Suomella on kansakuntana lähes tuhatvuotinen kristillinen historia. Kristinuskon kautta maahamme välittyneet kulttuuriarvot, tapanormit ja yleiset moraalikäsitykset ovat vaikuttaneet ratkaisevalla tavalla maamme kansallisen identiteetin ja elämänmuodon muovautumiseen. Pitkälti tämän tosiasian vuoksi peruskouluissamme on kymmeniä vuosia uskonnonopetuksen ohella myös tietoisesti sisällytetty kulttuurikristillisiä elementtejä muun muassa koulujen aamunavauksiin sekä joulu- ja kevätjuhliin.

Viimeisten parin vuosikymmenen aikana tapahtuneet yhteiskunnalliset muutokset ovat kuitenkin asettaneet Suomen uskonnollisen profiilin säilymisen tulevaisuudessakin evankelisluterilaisena vaakalaudalle. Lisääntyneen ei-kristittyjen yksilöiden maahanmuuton, radikaalien vapaa-ajattelijoiden painostuksen kiihtymisen sekä yhteiskunnan yleisen sekularisoitumisen vuoksi maamme kristityn enemmistön oikeus vaalia kulttuurikristillistä identiteettiään on tullut vakavalla tavalla uhatuksi. Kulttuurikristillisen identiteettimme merkitystä suomalaiselle elämänmuodolle ei voida millään muotoa vähätellä. Hyvinvointivaltiomme sekä kansallinen yhteisöllisyyteemme ammentaa voimansa hyvin paljon kristillisyydestä. Suomalaisten lainsäätäjien olisi siis pyrittävä toiminnassaan vahvistamaan maamme kulttuurikristillisyyttä ja pidättäydyttävä murentamasta sen perusteita muun muassa uskonnonvapauteen vetoamalla. Jokaisella yksilöllä on loukkaamaton oikeus maamme perustuslain 11 §:n nojalla olla osallistumatta omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Kuitenkin yhtäläinen absoluuttinen oikeus on myös taattava niille henkilöille, jotka haluavat tunnustaa ja harjoittaa kristillistä uskontoaan sekä ilmaista näin omantunnonvapauttaan. Eräät merkittävät tahot ovat kuitenkin monikulttuurisuusideologisessa perustuslain tulkinnassaan laiminlyöneet maamme evankelisluterilaisen enemmistön oikeutta omaan kristilliseen identiteettiin.

Perustuslakivaliokunnan vuonna 2002 tekemä mietintö (PeVM 10/2002 vp) on toiminut pitkään juridisena ohjenuorana maamme kouluille niiden juhlatraditioiden järjestämisessä, joihin liittyy kulttuurikristillisiä elementtejä. Kyseisen mietinnön mukaan koulujen juhlatraditiot ovat osa suomalaista kulttuuria eikä niitä voida pitää suvaitsevaisuuden nimissä uskonnon harjoittamiseksi katsottavina tilaisuuksina yksittäisen virren laulamisen johdosta. Tätä Suomen ylimmän perustuslakia ja muita lakeja tulkitsevan elimen kantaa tuki eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen viime vuoden elokuussa antama ratkaisu (Dnro 2488/4/13) koskien koulujen kevätjuhlien suvivirsikäytäntöjä. Apulaisoikeusasiamies ei katsonut ratkaisussaan aiheelliseksi puuttua suvivirren asemaan osana suomalaisia kevätjuhlaperinteitä, sillä virttä ei hänen mielestään voinut pitää sisällöltään korostetusti uskonnollisena, jolloin se olisi loukannut yksilön perustuslaillisia oikeuksia olla osallistumatta omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Kyseisessä ratkaisussa apulaisoikeusasiamies huomautti lisäksi ottaneensa ratkaisussaan huomioon sen, että "suvivirsi on vahvasti suomalaiseen traditioon vakiintunut ja perinteinen osa koulujen kevätjuhlia".

Apulaisoikeuskansleri päätyi tuoreessa päätöksessään (Drno OKV/230/1/2013) erilaisiin johtopäätöksiin perustuslakivaliokunnan vuoden 2002 mietintöön sekä apulaisoikeusasiamiehen viime elokuiseen ratkaisuun nähden koskien kouluissa harjoitettavia kristillisiä traditioita. Apulaisoikeuskansleri otti ratkaisussaan perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuussäännökseen ja 22 §:n perusoikeuksien turvaamisvelvoitteeseen, yleiseen monikulttuurisuustrendiin ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) kantoihin vedoten korostetun kriittisen kannan kouluissa harjoitettaviin tapahtumiin, jotka sisältävät kulttuurikristillisiä elementtejä. EIT ei kuitenkaan ole tehnyt mandaattinsa sisällä koskaan sellaista ennakkopäätöstä, joka kehottaisi Euroopan ihmisoikeussopimuksen ratifioineita maita kitkemään kouluistaan kaikki kulttuurikristilliset aspektit, mitä oikeuskansleri ei vastauksessaan tuo esille. Apulaisoikeuskansleri kokee uskonnollisiin vähemmistöihin kuuluvien yksilöiden sekä uskonnottomien kärsivän negatiivisen ja positiivisen uskonnonvapauden kannalta niin paljon tietyn vakaumuksen ohjaamista koulujen ylläpitämistä tapahtumista, että niiden järjestäminen pitäisi lopettaa. Apulaisoikeuskansleri erityisesti korostaa ratkaisussaan moniarvoisuuden, suvaitsevaisuuden ja avarakatseisuuden roolia demokraattisen yhteiskunnan tunnusmerkkeinä, joita eivät tue kouluissamme esiintyvät kulttuurikristilliset elementit. Apulaisoikeuskanslerin ratkaisussa huomio kiinnittyy myös siihen, että hänen mielestään enemmistön näkemykset eivät saa demokratiassa aina voittaa. Tästä apulaisoikeuskanslerin väittämästä herää kuitenkin kysymys, että jos demokraattinen enemmistö ei saa Suomessa määrittää täällä noudatettavia kulttuurillisia normeja ja arvoja, niin mihin suomalainen kansanvalta tulevaisuudessa sitten perustuisi. Tietoisesti julkisen vallan taholta ylikorostettu suvaitsevaisuus- ja moniarvoisuusideologia ovat yhteiskuntamme arvoperustoiksi liian hataria sekä erilaisten erityisryhmien mielivaltaan pahimmassa tapauksessa johtavia. Epämääräinen suvaitsevaisuus- ja moniarvoisuusideologia voi lisäksi tasoittaa tietä kohti täydellisen arvoneutraalia yhteiskuntaa, jossa maassamme asuvat henkilöt eivät jaa minkäänlaisia yhteisiä ihmisten välisiin kanssakäymisiin liittyviä pelisääntöjä.

Väestödemografisia tunnusmerkkejä sekä maamme kulttuurista identiteettiä objektiivisin kriteerein tarkastellen Suomi ei ole monikulttuurinen valtio. Monikulttuurisuutta ei myöskään ole kirjattu Suomen valtiosääntöön. Suomen on syytä jatkossa turvata yhteisöllisyyden ja suomalaisen elämänmuodon säilyminen myös siltä osin, että peruskoulussamme oppilaille välitetään kulttuurikristillisiä elementtejä loukkaamatta jokaisen koululaisen oikeutta olla uskossa tai uskonnoton. Vähemmistöuskontokuntiin tai uskonnottomiin ryhmiin kuuluville yksilöille on syytä myös jatkossa myöntää oikeus poistua niistä opetustapahtumista, joissa maamme evankelisluterilaiseen enemmistöön kuuluville henkilöille järjestetään peruskouluissa kristillisiä elementtejä sisältäviä aamunavauksia tai joulu- ja kevätjuhlia. Perusopetuslain (628/1998) oppilaan tervettä kasvua ja kehitystä koskevaa 3 §:ää olisi näin täydennettävä siten, että kulttuurikristillisten koulutapahtumien merkitys tunnustetaan kyseisen pykälän tavoitteiden toteutumisessa.