LAKIALOITE 156/2003 vp

LA 156/2003 vp - Unto Valpas /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Laki työttömyysturvalain 2 luvun 7 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lakialoitteessa ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalain (1290/2002) 2 luvun 7 §:n 3 momenttia siten, että ammattikorkeakouluopiskelijaa, joka on tilapäisesti keskeyttänyt opintonsa vähintään vuoden ajaksi, ei pidetä päätoimisena opiskelijana.

PERUSTELUT

Uusi ammattikorkeakoululaki (351/2003) antaa ammattikorkeakouluissa opiskeleville mahdollisuuden keskeyttää opintonsa enintään kahdeksi lukuvuodeksi ilman erityistä syytä. (Ammattikorkeakoululaki, 6 luvun 24 §:n 2 momentti: "Opiskelija voi tekemänsä poissaoloilmoituksen perusteella olla poissa yhteensä kahden lukuvuoden ajan.") Tämä mahdollistaa esimerkiksi insinööriopiskelijan täysipäiväisen työskentelyn opintojen välillä, jolloin opiskelija voi hankkia opintoja tukevaa työkokemusta.

Jos opiskelija pitää välivuotta AMK-opinnoistaan, ei hänellä irtisanomis- tai lomautustilanteessa ole mahdollisuutta saada esimerkiksi työttömyyspäivärahaa, koska hänet luetaan lain mukaan täysipäiväiseksi opiskelijaksi. Pahimmassa tapauksessa myöskään kouluun paluu kesken vuotta ei onnistu, jolloin opiskelija on pelkästään toimeentulotuen piirissä. Tähän epäkohtaan on kiinnittänyt huomiota mm. Insinööriopiskelijaliitto IOL ry 23.11.2003 liittokokouksensa julkilausumassa.

Ongelma tulee vastaan myös varusmiespalvelusta kesken opintojen suorittavilla opiskelijoilla. Opinnot on keskeytettävä vuodeksi, mikäli varusmiespalveluksessa haluaa hankkia erikoiskoulutusta. Mikäli erikoiskoulutukseen ei jostain syystä pääse, kestää palvelus vain puoli vuotta. Tammikuussa kotiutuva varusmies ei välttämättä voi jatkaa tilapäisesti keskeytyneitä opintojaan, vaan joutuu odottamaan syyslukukauden alkuun asti.

Vastaavaa tilannetta ei synny yliopisto-opiskelijoille, koska nykyinen työttömyysturvalaki määrittelee opintonsa tilapäisesti keskeyttäneet yliopisto-opiskelijat työmarkkinoiden käytettävissä oleviksi henkilöiksi ja näin ollen työttömyysturvan piiriin kuuluviksi. (Työttömyysturvalaki 1 osa, 2 luvun 7 §:n 3 momentti: "Yliopisto-opiskelijaa, joka on keskeyttänyt opintonsa vähintään vuoden ajaksi, ei keskeytysaikana pidetä päätoimisena opiskelijana.")

Muiden kuin yliopisto-opintojen tilapäinen keskeyttäminen ei oikeuta työttömyysturvaan, vaan tällaisessa tilanteessa opintonsa keskeyttänyttä opiskelijaa pidetään pääsäännön mukaisesti päätoimisena opiskelijana siihen ajankohtaan saakka, jona hän on päättänyt opintonsa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

työttömyysturvalain 2 luvun 7 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 30 päivänä joulukuuta 2002 annetun työttömyysturvalain (1290/2002) 2 luvun 7 §:n 3 momentti seuraavasti:

2 luku

Etuuden saamisen työvoimapoliittiset edellytykset

7 §

Päätoimisen opiskelun päättyminen ja keskeytyminen

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijaa, joka on keskeyttänyt opintonsa vähintään vuoden ajaksi, ei keskeytysaikana pidetä päätoimisena opiskelijana.

_______________

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

_______________

Helsingissä 2 päivänä joulukuuta 2003

  • Unto Valpas /vas
  • Esko Kurvinen /kok