LAKIALOITE 13/2011
vp
LA 13/2011
vp - Johanna Karimäki /vihr
Tarkistettu versio 2.0
Laki harkinnanvaraisesta toimeentulotuen valtionlisästä lasten
ja nuorten harrastusten tukemiseen
Eduskunnalle
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Esityksessä ehdotetaan valtion määrärahaa
kunnille jaettavaksi harkinnanvaraisen toimeentulotuen kautta vähävaraisten
lasten ja nuorten harrastusten tukemiseen. Esitys liittyy valtion
vuoden 2012 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi
sen yhteydessä. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan
voimaan 1 päivänä tammikuuta 2012.
PERUSTELUT
Jokaisella lapsella ja nuorella tulee olla yhtäläiset
mahdollisuudet harrastaa. Kuitenkin monet lasten harrastuksiin liittyvät
kustannukset ovat kovin suuret. Liian moni lapsi putoaa ulos sosiaalisen
ympäristönsä piiristä, koska
ei voi rahan puutteen takia ottaa osaa harrasteisiin, jotka toisille
ovat itsestäänselvyyksiä. Varhaiset kokemukset
sosiaalisesta syrjäytymisestä vaikuttavat pitkälle
tulevaisuuteen. Kunnilla on mahdollisuus myöntää harkinnanvaraista
toimeentulotukea lasten harrastusten tukemiseksi. Tätä mahdollisuutta
käytetään kuitenkin erittäin
harvoin. Jotta lasten harrastuksia tuettaisiin, tämän
esityksen mukaan valtio antaa siihen tarkoitukseen lisämäärärahan
harkinnanvaraisen toimeentulotuen kautta jaettavaksi. Jotta rahaa
riittäisi kaikille tukea tarvitseville lapsille, on kuntien
myös tarpeen vaatiessa jatkossakin osoitettava rahaa omasta
budjetistaan harkinnanvaraiseen toimeentulotukeen. Tämä esitys
lisäisi lapsiperheiden mahdollisuuksia saada tätä tärkeää,
ennaltaehkäisevää tukea.
Tutkimus osoittaa, että jo yksi lapsen hyvä harrastus
tuottaa merkittävästi alemman riskin sosiaaliseen
syrjäytymiseen. Vaikutus on erityisen suuri niillä lapsilla,
joiden elämässä on paljon sosiaalisia
riskitekijöitä, kuten heikko sosiaalinen
asema, huono koulumenestys tai sosiaalisten taitojen puutteita.
Harrastuksilla on positiivinen yhteys myöhempään
koulumenestykseen ja työuraan sekä suojaava vaikutus
rikollisuuteen ajautumiselta. Tämä olisi syytä ottaa
vakavasti ja ehkäistä huono-osaisuuden periytymiseen
ja syrjäytymiseen liittyviä ongelmia ennakolta.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
harkinnanvaraisesta toimeentulotuen valtionlisästä lasten
ja nuorten harrastusten tukemiseen
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 §
Lain tarkoitus
Tämän lain tarkoitus on ehkäistä lasten
syrjäytymistä tukemalla vähävaraisten
perheiden lasten harrastusmahdollisuuksia.
2 §
Etuudet
Etuus koskee niiden perheiden lapsia, jotka ovat oikeutettuja
toimeentulotukeen ja joille kunnat voivat oman harkintansa mukaan
myöntää ennaltaehkäisevää,
harkinnanvaraista toimeentulotukea toimeentulotuen perusosan päälle.
3 §
Lain toimeenpano
Valtion talousarviosta osoitetaan määräraha kuntien
harkinnanvaraisen toimeentulotuen kautta jaettavaksi vähävaraisten
lasten ja nuorten harrastusten tukemiseen. Tätä varten
lisätään uusi luku momentille 33.60.35.
Tämä valtion määräraha
jaetaan kuntien kesken niiden lapsilukumäärän
perusteella.
4 §
Voimaantulo
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2012.
_______________
Helsingissä 17 päivänä lokakuuta
2011