PERUSTELUT
Vanhempainvapaan 6+6+6-mallin kustannukset
vuonna 2010
Tämä aloite liittyy vasemmistoliiton eduskuntaryhmän
tekemään lakialoitteeseen vanhempainvapaasta (ed.
Minna Sirnön lakialoite LA 111/2009
vp), jossa ehdotetaan nykyisen äitiys-,
isyys- ja vanhempainvapaajärjestelmän uudistamista
ns. 6+6+6-mallin mukaiseksi yhtenäiseksi
vanhempainvapaaksi. Mainitun aloitteen mukaan uusi vanhempainvapaa
koostuisi kolmesta reilun kuuden kuukauden jaksosta, joista yksi
kuuden kuukauden jakso kuuluisi äidille, yksi
isälle ja yksi kuuden kuukauden jakso olisi jaettavissa
vanhempien sopimalla tavalla. Ehdotuksemme vanhempainvapaasta ja
-päivärahasta merkitsisi, että molemmat
vanhemmat saisivat vanhempainrahaa 90 prosenttia veronalaisista
ansioista ensimmäiseltä 75 arkipäivältä ja
tämän jälkeisiltä päiviltä 80
prosenttia.
Ehdotamme tällä lakialoitteella säädettäväksi lain
vakuutetun sairausvakuutusmaksun ja työnantajan sairausvakuutusmaksun
suuruudesta vuonna 2010. Maksujen korotuksilla yhdessä verotulojen
lisäämisen kanssa rahoitettaisiin ehdottamamme
vanhempainvapaauudistus (6+6+6-malli), jonka arvioimme
maksavan ensimmäisessä vaiheessa 250 miljoonaa
euroa nettokustannuksina. Uudistuksen säästövaikutukseksi
ensimmäisessä vaiheessa arvioimme noin 100 miljoonaa
euroa, joka syntyy päivähoitopaikkojen ja kotihoidon
tuen tarpeen vähentymisestä.
Aloitteessa ehdotetaan, että valtio osallistuisi toisaalla
ehdottamamme vanhempainrahauudistuksen kustannuksiin 50 prosentin
osuudella. Arvioimme, että vuonna 2010 tämä valtion osuus
olisi 125 miljoonaa euroa. Tämä osuus rahoitettaisiin
valtion talousarvion kautta kiristämällä verotusta.
Aloitteessa ehdotetaan, että työnantajien osuus
uudistuksen kustannuksista olisi 30 prosenttia. Uudistuksen alkuvaiheessa
vuonna 2010 työnantajilta tulisi kerätä 75
miljoonaa euroa. Aloitteessa vuodelle 2010 ehdotamme, että työnantajan
sairausvakuutusmaksua korotettaisiin tämän vuoksi
0,1 prosenttiyksikköä. Maksu nousisi vuonna 2010
hallituksen ehdottaman korotuksen 0,27 prosentin sijasta 0,37 prosenttiyksikköä.
Prosentit lasketaan kunkin vuoden palkkasummasta. Arvioimme vuoden
2010 palkkasummaksi 75 miljardia euroa.
Aloitteessa ehdotetaan, että vakuutettujen eli palkansaajien
ja yrittäjien maksuosuus olisi 20 prosenttia uudistuksen
kustannuksista. Ehdotuksemme mukaan palkansaajien ja yrittäjien osuus
uuden vanhempainvapaan kustannuksista vuonna 2010 olisi 50 miljoonaa
euroa. Arvioimme, että tästä syntyy vuonna
2010 0,08 prosenttiyksikön korotustarve vakuutettujen
päivärahamaksuun.
Vanhempainrahajärjestelmän vaatima rahoitus
perittäisiin osana palkansaajien ja yrittäjien päivärahamaksua.
Aloitteessa vuodelle 2010 ehdotamme, että palkansaajien
päivärahamaksu olisi hallituksen ehdottaman 0,97
prosentin sijasta 1,05 prosenttia eli korotusta olisi 0,08 prosenttiyksikköä.
Yrittäjien päivärahamaksu olisi hallituksen
ehdottaman 1,12 prosentin sijasta 1,20 prosenttia.
Työnantajakustannusten tasaamiseksi ehdotamme, että sairausvakuutusjärjestelmästä
maksetaan
työnantajille vanhempainpäivärahan suuruista
korvausta lapsen tilapäisen sairauden ajalta maksetuista
palkoista.
Vanhempainvapaan 6+6+6-mallin kustannukset
vuonna 2015
Arvioimme, että uudistuksen toisessa vaiheessa, noin
viiden vuoden kuluttua, sen kokonaiskustannukset nousisivat bruttomääräisesti
laskettuna 700 miljoonaan euroon vuodessa, josta syntyisi julkiselle
sektorille 200 miljoonan euron säästöt,
koska perheet eivät tarvitsisi enää niin paljon
kotihoidon tukea ja julkista ja yksityistä päivähoitoa
kuin ennen uudistusta. Valtion verotuloilla rahoitettaisiin 250
miljoonaa euroa eli puolet uudistuksen täysimääräisistä kustannuksista.
Korottamalla työnantajien sairausvakuutusmaksua 0,2 prosenttiyksikköä kerättäisiin
150 miljoonaa
euroa. Vakuutetuilta eli palkansaajilta kerättäisiin
100 miljoonaa euroa korottamalla nykyisiä maksuja 0,15
prosenttiyksikköä.
Vanhempainvapaan 6+6+6-mallin rahoitusosuudet
vuonna 2015
Ehdotamme, että jatkossakin vanhempainvapaan aiheuttamat
lisäkustannukset jaettaisiin valtion, työnantajien
ja vakuutettujen kesken siten, että valtion osuus kustannuksista
olisi puolet (50 %), työnantajien osuus kustannuksista olisi
noin kolmannes (30 %) ja vakuutettujen osuus noin viidennes
(20 %).
Arvioimme, että uudistuksen toteuduttua viiden vuoden
päästä valtion panos nousisi 250 miljoonaan
euroon (50 %:n osuus 500 miljoonasta). Työnantajien
30 prosentin osuus uudistuksen kustannuksista merkitsisi sitä,
että työnantajien sairausvakuutusmaksua tulisi
korottaa vuoden 2010 tasoon (2,37 %) nähden vielä 0,1 prosenttiyksikköä lisää.
Työnantajien ja palkansaajien maksun korotustarve
vuonna 2015
Vuonna 2015 työnantajien sairausvakuutusmaksu olisi
2,47 prosenttia palkkasummasta. Tällä korotuksella
kerättäisiin työnantajilta 150 miljoonaa
euroa sairausvakuutusmaksua vanhempainvapaan aiheuttamiin lisäkustannuksiin.
Vuonna 2015 vakuutetuilta eli palkansaajilta ja yrittäjiltä kerättäisiin
100 miljoonaa euroa 0,15 prosenttiyksikön korotuksella
nykyisiin sairausvakuutuksen päivärahamaksuihin
nähden.
Palkansaajien osalta vuonna 2009 sairausvakuutuksen päivärahamaksusta
säädetään valtioneuvoston asetuksella
(741/2008) sairausvakuutuksen päivärahamaksun
ja työnantajan sairausvakuutusmaksun maksuprosentista vuonna 2009.
Vakuutetuilta vuonna 2009 perittävä sairausvakuutuslain
(1224/2004) 18 luvun 4 §:n 2 momentissa
tarkoitettu sairausvakuutuksen päivärahamaksu
on 0,70 prosenttia palkkatulosta, työtulosta ja muusta
sairausvakuutuslain 18 luvun 15—18 §:ssä tarkoitetusta
maksuperusteesta.
Hallitus esittää, että vuonna 2010
vakuutettujen päivärahamaksu nostettaisiin 0,97
prosenttiin. Vanhempainvapaauudistuksen toteuduttua täysimääräisesti
vuonna 2015 tämän maksun tulisi olla arviomme
mukaan 1,12 prosenttia.
Tällä hetkellä työnantajan
sairausvakuutusmaksun suuruudesta päätetään
vuosittain valtioneuvoston asetuksella. Voimassa on valtioneuvoston
asetus sairausvakuutuksen päivärahamaksun ja työnantajan
sairausvakuutusmaksun maksuprosentista vuonna 2009 (741/2008).
Asetuksen 2 §:n mukaan työnantajien vuonna 2009 maksama
sairausvakuutuslain 18 luvun 4 §:n 1 momentissa
tarkoitettu työnantajan sairausvakuutusmaksu on 2,00 prosenttia
työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetun lain (366/1963) 4 §:ssä tarkoitetusta
palkasta.
Hallitus esittää, että vuonna 2010
työnantajien sairausvakuutusmaksu nostettaisiin 2,27 prosenttiin.
Vanhempainvapaauudistuksen toteuduttua täysimääräisesti
vuonna 2015 tämän maksun tulisi olla arviomme
mukaan 2,47 prosenttia.
Ehdotamme näiden asetuksen säännösten
sisältöjen säätämistä lailla
vakuutetun sairausvakuutusmaksun ja työnantajan sairausvakuutusmaksun
suuruudesta vuonna 2010.
Lisäksi ehdotamme uusilla maksuilla kerättyjen
varojen kokoamista sairausvakuutusrahastoon ja maksuprosenttien
määrittelemistä vuosittain, kuten nykyisin
on menetelty. Tämä vaatii sairausvakuutuslain
18 luvun 4 §:ään uuden 3 momentin.