LAKIALOITE 122/2005
vp
LA 122/2005
vp - Ben Zyskowicz /kok ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki tuloverolain 93 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Hallitus ei esitä asunnon ja työpaikan
välisten matkojen vähennyskelpoisuuteen muutoksia vuodelle
2006. Ansiotulosta saadaan vuoden 2005 verotuksessa tulonhankkimismenoina
vähentää asunnon ja työpaikan
välisiä matkakustannuksia halvimman kulkuneuvon
käyttökustannusten mukaan laskettuina enintään
4 700 euroa siltä osin kuin ne ylittävät
500 euron omavastuun. Siten enimmäismääräisen
vähennyksen saa silloin, kun asunnon ja työpaikan
väliset matkakustannukset ovat vähintään
5 200 euroa, mikä toteutuu omaa autoa käytettäessä suuntaansa
noin 55 kilometrin pituisella päivittäisellä työmatkalla.
Matkakuluvähennys on yksi keskeisimmistä tuloverotuksen
vähennyksistä, mikä on ymmärrettävää harvaan
asutussa pitkien välimatkojen maassa. Viimeisimmässä valmistuneessa
verotuksessa (vuosi 2003) vähennettyjen matkakulujen kokonaissumma
oli 916 miljoonaa euroa. Matkakuluja vähensi verotuksessaan
yhteensä 717 000 suomalaista, jolloin keskimääräinen
vähennettyjen matkakulujen määrä oli
1 276 euroa.
Työllisyyden kannalta matkakuluvähennyksen
omavastuuosuudella on eniten merkitystä. Omavastuuta laskemalla
voidaan helpottaa molempien puolisoiden työllistymistä,
sillä erityisesti muuttotappioalueilla ongelmana usein
on se, etteivät molemmat puolisot löydä samalta paikkakunnalta
koulutusta vastaavaa työtä. Samalla kannustetaan
vastaanottamaan työtä hieman pidemmänkin
työmatkan päästä sellaisissakin — nykyisin
valitettavan yleisissä — tapauksissa, joissa kyseessä ei
ole pysyvä työsuhde. Sama koskee sellaisten töiden
vastaanottamista, joita kokeillaan, mutta joista ei välttämättä tule työllistyvän
elämänuraa. Omavastuuta pienentämällä voitaisiin
hillitä muuttoliikettä kasvukeskuksiin ja sekä tukea
muuttotappioalueita että helpottaa kasvukeskusten palvelutuotannon kuormittumista.
Matkakuluvähennyksen ylärajan korotuksella
voitaisiin osaltaan kannustaa ihmisiä hakeutumaan entistä pidemmän
matkan takaa työhön. Tällöin
tuettaisiin selkeästi pidempiä työmatkoja,
esimerkiksi Rovaniemeltä tai Oulusta Helsinkiin. Edullisillakin
lentolipuilla työssäkäynti Helsingissä ja
viikonloppujen viettäminen esimerkiksi Rovaniemellä perheen
luona maksaa vuodessa noin 7 500 euroa pelkkinä lentomatkojen
kustannuksina. Nämä matkat eivät ajallisesti edes
ole pitkiä, sillä lentoaika on sama kuin monen
julkista liikennettä pääkaupunkiseudulla käyttävän
päivittäinen työmatka-aika. Ylärajan nostaminen
koskisi suhteellisen pientä määrää palkansaajia,
arviolta 20 000—25 000 henkilöä. Nostoa
puoltaa myös se, että vähennyskelpoisuuden
enimmäismäärää on viimeksi
korotettu vuoden 2000 verotuksessa.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä esittää työmatkakulujen
verovähennyksen parantamista työvoiman liikkuvuuden
lisäämiseksi. Esitämme verovähennyksen
omavastuun pudottamista 450 euroon ja vähennyksen enimmäismäärän
korottamista 5 500 euroon. Kustannusvaikutuksia voidaan
arvioida vuoden 2003 verotietojen perusteella. Vähennyksen
omavastuuosuuden alentaminen on luonnollisesti merkittävästi
kalliimpaa kuin enimmäismäärän
korottaminen. Arvioimme verotuottomenetysten olevan 10
miljoonan euron luokkaa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
tuloverolain 93 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 30 päivänä joulukuuta
1992 annetun tuloverolain (1535/1992)
93 §:n 1 momentti, sellaisena kuin se on laissa 896/2001,
seuraavasti:
93 §
Asunnon ja työpaikan väliset matkakustannukset
Ansiotulon hankkimisesta johtuneina menoina pidetään
myös matkakustannuksia asunnosta työpaikkaan ja
takaisin halvimman kulkuneuvon käyttökustannusten
mukaan laskettuina. Näitä matkakustannuksia voidaan
kuitenkin vähentää enintään
5 500 euroa ja vain siltä osin kuin ne ylittävät
verovuonna 450 euron (omavastuuosuus).
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2006.
_______________
Helsingissä 3 päivänä lokakuuta
2005
- Ben Zyskowicz /kok
- Eero Akaan-Penttilä /kok
- Sirpa Asko-Seljavaara /kok
- Kaarina Dromberg /kok
- Leena Harkimo /kok
- Pertti Hemmilä /kok
- Hanna-Leena Hemming /kok
- Anne Holmlund /kok
- Jyri Häkämies /kok
- Marjukka Karttunen /kok
- Jyrki Katainen /kok
- Jari Koskinen /kok
- Pekka Kuosmanen /kok
- Esko Kurvinen /kok
- Jere Lahti /kok
- Kalevi Lamminen /kok
- Jouko Laxell /kok
- Suvi Lindén /kok
- Marjo Matikainen-Kallström /kok
- Olli Nepponen /kok
- Tuija Nurmi /kok
- Heikki A. Ollila /kok
- Reijo Paajanen /kok
- Maija Perho /kok
- Lyly Rajala /kok
- Paula Risikko /kok
- Martin Saarikangas /kok
- Petri Salo /kok
- Sari Sarkomaa /kok
- Kimmo Sasi /kok
- Arto Satonen /kok
- Timo Seppälä /kok
- Juhani Sjöblom /kok
- Marja Tiura /kok
- Irja Tulonen /kok
- Raija Vahasalo /kok
- Jan Vapaavuori /kok
- Ahti Vielma /kok
- Jari Vilén /kok
- Lasse Virén /kok