Isyyslaki tuli voimaan niinkin varhain kuin vuonna 1976 (700/1975). Isyyslain voimaanpanosta annetussa laissa on säännös siitä kenellä on oikeus ajaa isyyden vahvistamista koskevaa kannetta. Lain 7 §:n 2 momentti kuuluu seuraavasti: "Isyyden vahvistamista koskeva kanne on pantava vireille viiden vuoden kuluessa isyyslain voimaantulosta. Kannetta ei kuitenkaan voida nostaa, jos mies on kuollut."

Pykälän 2 momentti on osoittautunut ongelmalliseksi. Momentin mukaan kaikilla ennen vuotta 1976 syntyneillä oli viisi vuotta aikaa vaatia isyyden vahvistamista. Momentti on kirjoitettu vuosikymmenellä, jolloin esim. DNA-näytteet eivät olleet yhtä yleisiä kuin nykyisin. Nykyään DNA-näytteellä voidaan lääketieteellisin perustein vahvistaa myös aikuisiässä olevien osapuolten välinen sukulaisuussuhde.

Kanneoikeuden rajaaminen voi johtaa hyvin ongelmallisiin tilanteisiin mm. perinnönjaossa. Koska sukulaisuussuhde voidaan todistaa lääketieteellisin perustein, monista isyyssuhteista onkin itse asiassa esitetty todiste. Nämä selvät tapaukset eivät kuitenkaan voi saada lainvoimaa, koska niitä ei lain mukaan voida vahvistaa. Isän kuollessa lapsi tai jopa useat lapset voivat jäädä perinnönjaon ulkopuolelle. Tätä voidaan pitää ongelmallisena, mutta tilanne voidaan välttää lainmuutoksella.

Strasbourgissa toimiva ihmisoikeustuomioistuin on ottanut kantaa ainakin yhteen tapaukseen koskien isyyssuhteen vahvistamista Suomessa. Tuomioistuimen kanta oli yksiselitteinen: henkilöllä on oikeus saada isyys vahvistetuksi, ja jotakin vuosilukua ennen ja sen jälkeen syntyneiden kohteleminen eri tavoin on väärin.