LAKIALOITE 156/2001
vp
LA 156/2001
vp - Matti Väistö /kesk ym.
Tarkistettu 2.0
Laki poliisilain 6 a ja 51 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Lakialoitteessa ehdotetaan poliisilakia muutettavaksi siten,
että muita kuin poliisimiehiä kielletään
käyttämästä poliisin virkapukua
tai virkapukinetta. Samoin kielletään käyttämästä asua, joka
erehdyttävästi muistuttaa poliisin virkapukua
tai pukinetta.
YLEISPERUSTELUT
Poliisin tehtävänä on huolehtia yleisestä järjestyksestä ja
turvallisuudesta. Poliisi valvoo lakien noudattamista,
pyrkii ennalta estämään rikoksia ja suorittaa
tehtyjen rikosten tutkinnan. Poliisilla on erityisiä toimivaltuuksia,
jotka sallivat puuttumisen kansalaisten perusoikeuksiin. Poliisiviranomaiselle
kuuluvia tehtäviä hoitavat poliisimiehet, jotka
tunnistetaan pääsääntöisesti poliisin
virkapuvusta. Tämän virkapuvun perusteella kansalaiset
tietävät, että henkilölle kuuluu erityinen
oikeus ja toisaalta velvollisuus käyttää julkista
valtaa. Tästä syystä on välttämätöntä, että poliisin
virkapukua tai virkapukinetta saa käyttää vain
poliisimies. Poikkeuksen muodostavat erityisen luvan nojalla teatterinäytökset
ja muut vastaavat tilaisuudet. Lisäksi on huolehdittava
siitä, ettei muu kuin poliisimies saa käyttää asua
tai pukinetta, joka erehdyttävästi muistuttaa
poliisin virkapukua tai virkapukinetta. Voimassa oleva lainsäädäntö ei
mahdollista puuttumista tällaiseen toimintaan, ellei ole
kysymys rikoslain 16 luvun 9 §:ssä rangaistavaksi
säädetystä virkavallan anastamisesta,
jolloin toimintaan liittyy esiintyminen julkista valtaa käyttävänä virkamiehenä tai
suoranainen ryhtyminen viranomaiselle kuuluvan julkisen vallan käyttämiseen.
Poliisin virkakäyttöön hyväksyttiin
vuonna 1995 niin sanottu baseball-tyyppinen lippalakki. Lakin etuosaan
on brodeerattu POLIISI—POLIS-teksti ja vasempaan ohimoon
poliisin virallinen tunnuskuva. Virkakäytössä lakki
on osoittautunut onnistuneeksi ja sitä käytetään
paljon. Lakkia myydään vain poliisin tekniikkakeskuksessa
ja sen ostaminen on mahdollista vain poliisin henkilöstöön
kuuluvilla.
Poliisin lippalakin käytön osalta tilanne
on kuitenkin muuttunut ongelmalliseksi. Syynä tähän
on siviilien keskuudessa viime aikoina ilmennyt omatekoisten kopioiden
käyttö. Käytettävissä olevan
tiedon mukaan eräät yritykset valmistavat ja kaupittelevat
yleisesti ostettavaksi poliisin lippalakkien kopioita lehtien myyntipalstoilla
sekä messuilla ja muissa yleisötilaisuuksissa.
Kyseiset lakit ovat lähes samanlaisia kuin poliisin virkakäytössä oleva
virkalakki. Myytävistä lakeista on puuttunut ainoastaan
poliisin virallinen tunnuskuva vasemmasta ohimosta.
Poliisin virallinen tunnuskuva on suojattu asetuksella (234/1952),
mutta lainsäädäntö ei sinällään
kiellä POLIISI-tekstillä varustettujen lakkien
myyntiä tai käyttöä. Nykyinen
tilanne onkin ongelmallinen ja on omiaan vaarantamaan kansalaisten
oikeusturvaa. Kansalainen voi erehtyä pitämään
poliisin virkapukinetta muistuttavaa pukinetta käyttävää henkilönä,
jolla on oikeus käyttää julkista valtaa.
Poliisin virkalakkia muistuttavien lippalakkien käytön
yleistyminen on omiaan heikentämään myös
kansalaisten luottamusta poliisia kohtaan. Tutkimusten mukaan kansalaiset
luottavat poliisiin enemmän kuin mihinkään
muuhun keskeiseen yhteiskunnalliseen instituutioon. Tätä luottamusta
ja kansalaisten poliisia kohtaan tuntemaa arvostusta ei saa vaarantaa esimerkiksi
sillä, että poliisin virkalakkia muistuttava lakki
on vapaasti käytettävissä ja että käyttäjät
saavat vapaasti esiintyä päihtyneinä yleisillä paikoilla.
Tässä aloitteessa ehdotetaan säädettäväksi
rangaistavaksi sellainen menettely, joka ei vielä täytä virkavallan
anastamisen tunnusmerkistöä, mutta edellyttää kuitenkin
yhteiskunnan puuttumista lainsäädännön
toimenpitein.
YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT
6 a §. Virkapuku.
Tässä aloitteessa ehdotetaan poliisilain (493/1995)
6 a §:n 1 momentista poistettavaksi poliisimiehen käsitteen
osalta viittaus poliisiasetukseen (1112/1995).
Täsmennys merkitsee sitä, että määritelmä ilmaistaan
lain tasolla. Tarkoitus on, että poliisimiehen tarkempi määritelmä on
edelleen asetuksessa.
Hätäkeskuslaitoksen palveluksessa olevan poliisimiehen
tulee lakialoitteen mukaan käyttää hätäkeskuslaitoksen
virkapukua siten kuin siitä erikseen säädetään.
Tätä koskeva lisäys ehdotetaan 6 a §:n
1 momentin loppuun.
Aloitteessa ehdotetaan lisäksi 6 a §:ään
lisättäväksi uusi 3 momentti. Siinä kielletään
muita kuin poliisimiehiä käyttämästä poliisin
virkapukua tai virkapukinetta taikka asua tai pukinetta, joka erehdyttävästi
muistuttaa poliisin virkapukua tai virkapukinetta. Poliisin virkapukineella tarkoitetaan
esimerkiksi lippalakkia tai muuta päähinettä.
Edellä ehdotetun muutoksen seurauksena nykyinen 3 momentti
siirtyy muutettuna 6 a §:n 4 momentiksi.
51 §. Rangaistussäännökset.
Aloitteessa ehdotetaan 51 §:ää muutettavaksi
siten, että uudessa 2 momentissa säädetään
rangaistavaksi poliisin virkapuvun tai virkapukineen oikeudeton
käyttäminen. Rangaistavaa olisi myös
värityksen, tekstien tai tunnuskuvien vuoksi poliisin virkapukua
tai virkapukinetta erehdyttävästi muistuttavan
asun tai pukineen käyttäminen.
Lisäksi ehdotetaan samalla, että nykyinen 51 §:n
otsikko "niskoittelu poliisia vastaan" muutetaan muotoon "rangaistussäännökset".
Voimaantulosäännös.
Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman
pian sen jälkeen kun se on hyväksytty ja vahvistettu.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
poliisilain 6 a ja 51 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 7 päivänä huhtikuuta
1995 annetun poliisilain (493/1995)
6 a §:n 1 ja 3 momentti ja 51 §, sellaisina
kuin ne ovat, 6 a §:n 1 ja 3 momentti laissa 315/2001 ja
51 § laissa 569/1998,
sekä
lisätään 6 a §:ään,
sellaisena kuin se on mainitussa laissa 315/2001,
uusi 3 momentti, jolloin muutettu 3 momentti siirtyy 4 momentiksi,
seuraavasti:
6 a §
Virkapuku
Poliisimiehen sekä ylivartijan ja vartijan on käytettävä virkatehtävissään
virkapukua, jollei virkatehtävän laatu tai luonne
muuta edellytä. Hätäkeskuslaitoksen palveluksessa
oleva poliisimies käyttää kuitenkin hätäkeskuslaitoksen virkapukua
siten kuin siitä erikseen säädetään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Muu kuin poliisimies ei saa käyttää poliisin virkapukua
tai virkapukinetta taikka asua tai pukinetta, joka erehdyttävästi
muistuttaa poliisin virkapukua tai virkapukinetta.
Sen estämättä, mitä 3 momentissa
on säädetty, asianomaisen kihlakunnan poliisilaitoksen päällikkö voi
antaa luvan poliisin virkapuvun käyttöön
teatteriesityksissä tai muissa vastaavissa tilaisuuksissa.
51 §
Rangaistussäännökset
Rangaistus niskottelusta poliisia vastaan säädetään
rikoslain 16 luvun 4 §:ssä.
Joka rikkoo 6 a §:n 3 momentissa säädettyä kieltoa
on tuomittava poliisin virkapuvun oikeudettomasta käytöstä sakkoon, jollei
laissa muualla ole säädetty ankarampaa rangaistusta.
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 200 .
_______________
Helsingissä 23 päivänä marraskuuta
2001
- Matti Väistö /kesk
- Pertti Turtiainen /vas
- Lauri Kähkönen /sd
- Valto Koski /sd
- Arto Seppälä /sd
- Heli Paasio /sd
- Paula Lehtomäki /kesk
- Pekka Nousiainen /kesk
- Nils-Anders Granvik /r
- Esko Kurvinen /kok
- Aulis Ranta-Muotio /kesk
- Pekka Ravi /kok
- Petri Salo /kok
- Kari Kärkkäinen /kd
- Kirsi Ojansuu /vihr
- Pertti Hemmilä /kok
- Jari Vilén /kok