Viimeksi julkaistu 13.3.2026 14.03

Kirjallinen kysymys KK 75/2026 vp 
Timo Furuholm vas ym. 
 
Kirjallinen kysymys nuorisojärjestöjen avustuksista

Eduskunnan puhemiehelle

Mediatietojen mukaan liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutala (kd) on myöntänyt kahdelle järjestölle nuorisoalan yleisavustusta vastoin virkamiesten kantaa. Ylen uutisen (11.3.2026) mukaan ministeri Poutala muutti avustusten jakotapaa, jotta sai mukaan kaksi kristillistä järjestöä, helluntaiherätyksen yhdistyksen Ison Kirjan ja Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen (SEKL). SEKL vastustaa naispappeutta ja seksuaalivähemmistöjä. 

Esittelevä virkamies jätti ministerin päätökseen eriävän mielipiteen, jossa sanotaan muun muassa: ”Päätös ei täytä yhdenvertaisuuden ja tasapuolisuuden vaatimusta, sillä se asettaa asianosaiset perusteettomasti eriarvoiseen asemaan eikä kaikilta osin perustu objektiivisiin ja johdonmukaisiin arviointiperusteisiin.” 

Ministeri Poutala on nuorisoministeri, jonka pitäisi edustaa kaikkia nuoria. Nyt jaettujen nuorisoavustusten kriteereihin kuuluu myös yhdenvertaisuuskriteeri. Antamalla vastoin valmistelevien virkamiesten pohjaesitystä rahaa järjestölle, joka vastustaa seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ja naispappeutta, ministeri ohittaa yhdenvertaisuuden tavoitteet, samoin kuin hyvän hallinnon periaatteet. 

Ministeri Poutala kommentoi aihetta Ylellä 11.3.2026: ”En koe, että olen tehnyt mitään väärää. Politiikassa tehdään päätöksiä, tehdään valintoja, ja tämä on ihan normaali valinta, eikä tässä ole mitään enempää.” Nuorisoministerin olisi syytä ymmärtää oma asemansa kaikkien nuorten asioiden edistäjänä ja tunnistaa, että kyseinen avustuspäätös ei ollut ”ihan normaali valinta”. Herää kysymys, onko ministeri ylipäätään sitoutunut kaikkien nuorten aseman ja oikeuksien edistämiseen. Olisi myös toivottavaa, että ministeri kohtelisi järjestöjä tasapuolisesti. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miten nuorisoavustusten muuttaminen poliittisella päätöksellä edistää kaikkien nuorten yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja osallisuutta ja 
onko ministeri sitoutunut kaikkien nuorten aseman ja oikeuksien edistämiseen? 
Helsingissä 12.3.2026 
Timo Furuholm vas 
 
Helena Marttila sd