LAKIALOITE 15/2001 vp

LA 15/2001 vp - Eero Lämsä /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Laki maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 17 §:n 1 momentin kumoamisesta

Eduskunnalle

Maatalousyrittäjien vuosilomaan saa sisältyä enintään kolme sunnuntaita tai sellaista juhlapäivää, jonka aikana tehdystä työstä lomittajalle maksetaan työehtosopimuksen mukainen ylityökorvaus. Lomaoikeutetun maatalousyrittäjän vuosiloma on nykyisin 22 päivää kalenterivuodessa. Jos loma pidetään yhdessä jaksossa tai kolmessa viikon jaksossa, niin ettei juhlapyhiä ole lomajakson aikana, lain sunnuntai- ja juhlapyhärajoitus ei aiheuta ongelmia maatalousyrittäjille loma-ajankohdan järjestelyissä.

Käytännössä tästä rajoituksesta on kuitenkin ilmennyt hyvinkin paljon ongelmia. Viikonvaihteen lomatarve voi tulla yllättäenkin mm. erilaisten perhetapahtumien, matkojen ja myös työssä uupumisen vuoksi. Jos kolmen sunnuntain varaus on jo käytetty, ei laki anna mahdollisuutta viikonvaihteen lomaan. Tämä rajaus on koettu vaikeaksi.

Karjataloutta harjoittavat viljelijät joutuvat tekemään työtään seitsemänä päivänä viikossa 49 viikkoa vuodessa — myös sunnuntaisin. Viljelijät kokevat epäoikeudenmukaisena ja periaatteellisesti vääränä, että sunnuntaiden ja juhlapäivien käyttöä lomanviettoon rajoitetaan lailla.

Rajauksen poistaminen ei lisäisi merkittävästi sunnuntai/juhlapäivien käyttöä, eli taloudelliset vaikutukset olisivat hyvin vähäiset.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 17 §:n 1 momentin kumoamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Tällä lailla kumotaan 20 päivänä joulukuuta 1996 annetun maatalousyrittäjien lomituspalvelulain (1231/1996) 17 §:n 1 momentti.

2 §

Tämä laki tulee voimaan   päivänä     kuuta  200  .

_______________

_______________

Helsingissä 22 päivänä helmikuuta 2001

  • Eero Lämsä /kesk
  • Jukka Vihriälä /kesk
  • Niilo Keränen /kesk
  • Jaana Ylä-Mononen /kesk
  • Juha Rehula /kesk
  • Inkeri Kerola /kesk
  • Katri Komi /kesk
  • Mari Kiviniemi /kesk
  • Liisa Hyssälä /kesk
  • Kari Myllyniemi /kesk
  • Timo Kalli /kesk