LAKIALOITE 102/2002 vp

LA 102/2002 vp - Seppo Kanerva /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Laki sotilasvammalain 17 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

Hautausavun suorittamisen edellytykseksi on sotilasvammalain 17 §:ssä asetettu vähintään 20 prosentin haitta-aste. Lievävammaisten 10—15 prosentin sotainvalidien jättäminen tämän korvausmuodon ulkopuolelle on yleisesti koettu perusteettomaksi jaotteluksi. Epäkohdan korjaamiseksi ja muun muassa varattomien leskien aseman helpottamiseksi ovat Sotainvalidien Veljesliiton jäsenyhdistykset maksaneet keräysvaroista lievävammaisten sotainvalidien hautauskuluja. Jatkossa tällaisen avun suorittaminen tulee kuitenkin vaikeutumaan Sotainvalidien Veljesliiton voimavarojen ja sotainvalidikeräyksen tuoton vähentyessä. Oikeudenmukaista olisi suorittaa hautausapu valtion varoista kaikkien vähintään 10 prosentin sotainvalidien jälkeen. Tänä vuonna Valtiokonttorin maksaman sotilasvammalain mukaisen hautausavun suuruus on 1 919,21 euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

sotilasvammalain 17 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan toukokuun 28 päivänä 1948 annetun sotilasvammalain (404/1948) 17 §, sellaisena kuin se on laissa 536/2001, seuraavasti:

17 §

Milloin vamman tai sairauden seurauksena on ollut kuolema tai milloin vahingoittuneen tai sairastuneen työkyvyttömyysaste hänen kuollessaan oli vähintään 10 prosenttia, suoritetaan hautausapua 1 599,65 euroa vainajan kuolinpesälle, jos sen varoista on suoritettu hautauskustannukset tai jos hautausta vainajan ruumiin katoamisen vuoksi ei ole voitu toimittaa. Muussa tapauksessa suoritetaan hautausapua sille, joka on pitänyt huolta hautaamisesta, siitä aiheutuneiden kustannusten määrä, ei kuitenkaan enempää kuin kuolinpesälle saadaan suorittaa.

_______________

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 2003.

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

_______________

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2002

  • Seppo Kanerva /kok
  • Ilkka Kanerva /kok
  • Klaus Bremer /r
  • Eero Akaan-Penttilä /kok
  • Marja Tiura /kok
  • Hannes Manninen /kesk
  • Olli Nepponen /kok
  • Petri Salo /kok
  • Toimi Kankaanniemi /kd
  • Pekka Kuosmanen /kok
  • Lauri Oinonen /kesk
  • Leea Hiltunen /kd
  • Tero Mölsä /kesk
  • Raimo Mähönen /sd
  • Marja-Leena Kemppainen /kd
  • Markku Laukkanen /kesk
  • Kari Myllyniemi /kesk
  • Ismo Seivästö /kd
  • Reijo Kallio /sd
  • Paula Lehtomäki /kesk
  • Seppo Lahtela /kesk
  • Mauri Salo /kesk
  • Timo E. Korva /kesk
  • Bjarne Kallis /kd
  • Jouko Jääskeläinen /kd
  • Kyösti Karjula /kesk
  • Liisa Hyssälä /kesk
  • Hannu Takkula /kesk
  • Aulis Ranta-Muotio /kesk
  • Matti Vähänäkki /sd
  • Pentti Tiusanen /vas
  • Iivo Polvi /vas
  • Kari Uotila /vas
  • Matti Kangas /vas
  • Unto Valpas /vas
  • Pertti Turtiainen /vas
  • Esa Lahtela /sd
  • Marjaana Koskinen /sd
  • Veijo Puhjo /vas
  • Anne Holmlund /kok
  • Sakari Smeds /kd
  • Päivi Räsänen /kd
  • Esko Kurvinen /kok
  • Raimo Vistbacka /ps
  • Sulo Aittoniemi /alk
  • Mika Lintilä /kesk
  • Kirsi Ojansuu /vihr
  • Juhani Sjöblom /kok
  • Kalervo Kummola /kok