ALOITTEEN PERUSTELUT

Kalastuslain vuonna 1982 tapahtuneen uudistuksen keskeisiä tavoitteita oli vesien omistuksellisesta pirstoutuneisuudesta kalastukselle ja kalavesien hoidolle aiheutuneiden haittojen vähentäminen. Tätä varten lakiin sisällytettiin säännökset kalastusaluejärjestelmästä, jonka tavoitteena on kalatalouden edistäminen ja kalastuslain 1 §:ssä mainittujen tavoitteiden toteuttaminen. Kalastusta harjoitettaessa on siten pyrittävä vesialueiden mahdollisimman suureen pysyvään tuottavuuteen samalla pitäen erityistä huolta kalakannan järkiperäisestä käytöstä ottaen huomioon kalataloudelliset näkökohdat sekä kalakannan hoidosta huolehtiminen. Pääsääntöisesti oikeus kalastuksen harjoittamiseen ja siitä määräämiseen kuuluu vesialueen omistajalle, mutta kalastuslainsäädännössä on määritelty eräitä kansalaisille kuuluvia maksuttomia ja maksullisia yleiskalastusoikeuksia.

Jokaisen kalastusalueen on edellä mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi ja kalastuslain tarkoittaman kalastuksen ylläpitämiseksi laadittava noudatettavakseen käyttö- ja hoitosuunnitelma omalle alueelleen. Kalastuslain 79—82 §:ssä määritelty käyttö- ja hoitosuunnitelma ja monet muutkin kalastusalueen kalavesien käyttöä koskevat suunnitelmat ja määräykset valmistellaan kalastusalueen hallituksessa ja hyväksytään kalastusalueen kokouksessa. Viimeksi mainitussa kokouksessa tulee kalastuslain 73 §:n mukaisesti olla läsnä myös ammattikalastajajärjestöjen ja virkistyskalastajajärjestöjen edustajat, mikäli alueella on näitä edustavien rekisteröityjen yhdistysten toimintaa. Kokousedustajien enemmistö on luonnollisesti aina vesialueen omistajia tai heidän edustajiaan, kuten kalastuslakia vuonna 1982 säädettäessä tavoiteltiin. Toisaalta kalastusaluejärjestelmän luonnetta yhteistyöorganisaatiossa tavoiteltiin ja kalastusalueen hallintoon pyrittiin saamaan laaja asiantuntemus kalastuksen eri alueilta. Tämän vuoksi kalastusalueen valtuuskuntaan valittiin ammattikalastaja- ja virkistyskalastajajärjestöjen edustajat. Valtuuskuntamallisesta rakenteesta siirryttiin nykyiseen kokouskäytäntöön vuoden 1993 lainmuutoksella.

Kuluneiden 10 vuoden aikana on käynyt ilmi, että kalastusalueen hallituksessa tapahtuvalla asioiden valmistelulla on nykyisen kokouskäytännön puitteissa ylivertainen merkitys kaikessa kalastusalueen toiminnassa ja ennen kaikkea sen ennakkosuunnittelussa. Yhteistoiminnan ja sen edellyttämän tiedonkulunkin vuoksi on aihetta vahvistaa ja samalla monipuolistaa hallituksen rakennetta niin, että siinä aina olisi yksi edustaja toimialueen ammattikalastusjärjestöistä ja yksi virkistyskalastusjärjestöistä. Nämä kaksi jäsentä kalastusalueen kymmenestä hallituksen jäsenestä eivät muuttaisi vesialueen omistajien enemmistövaltaa kalastusalueen päätöksenteossa, mutta toisivat sekä valmistelu- että toimeenpanovaiheisiin nykyiseen kalavesien monipuoliseen hyödyntämiseen liittyvää asiantuntemusta.