LAKIALOITE 132/2010
vp
LA 132/2010
vp - Risto Kuisma /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki työttömyysturvalain 4 luvun muuttamisesta
Eduskunnalle
Tämä on rinnakkaislakialoite hallituksen
esitykselle laiksi työttömyysturvalain 4 luvun
muuttamisesta (HE 321/2010 vp).
Työttömyysturvalain 4 luvun 1 §:n
mukaan soviteltuun työttömyysetuuteen on oikeus
osa-aikatyössä olevalla työnhakijalla,
jonka työn osa-aikaisuus perustuu työnantajan
aloitteesta tapahtuneeseen työajan lyhentämiseen.
Soviteltuun työttömyysetuuteen on oikeus myös
työnhakijalla, jonka päivittäistä tai
viikoittaista työaikaa on lyhennetty lomautuksen johdosta
tai jonka työnteko on estynyt toisten työntekijöiden sellaisen
työtaistelutoimenpiteen takia, jolla ei ole riippuvuussuhdetta
hänen työehtoihinsa tai työoloihinsa.
Edelleen oikeus on myös työnhakijalla, joka on
vastaanottanut enintään kaksi viikkoa kestävän
kokoaikatyön, sekä työnhakijalla, jolla
on tuloa sivutoimisesta yritystoiminnasta tai omasta työstä.
Sovitellun työttömyysetuuden laskentatapa on
tiukka, ja pienikin lisätulo johtaa työttömyys-päivärahan
pienentymiseen ja sen uudelleen määrittelemiseen.
Päivärahan määrittely uudelleen
tuottaa paljon hallinnollista työtä ja usein myös
viivyttää kohtuuttomasti päivärahan
maksamista työttömälle. Nykykäytäntö ei
ole työntekoon kannustava vaan vaikuttaa siten, ettei työttömän
kannata ottaa vastaan lyhytkestoista työtä siitäkään
huolimatta, että hänellä olisi mahdollisuus
soviteltuun päivärahaan. Työttömän työllistymisen
kannalta on parempi, että pienenkin työn vastaanottaminen
on taloudellisesti kannattavaa.
Työttömän soviteltuun päivärahaan
tulee määritellä 300 euron suojaosuus,
jota pienempiä kuukausittaisia lisätuloja ei oteta
työttömyyspäivärahassa huomioon.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
työttömyysturvalain 4 luvun muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan työttömyysturvalain (1290/2002)
4 luvun 4 §:n 1 momentti ja 5 §:n
1 momentti, sellaisena kuin niistä on 4 §:n
1 momentti laissa 1354/2007, seuraavasti:
4 luku
Soviteltu ja vähennetty työttömyysetuus
4 §
Sovittelussa huomioon otettava tulo
Sovittelussa tulona otetaan huomioon 300 euroa ylittävä osa
palkasta tai muusta ansiotulona pidettävästä vastikkeesta,
joka on saatu korvauksena työstä. Jos
yritystoiminnan sovittelujakson tulot eivät ole luotettavasti
osoitettavissa, ne voidaan arvioida verotustietojen perusteella.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
5 §
Etuuden määrä
Soviteltu työttömyysetuus lasketaan siten, että etuus
ja 50 prosenttia saadun tulon 300 euroa ylittävästä osasta
voivat sovittelujakson aikana yhteensä nousta määrään,
joka etuutena muutoin olisi voitu maksaa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 1 päivänä maaliskuuta
2011
- Risto Kuisma /sd
- Marjaana Koskinen /sd
- Esa Lahtela /sd
- Rakel Hiltunen /sd
- Jacob Söderman /sd