Viimeksi julkaistu 6.3.2023 12.39

Kirjallinen kysymys KK 809/2022 vp 
Arja Juvonen ps 
 
Kirjallinen kysymys puolustusministeriön sotatoimiin osallistuneita koskevien lausuntojen  huomioimatta  jättämisestä  Kelan erityisetuuksia haettaessa

Eduskunnan puhemiehelle

Valtioneuvoston linjan mukaan sotainvalidien ja rintamaveteraanien erityisetuuksiin oikeutettuja ryhmiä ovat varsinaisiin sotatoimiin osallistuneiden sotainvalidien ja rintamaveteraanien ohella kotirintamalla erilaisissa tehtävissä toimineet, kuten sotilaspojat ja lottatytöt, kotirintamanaiset, eräissä sotaan läheisesti liittyneissä tehtävissä toimineet sekä lisäksi sotalapset, sotasiirtolaiset ja kotinsa menettäneet sekä sotien siviiliuhrien omaiset. 

Kuitenkin osa edellä mainittuihin ryhmiin kuuluvista on jäänyt ilman myönnettyjä etuja. Veteraanitunnuksia on jäänyt saamatta, myönnettyjen veteraanitunnusten perusteella haettuja etuuksia on jäänyt myöntämättä ja Kela on jopa kiistänyt myönnetyn veteraanitunnuksen olemassaolon. Tällaisessa tapauksessa Kelalle ei kelpaa puolustusministeriön lausunto veteraanietuuksien jatkamisesta sekä oikeudesta tunnuksen käyttöön. Toisin kuin Kela kunnat hyväksyvät puolustusministeriön lausunnon kuntakohtaisia etuuksia haettaessa.  

Koska Kela ei selvitä, kuuluuko hakija edellä mainittuihin erikoisetuuksiin oikeutettuihin ryhmiin, pitäisi puolustusministeriön lausunnon riittää, jos varsinaisiin sotatoimiin osallistuneiden sotainvalidien ja rintamaveteraanien ohella kotirintamalla erilaisissa tehtävissä toimineet, kuten sotilaspojat ja lottatytöt, kotirintamanaiset, eräissä sotaan läheisesti liittyneissä tehtävissä toimineet sekä lisäksi sotalapset, sotasiirtolaiset ja kotinsa menettäneet sekä sotien siviiliuhrien omaiset hakevat sotainvalidien ja rintamaveteraanien erityisetuuksia. Vielä selvempi linjauksen pitäisi olla, jos henkilöllä on ollut Kelan myöntämä R-tunnus Kela-kortissaan.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, että valtioneuvoston linjauksen mukaisiin ryhmiin kuuluvat saavat myös Kelalta heille kuuluvat erityisetuudet, jos puolustusministeriö katsoo lausunnossaan hakijan kuuluvan joihinkin perusteluissa mainituista ryhmistä ja jos henkilölle on jo aiemmin myönnetty R-tunnus?  
Helsingissä 3.3.2023 
Arja Juvonen ps