LAKIALOITE 130/2003 vp

LA 130/2003 vp - Virpa Puisto /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Laki lapsilisälain 7 §:n ja toimeentulotuesta annetun lain 11 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lakialoite on rinnakkaislakialoite hallituksen esitykselle HE 71/2003 vp. Aloitteen tavoitteena on turvata se, että ensimmäisen lapsen lapsilisän 10 euron korotuksesta hyötyvät kaikki lapsiperheet käteen jäävän tulon kasvamisena, mukaan lukien toimeentulotukea saavat perheet. Aloitteessa esitetään, että toimeentulotukilakia muutetaan niin, että ensimmäisen lapsen lapsilisästä 10 euroa säädetään ns. etuoikeutetuksi tuloksi, jota ei oteta huomioon toimeentulotukilaskelmaa tehtäessä. Muilta osin hallituksen esitykseen ei esitetä muutoksia.

PERUSTELUT

Hallitus on tehnyt tärkeän esityksen (HE 71/2003 vp) ensimmäisen lapsen lapsilisän korottamisesta 10 eurolla ja lapsilisän yksinhuoltajakorotuksen korottamisesta 3 eurolla. Esitys on perusteltu, sillä lapsilisää ei ole korotettu vuoden 1994 jälkeen, ja se on merkittävin lapsesta aiheutuvia kuluja tasaava sosiaalietuus. Lapsilisä ei ole sidottu indeksiin, joten sen ostovoima on laskenut viime vuosina merkittävästi.

Hallituksen esitys ei nosta kaikkien lapsiperheiden käytössä olevia tuloja, sillä toimeentulotukiperheet eivät tule korotuksesta hyötymään. Tämä on esityksen ongelmallisin kohta ja on vastoin kansalaisten yhdenvertaista kohtelua. Toimeentulotukilaskelmassa lapsilisä otetaan huomioon tukea vähentävänä tulona. Tämä johtaa siihen, että vaikka kaikkien lapsiperheiden lapsilisä nousee, toimeentulotukea saavien perheiden käteen jäävä tulo ei kasva, koska toimeentulotuki vastaavasti laskee. Tällöin hyöty lapsilisän korotuksesta menee kunnille vähentyvinä toimeentulomenoina.

Tilastojen mukaan noin 10 prosenttia lapsiperheistä elää köyhyysrajan alapuolella. Lapsiperheiden köyhyys johtuu suurelta osin työttömyydestä, erityisesti pitkäaikaistyöttömyydestä. On perusteltua pitää huolta siitä, että myös köyhät lapsiperheet saavat hyödyn lapsilisän korotuksesta.

Lakialoitteessa esitetään, että hallituksen esitystä lapsilisälain muuttamiseksi täydennetään toimeentulotukilakia koskevalla muutoksella, jossa lisättäisiin toimeentulotukilain 11 §:ään uusi 3 momentti. Momentissa säädettäisiin, että perheen ensimmäiselle lapselle maksettavasta lapsilisästä jätetään 10 euroa huomioon ottamatta toimeentulotukea vähentävänä tulona.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavat lakiehdotukset:

1.

Laki

lapsilisälain 7 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 21 päivänä elokuuta 1992 annetun lapsilisälain (796/1992) 7 §, sellaisena kuin se on laissa 530/2001, seuraavasti:

7 §

(Kuten HE)

_______________

Voimaantulosäännös

(Kuten HE)

_______________

2.

Laki

toimeentulotuesta annetun lain 11 §:n muuttamisesta (HE:een sisältymätön uusi lakiehdotus)

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

lisätään toimeentulotuesta 30 päivänä joulukuuta 1997 annetun lain (1412/1997) 11 §:ään, sellaisena kuin se on osaksi laeissa 1410/2001 ja 1294/2002, uusi 3 momentti seuraavasti:

11 §

Huomioon otettavat tulot

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Perheen ensimmäiselle lapselle maksettavasta lapsilisästä jätetään 10 euroa huomioon ottamatta toimeentulotukea vähentävänä tulona.

_______________

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2004.

_______________

Helsingissä 16 päivänä lokakuuta 2003

  • Virpa Puisto /sd
  • Marjaana Koskinen /sd
  • Esa Lahtela /sd
  • Pirkko Peltomo /sd
  • Kalevi Olin /sd
  • Jukka Roos /sd
  • Matti Saarinen /sd
  • Klaus Hellberg /sd
  • Reijo Kallio /sd
  • Rakel Hiltunen /sd
  • Lauri Kähkönen /sd
  • Kimmo Kiljunen /sd
  • Pia Viitanen /sd
  • Jaakko Laakso /vas
  • Matti Kauppila /vas
  • Rosa Meriläinen /vihr
  • Timo Soini /ps
  • Minna Sirnö /vas
  • Anne Huotari /vas
  • Esko-Juhani Tennilä /vas
  • Erkki Virtanen /vas
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Maija Rask /sd
  • Sinikka Hurskainen /sd
  • Jukka Gustafsson /sd
  • Reijo Laitinen /sd
  • Raimo Vistbacka /ps
  • Reino Ojala /sd
  • Tero Rönni /sd
  • Arto Seppälä /sd
  • Jutta Urpilainen /sd
  • Minna Lintonen /sd
  • Jyrki Kasvi /vihr
  • Harry Wallin /sd
  • Saara Karhu /sd
  • Susanna Huovinen /sd
  • Heli Paasio /sd
  • Susanna Rahkonen /sd
  • Tarja Cronberg /vihr
  • Anni Sinnemäki /vihr
  • Kirsi Ojansuu /vihr
  • Risto Kuisma /sd
  • Unto Valpas /vas
  • Arto Bryggare /sd
  • Marjukka Karttunen /kok
  • Marja Tiura /kok
  • Sirpa Asko-Seljavaara /kok
  • Bjarne Kallis /kd
  • Leena Rauhala /kd
  • Anne Holmlund /kok
  • Paula Risikko /kok
  • Pentti Tiusanen /vas
  • Mikko Immonen /vas