta
2012
Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru
Till
riksdagens talman
I det syfte som anges i 27 § i
riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister
som saken gäller översänt följande
skriftliga spörsmål SS 601/2012 rd undertecknat
av riksdagsledamot Anne Louhelainen /saf:
Känner regeringen till om statsrådets förordning
om placeringen av verksamhetsställen för post
iakttas i fråga om deras nuvarande situation,
på vilket sätt garanterar regeringen att det
efter stängningarna tillhandahålls jämlika
och högklassiga posttjänster även i de
små kommunerna och
på vilket sätt övervakar staten
de aktörer till vilka posttjänsterna har lagts
ut på entreprenad på många orter?
Som svar på detta spörsmål
anför jag följande:
Statsrådets förordning om placeringen av verksamhetsställen
för post (113/2012) trädde i kraft den
19 mars 2012. Efter att förordningen trädde i kraft
har Kommunikationsverket bedömt det riksomfattande nät
av verksamhetsställen som Itella Posten Ab (nedan Itella)
har. Enligt Kommunikationsverkets ställningstagande (1975/9210/2011)
av den 2 maj 2012 motsvarar Itellas nät av verksamhetsställen
de krav som fastställs i postlagen (415/2010)
och statsrådets förordning. Kommunikationsverkets
ställningstagande grundar sig på nätet
av verksamhetsställen i slutet av 2011. I fortsättningen
följer ämbetsverket med situationen för
Itellas nät av verksamhetsställen utgående
från uppgifter som fås halvårsvis. Ämbetsverket
tar inte ställning till enskilda adressathushålls
rimliga avstånd för att uträtta ärenden.
Kommunikationsverket bedömer ett enskilt adressathushålls
rimliga avstånd alltid separat från fall till
fall.
Den centrala utgångspunkten för postlagen är att
säkerställa att varje finländare har
tillgång till ändamålsenliga posttjänster
oberoende av var i Finland man bor. Som tillhandahållare
av samhällsomfattande tjänster ska Itella se till
att de tjänster som hör till de samhällsomfattande
tjänsterna är tillgängliga på jämlika
villkor oberoende av om tjänsterna tillhandahålls
på ett verksamhetsställe för post vilket
drivs av Itella eller av exempelvis ett ombud. Beslutanderätten
när det gäller om tjänsterna ska tillhandahållas
på ett verksamhetsställe för post eller
av postombud hör till Itella. Det väsentliga är
att de produkter och tjänster som ingår i de samhällsomfattande tjänsterna är
så lätttillgängliga som möjligt
för alla.
Itella beslutar om placeringen av dess verksamhetsställen
för post och om stängningen av enskilda verksamhetsställen.
Om bolaget beslutar stänga ett verksamhetsställe
för post ska bolaget försäkra sig om
att den iakttar postlagen och statsrådets förordning
om placeringen av verksamhetsställen för post.
Kommunikationsverket övervakar att Itella upprätthåller
ett postnätverk i enlighet med postlagen och att bolaget
uppfyller sin skyldighet att tillhandahålla samhällsomfattande
tjänster. Kommunikationsverket är inte behörigt
att förbjuda Itella att stänga enskilda verksamhetsställen
men Kommunikationsverket kan ålägga företaget
att rätta till fel och försummelser.
Kommunikationsverket övervakar tillhandahållandet
av de samhällsomfattande posttjänsterna överallt
i Finland oberoende av om tjänsterna tillhandahålls
på ett verksamhetsställe för post eller
av postombud. Kommunikationsverket gör också separat
postombudsundersökningar där nivån på postombuden
mäts med tanke på de samhällsomfattande
tjänsterna. Enligt den senaste undersökningen
som gjordes 2010 upplevde 87 procent av dem som tillfrågades
att det i regel var positivt att uträtta ärenden
hos ett postombud. I enlighet med postlagen finns det i varje kommun i
Finland åtminstone en postbutik eller ett försäljningsställe.
Antalet postbutiker uppgår till ca 150 och antalet försäljningsställen
som drivs av företagare uppgår till ca 950 stycken.
De är verksamma i anslutning till butiker, kiosker, bensinstationer
eller andra serviceföretag. Itella samarbetar inte bara
med R-kioskerna utan också med Siwa-, Valintatalo-, K-Market-
och Salebutikerna samt med St1-, Shell- och TB-bensinstationerna.
Syftet med postlagen och förordningen om placeringen
av verksamhetsställen för post är att säkerställa
ett så fungerande och enhetligt komplex av verksamhetsställen
som möjligt sett ur konsumentens synvinkel. Med hjälp
av komplexet tillhandahålls kunderna nödvändiga
produkter och tjänster som ingår i de samhällsomfattande tjänster
behändigt och på ett rimligt avstånd.
Tillgången till samhällsomfattande posttjänster
säkerställs förutom med hjälp
av de verksamhetsställen som tillhandahåller komplett
service, d.v.s. Itellas egna verksamhetsställen och postombuden, även
med hjälp av övriga tjänster, såsom
ställen där paket kan avhämtas, SmartPost-paketautomater,
lådor för post som ska sändas och ställen
som säljer frimärken. Tack vare de ovan nämnda
nya serviceformerna kan Itella erbjuda de bastjänster som
ingår i de samhällsomfattande tjänsterna
flexibelt och kostnadseffektivt och genom att dra nytta av utvecklingen
av den elektroniska kommunikationen. På samma gång
fäster Itella på ett bättre sätt än
tidigare uppmärksamhet vid de förändrade
behoven av service som konsumenterna har.
Helsingfors den 23 augusti
2012
Bostads- och kommunikationsminister Krista Kiuru