LAKIALOITE 14/2003
vp
LA 14/2003
vp - Christina Gestrin /r
Tarkistettu versio 2.0
Suomennos
Laki koululaisten aamu- ja iltapäivähoidosta
Eduskunnalle
Pienten koululaisten aamu- ja iltapäivähoitoa
on kehitettävä. Pienet koululaiset, jotka viettävät paljon
aikaa omin päin ilman aikuisen valvontaa, tuntevat itsensä usein
huolestuneiksi ja turvattomiksi. Viidennes suomalaisista lapsista
ja nuorista kärsii heidän arkipäiväänsä vaikuttavista
mielenterveysongelmista. Kyseessä on realiteetti, jota
emme saa hyväksyä. Koko yhteiskunnan on otettava
vastuunsa ja lähdettävä aktiivisesti
torjumaan yhteiskunnassamme lasten parissa yhä laajemmalle
levinnyttä turvattomuutta, joka ilmenee alkoholin ja huumeiden
väärinkäyttönä sekä väkivaltaisena
käyttäytymisenä.
Monet koululaiset joutuvat viettämään
aamu- ja iltapäivänsä yksin ilman aikuisen
valvontaa ja aikuisten läsnäolon tuomaa turvallisuutta.
Perheet tuntevat suurta huolta, koska taloudelliset tai muut syyt
pakottavat vanhemmat työhön sillä seurauksella,
että lapset jäävät usein vaille
aikuista seuraa.
Aamu- ja iltapäivähoidon tarjonta vaihtelee voimakkaasti
eri kunnissa. Yhtenä selkeänä syynä tähän
on se tosiasia, että kunnat eivät ole lain mukaan
velvollisia huolehtimaan aamu- ja iltapäivähoidon
tarjoamisesta. Myös OECD on raportissaan suomalaisesta
varhaiskasvatusjärjestelmästä "Early
Childhood Education and Care Policy in Finland" antanut Suomelle
huomautuksen iltapäivähoidon puutteista.
Tämä lakialoite tarjoaa lapsille oikeuden
turvalliseen ja virikkeelliseen vapaa-aikaan ennen koulua ja koulun
jälkeen sekä velvoittaa kunnat vastaamaan aamu-
ja iltapäivähoidosta. Tarkoituksena on, että toimintaa
voivat myös järjestää erilaiset
yksityiset organisaatiot.
Lakialoitteessa ehdotetaan, että perheet maksaisivat
maksun aamu- ja iltapäivähoidosta. Muita säännöksiä kustannuksista
ei ehdoteta tässä lakialoitteessa, mutta koska
tällä lailla pannaan kuntien hoidettavaksi
uusi lakisääteinen tehtävä,
tämä on myös otettava huomioon valtionosuuksissa.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
koululaisten aamu- ja iltapäivähoidosta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
säädetään:
1 §
Jokainen kunta vastaa siitä, että Suomessa
ja kunnassa vakinaisesti asuville lapsille tarjotaan aamu- ja iltapäivähoitoa.
Toiminta voidaan myös järjestää yksityisesti
tai yhteistyössä toisen kunnan kanssa.
2 §
Koululaisilla on kymmenen vuoden ikään saakka
oikeus aamu- ja iltapäivähoitoon.
Aamu- ja iltapäivähoito on järjestettävä kunnan
virallisilla kielillä. Lapsen huoltaja saa valita hoitokielen.
3 §
Aamu- ja iltapäivähoito toteutetaan avoimena
vapaa-ajantoimintana, kuten kerhoina, leikkitoimintana tai muuna
aamu- ja iltapäivätoimintana. Lapsia otetaan aamu-
ja iltapäivähoitoon siksi ajaksi, jona he eivät
ole koulussa ja lomien aikana perheen tarpeiden mukaisesti.
Aamu- ja iltapäivähoito on järjestettävä lapsiystävällisessä ja
turvallisessa ympäristössä.
4 §
Aamu- ja iltapäivähoidon tehtävänä on
täydentää koulua sekä tarjota
lapsille turvallista vapaa-aikaa ja lapsen kehitykselle virikkeellistä toimintaa.
Toimintaa ohjaavat aikuiset, joilla on tehtävään
sopiva koulutus tai kokemus. Lapsiryhmien tulee olla
lasten yksilölliset tarpeet huomioon ottaen
koostumukseltaan ja kooltaan sopivia.
5 §
Aamu- ja iltapäivähoitoa on tarjottava tarvittavassa
laajuudessa ottaen huomioon vanhempien ansiotyö tai
opinnot tai lapsen oma tarve.
6 §
Kunnan on tarjottava ilman kohtuutonta viivytystä paikka
aamu- ja iltapäivähoidossa, kun huoltaja on ilmoittanut
hoitopaikan tarpeesta.
Kunnan on tarjottava kuljetus lapselle aamuhoidosta kouluun
ja koulusta iltapäivähoitoon, jos välimatka
on pitkä tai niin vaarallinen, ettei lapsi selviä siitä yksin.
7 §
Aamu- ja iltapäivähoitopaikasta saadaan periä kohtuullinen
maksu kunnan määräämin perustein.
8 §
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta
20 .
_______________
Helsingissä 16 päivänä huhtikuuta
2003