LAKIALOITE 160/2001
vp
LA 160/2001
vp - Jouni Lehtimäki /kok ym.
Tarkistettu versio 2.1
Laki rikoslain 3 luvun 1 ja 2 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
PERUSTELUT
Rangaistuksilla katsotaan olevan sekä yleis- että erityisestävä vaikutus.
Yleisestävällä vaikutuksella tarkoitetaan
sitä, että jo tieto teon rangaistavuudesta ehkäisee
rikoksia.
Tänä päivänä yhä nuoremmat
syyllistyvät rikoksiin, osa täysin tietoisina
siitä, että heitä ei voida tuomita rangaistukseen,
koska he eivät ole täyttäneet viittätoista
vuotta, josta rikosvastuu voimassa olevan rikoslain 3 luvun 1 §:n
mukaan alkaa. Ainoastaan lastensuojelulain mukaisilla toimenpiteillä,
joita alle 15-vuotiaisiin rikoksentekijöihin voidaan nykyisin
kohdistaa, ei ole riittävää yleisestävää vaikutusta.
Siviilioikeudellinen vahingonkorvausvastuu alkaa periaatteessa
syntymähetkestä. Korkein oikeus on mm. vuonna
1984 (KKO 1984-II-93) tuominnut kaksi 7-vuotiasta poikaa korvaamaan tulitikkuleikeillä
aiheuttamansa
vahingon.
Oikeusministeriö on 9-luokkalaisille tehdyillä kyselytutkimuksilla
selvittänyt, että väkivalta, mm. henkirikokset
ja pahoinpitelyt, lisääntyi 15—17-vuotiaiden
keskuudessa 1990-luvulla. Lisääntyminen alkoi
vuonna 1994 ja seuraava kasvupiikki havaittiin vuosina 1997—1998.
Nyt selvitetään sitä, onko trendi jatkunut.
Yhteiskunnan turvallisuuden sekä lasten ja nuorten
asennekasvatuksen kannalta olisi tärkeää,
että yksilöille välittömästi
ja riittävän tiukasti osoitettaisiin, että he
rikoksiin syyllistyessään toimivat väärin
ja yhteiskunnan pelisääntöjen vastaisesti.
Koska nuoret nykyisin kehittyvät ymmärrykseltäänkin
aiempaa selvästi varhaisemmin ja osa alle 15-vuotiaista
rikoksentekijöistä käyttää selvästi
tietoisesti hyväkseen voimassa olevaa rikosvastuun alkamisen
ikärajaa, tulisi kyseinen ikäraja poistaa laista
kokonaan. Tämä muutos edellyttäisi lisäksi
teknisluonteista muutosta rikoslain 3 luvun 2 §:ään.
Siirtyminen tapaus- ja henkilökohtaiseen rikosvastuun
alkamiseen johtaisi käytännössä siihen,
että rikosvastuu alkaisi noin 11—12 vuoden iässä.
Muutos edellyttänee myös rangaistusvalikoiman
laajentamista (mm. arestirangaistus) sekä nykyisistä rangaistuksista
mm. yhdyskuntapalvelun käytön tehostamista. Lähtökohta
pitää olla, että nuorimpia rikoksentekijöitä ei
tuomita vankeusrangaistukseen.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
rikoslain 3 luvun 1 ja 2 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan rikoslain (39/1889)
3 luvun 1 ja 2 §, sellaisina kuin ne ovat 3 luvun
1 § laissa 263/1940 ja 2 § laissa 613/1974,
seuraavasti:
3 luku
Perusteista, jotka poistavat teon rangaistavuuden tai sitä vähentävät
1 §
Jos rikoksen on tehnyt kahdeksaatoista vuotta nuorempi, on teon
rangaistavuutta arvioitaessa ja siitä rangaistusta tuomittaessa
otettava huomioon rikoksentekijän ikä, kehitystaso,
teon laatu sekä muut olosuhteet. Lisäksi on noudatettava,
mitä 2 §:ssä säädetään.
2 §
Jos henkilö, joka ei ole täyttänyt
kahdeksaatoista vuotta, tekee rikoksen, on tuomittava, milloin rikoksesta
olisi saattanut seurata elinkautinen vankeusrangaistus, vankeutta
vähintään kaksi ja enintään
kaksitoista vuotta. Jos rangaistukseksi on säädetty
määräaika vankeutta tai sakkoa, on tuomittava
enintään kolme neljännestä säädetystä ankarimmasta
rangaistuksesta ja vähintään pienin määrä,
jonka sitä rangaistusta saa 2 luvun mukaan tuomita.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta
2002.
_______________
Helsingissä 15 päivänä marraskuuta
2001
- Jouni Lehtimäki /kok
- Pertti Hemmilä /kok
- Risto Kuisma /rem
- Eero Akaan-Penttilä /kok
- Pekka Kuosmanen /kok
- Esko Kurvinen /kok
- Pertti Mäki-Hakola /kok
- Olli Nepponen /kok
- Reijo Kallio /sd
- Osmo Puhakka /kesk
- Petri Salo /kok
- Raija Vahasalo /kok
- Petri Neittaanmäki /kesk
- Seppo Kanerva /kok
- Juha Karpio /kok
- Marjukka Karttunen /kok
- Arto Seppälä /sd
- Mika Lintilä /kesk
- Mauri Salo /kesk
- Leea Hiltunen /kd
- Seppo Lahtela /kesk
- Pekka Ravi /kok
- Markku Rossi /kesk
- Olavi Ala-Nissilä /kesk
- Esa Lahtela /sd
- Gunnar Jansson /r
- Niilo Keränen /kesk
- Pekka Vilkuna /kesk
- Riitta Korhonen /kok
- Leena-Kaisa Harkimo /kok
- Marja Tiura /kok
- Harry Wallin /sd
- Kari Kantalainen /kok
- Marja-Leena Kemppainen /kd
- Mikko Elo /sd
- Lasse Virén /kok
- Jouko Jääskeläinen /kd
- Timo Seppälä /kok
- Leena Rauhala /kd
- Aulis Ranta-Muotio /kesk
- Jukka Vihriälä /kesk
- Jari Leppä /kesk
- Timo Ihamäki /kok
- Hannu Aho /kesk
- Antti Rantakangas /kesk
- Lauri Oinonen /kesk
- Ismo Seivästö /kd
- Kari Myllyniemi /kesk
- Hannes Manninen /kesk
- Jari Koskinen /kok
- Juha Korkeaoja /kesk
- Jussi Ranta /sd
- Sakari Smeds /kd
- Jyri Häkämies /kok
- Timo E. Korva /kesk
- Hannu Takkula /kesk
- Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk
- Markku Markkula /kok
- Hanna Markkula-Kivisilta /kok
- Matti Väistö /kesk
- Eero Lämsä /kesk
- Seppo Kääriäinen /kesk
- Pekka Nousiainen /kesk
- Jaana Ylä-Mononen /kesk
- Håkan Nordman /r
- Kalervo Kummola /kok
- Raimo Vistbacka /ps
- Kari Kärkkäinen /kd
- Virpa Puisto /sd
- Ola Rosendahl /r
- Juha Rehula /kesk
- Timo Kalli /kesk
- Irja Tulonen /kok
- Matti Vanhanen /kesk
- Tero Mölsä /kesk
- Kaarina Dromberg /kok
- Nils-Anders Granvik /r
- Markku Laukkanen /kesk
- Klaus Bremer /r
- Liisa Hyssälä /kesk
- Pauli Saapunki /kesk
- Mirja Ryynänen /kesk
- Pehr Löv /r
- Katri Komi /kesk
- Tapio Karjalainen /sd
- Reijo Laitinen /sd
- Anu Vehviläinen /kesk
- Inkeri Kerola /kesk
- Raimo Mähönen /sd
- Jyrki Katainen /kok
- Tanja Karpela /kesk
- Matti Saarinen /sd
- Tarja Kautto /sd
- Ilkka Kanerva /kok
- Leena Luhtanen /sd
- Marja-Liisa Tykkyläinen /sd
- Pirjo-Riitta Antvuori /kok
- Paula Kokkonen /kok
- Kirsi Piha /kok
- Martti Tiuri /kok
- Ilkka Taipale /sd