LAKIALOITE 121/2008
vp
LA 121/2008
vp - Tarja Filatov /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki sotilasvammalain 6 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Viime sodissa pysyvän vamman saaneista sotainvalideista
on elossa noin 12 500 henkilöä. Valtaosa
heistä haluaa asua mahdollisimman pitkään
omassa kodissaan. Haitta-asteeltaan 20—100 prosentin sotainvalideilla
on oikeus kuntien järjestämiin ja valtion korvaamiin
sosiaali- ja terveyspalveluihin, kuten kodinhoitoon, pyykki- ja
ateriapalveluun, kylvetykseen sekä kotisairaanhoitoon.
Vaikka kunnille maksetaan täysi korvaus palveluiden järjestämisestä,
kaikki tarvitsevat eivät niitä saa, ainakaan riittävästi.
Palveluiden saatavuuden ohella ongelmana on, että 10—15
prosentin sotainvalidit eivät saa sotilasvammalain mukaan
yllä mainittuja palveluita lainkaan. Kuitenkin heitä on
noin puolet kaikista sotainvalideista, ja heidän palvelutarpeensa
kasvaa iän karttumisen myötä. Sotainvalidit
ovat kantaneet vammaansa vuosikymmenten ajan, ja he ovat kaikki
jo reilusti yli 80-vuotiaita. On kohtuullista, että avohoidon
palveluiden haitta-asterajaa lasketaan tässä vaiheessa 10 prosenttiin
vuoden 2009 alusta lähtien.
Laitoshoitoon on 25 prosentin vammaisuusraja, mikä jättää lähes
puolet maamme sotainvalideista valtion korvaaman laitoshoidon ulkopuolelle.
Kun erityisesti sotavammaisia varten rakennetuissa sairaskodeissa
ja kuntoutussairaaloissa on vapautumassa luonnollisen poistuman kautta
paikkoja vaikeavammaisilta, tulee vapautuva kapasiteetti käyttää laitoshoitoa
tarvitsevien lievävammaisten sotainvalidien hyväksi. Myös
heille tulee antaa oikeus valtion korvaamaan pitkäaikaishoitoon.
Laitoshuolto tulee korvata myös 20 prosentin haitta-asteen
sotainvalideille vuoden 2009 alusta lähtien.
Toisaalta esittämällämme sotainvalidien
avohoidon tuen parantamisella voidaan myös vähentää sotainvalidien
laitoshoidon tarvetta.
Olemme tehneet myös tähän lakialoitteeseemme
liittyvät talousarvioaloitteet.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta yväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
sotilasvammalain 6 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 28 päivänä toukokuuta
1948 annetun sotilasvammalain (404/1948)
6 §:n 4 ja 5 momentti, sellaisina kuin ne ovat, 4 momentti
laissa 578/2007 ja 5 momentti laissa 1399/2007,
seuraavasti:
6 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Vahingoittuneelle tai sairastuneelle, jonka työkyvyttömyysaste
on vähintään 10 prosenttia, korvataan
sosiaalihuoltolain (710/1982) 17 §:n 1 momentin
3 kohdan mukaisista kotipalveluista ja 4 kohdan mukaisista asumispalveluista, omaishoidon
tuesta annetun lain (937/2005) mukaisesta
omaishoidon tuesta sekä kansanterveyslain (66/1972)
14 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisista sairaanhoidon palveluista
aiheutuneet kustannukset. Palvelu- tai tukiasunnosta perittävää vuokraa
tai vastaavaa maksua ei kuitenkaan korvata. Kotipalvelujen, asumispalvelujen
ja omaishoidon tuen korvaamisesta säädetään
tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.
Sen mukaan kuin valtioneuvoston asetuksella säädetään,
korvataan sairaanhoitona myös määräaikainen
lääkärintarkastus, työ- tai
toimintakyvyn palauttamista tai säilyttämistä tarkoittava kuntouttaminen
sekä laitoksessa annettu huolto tai osa-aikainen huolto.
Vahingoittuneelle tai sairastuneelle, jonka työkyvyttömyysaste
on vähintään 20 prosenttia, voidaan korvata
laitoksessa annettu huolto tai osa-aikainen huolto myös, kun
sen tarve johtuu muustakin kuin korvatusta vammasta tai sairaudesta.
Samoin edellytyksin voidaan vahingoittuneelle tai sairastuneelle,
jonka työkyvyttömyysaste on 20 prosenttia, korvata
laitoksessa annettua huoltoa enintään kymmenen
viikkoa tai osa-aikaista huoltoa enintään 70 päivää vuodessa,
ei kuitenkaan kunnan tai kuntayhtymän järjestämää sosiaalihuoltolain 24 §:ssä tarkoitettua
laitoshuoltoa, sairaansijalla annettavaa ympärivuorokautista
hoitoa, josta voitaisiin periä maksu potilaan maksukyvyn
mukaan, eikä sairaansijalla annettavaa lyhytaikaista hoitoa,
jonka pääasiallisena tarkoituksena on lääkinnällisen
kuntoutuksen antaminen. Lisäksi voidaan kuntouttaminen,
vaikka kuntouttamisen tarve ei johtuisikaan korvatusta vammasta
tai sairaudesta, korvata vahingoittuneelle tai sairastuneelle, jonka
työkyvyttömyysaste on vähintään
10 prosenttia.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 14 päivänä marraskuuta
2008
- Tarja Filatov /sd
- Jukka Gustafsson /sd
- Tuula Väätäinen /sd
- Reijo Laitinen /sd
- Kari Rajamäki /sd
- Anneli Kiljunen /sd
- Eero Heinäluoma /sd
- Marko Asell /sd
- Merja Kuusisto /sd
- Maarit Feldt-Ranta /sd
- Johanna Ojala-Niemelä /sd
- Tuula Peltonen /sd
- Tommy Tabermann /sd
- Pauliina Viitamies /sd
- Antti Vuolanne /sd
- Johannes Koskinen /sd
- Sinikka Hurskainen /sd
- Maria Guzenina-Richardson /sd
- Ilkka Kantola /sd
- Jutta Urpilainen /sd
- Pia Viitanen /sd
- Jouko Skinnari /sd
- Antti Kalliomäki /sd
- Liisa Jaakonsaari /sd
- Heli Paasio /sd
- Matti Ahde /sd
- Tero Rönni /sd
- Krista Kiuru /sd
- Katja Taimela /sd