Saattohoito vaatii resursointia, ja ilman riittävää resursointia ei ole mahdollista antaa saattohoitoa, joka takaa mahdollisuuden hyvään kuolemaan. Monet muut asiat ovat menneet saattohoidon edelle, vaikka yleisesti sen tarve tiedostetaankin yhä paremmin. Resurssit tarkoittavat osaavaa koulutettua henkilökuntaa, asianmukaisia saattohoitoon sopivia tiloja, kotisaattohoidon kehittämistä sairaalatasoiseksi (24 h avunsaanti) ja psykososiaalisen tuen konkreettista mahdollistamista saattohoidossa oleville sekä heidän läheisilleen. Osaava henkilökunta tarkoittaa asianmukaista kouluttautumista niin hoitajien kuin lääkärienkin suhteen. Myös hoitajamitoituksen mahdollistaminen saattohoidon edellyttämäksi on tärkeää. Kotiin tulisi tarvittaessa voida järjestää sellaiset olosuhteet, että saattohoitoa voitaisiin niissä olosuhteissa toteuttaa tarvittaessa potilaan kuolemaan asti, mikäli se olisi ollut potilaan toive.  

Vuonna 2019 valmistunut sosiaali- ja terveysministeriön teettämä selvitys palliatiivisen hoidon ja saattohoidon tilasta nosti esiin selkeitä kehittämistarpeita palveluiden rakenteissa ja osaamisessa. Kehittämiskohteena nähtiin palliatiivisen hoidon ja saattohoidon palveluketjujen rakentaminen.  

Valtakunnallinen moniammatillinen työryhmä on laatinut laatukriteerit palliatiivisen hoidon ja saattohoidon eri tasoille (perustaso, A-perustason saattohoidon yksiköt, B-erityistaso ja C-vaativa erityistaso). Erityistason palveluiden saatavuudessa todettiin merkittäviä puutteita. Tasa-arvoinen hoitoon pääsy ei toteudu, ja palveluiden saatavuudessa on suurta alueellista vaihtelua. Parhaiten erityistason palveluita on saatavilla Etelä-Suomessa.  

Saattohoidon peruspilareita ovat itsemääräämisoikeus, oikeudenmukaisuus sekä tasa-arvoisuus. Ne eivät saisi olla vain sanoja, vaan niiden tulisi toteutua jokaisen saattohoidettavan kohdalla myös käytännössä. Jokaisella tulee olla oikeus hyvään kuolemaan.