LAKIALOITE 20/2012
vp
LA 20/2012
vp - Arto Satonen /kok ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki perusopetuslain 36 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Voimassa olevan perusopetuslain 36 §:n
mukaan käytettävissä olevat kurinpitokeinot
ovat jälki-istunto, kirjallinen varoitus sekä määräaikainen
erottaminen. Nykykäytännön mukaisesti
opetusta häiritsevä oppilas voidaan määrätä jälki-istuntoon
enintään kahdeksi tunniksi tai hänelle
voidaan antaa kirjallinen varoitus, mutta opettajilla ei ole käytössä muita
kurinpitomenetelmiä tottelemattomien oppilaiden kohdalla. Vakavan
rikkomuksen tai jatkuvan epäasiallisen käyttäytymisen
kohdalla jälki-istunnon tai kirjallisen varoituksen jälkeen
oppilas voidaan erottaa määräaikaisesti
enintään kolmeksi kuukaudeksi. Tämä menettely
on kuitenkin erittäin raskas ja vaatii nykyisin lautakunnan
käsittelyä. Jälki-istuntokäytäntö pohjautuu
aikaan, jolloin jälki-istuntoon joutuminen oli häpeällistä,
mikä sai oppilaat välttämään
jälki-istuntoon joutumista. Nykyisin jälki-istuntoa
ei enää koeta häpeällisenä,
vaan se voi olla jopa teko, jolla rehvastellaan kavereiden keskuudessa.
Koulukuri onkin Suomessa laskenut OECD:n raportin mukaan jo vertailun
kolmanneksi huonoimmalle sijalle, eli taakse jäivät
enää Argentiina ja Kreikka.
Perusopetuslaissa todetaan, että oppilaan osallistuminen
opetukseen voidaan evätä enintään
jäljellä olevan työpäivän
ajaksi, jos on olemassa vaara, että toisen oppilaan taikka
koulussa tai muussa opetustilassa työskentelevän
henkilön turvallisuus kärsii oppilaan väkivaltaisen tai
uhkaavan käyttäytymisen vuoksi taikka opetus tai
siihen liittyvä toiminta vaikeutuu kohtuuttomasti oppilaan
häiritsevän käyttäytymisen vuoksi.
Nykyisin häiritsevä oppilas voidaan siis rehtorin
päätöksellä lähettää kotiinsa
vain loppupäivän ajaksi ja pidempi määräaikainen
erottaminen vaatii lautakunnan käsittelyä. Oppilaan
lähettäminen kotiin loppupäivän
ajaksi ei kuitenkaan välttämättä näy
lapsen vanhemmille millään tavalla. Jos rehtori
voisi evätä oppilaan oikeuden osallistua
opetukseen omalla päätöksellään
edes muutaman päivän ajaksi, olisi toimenpide
huomattavasti tuntuvampi ja siihen voitaisiin liittää suoraan
konsultaatio oppilaan vanhempien kanssa. Lisäksi muutaman
päivän tauko häiriön aiheuttajan
opetuksessa rauhoittaisi tilanteen häiriön kohteeksi
joutuneen kannalta. Voimassa olevan perusopetuslain 36 a §:n
mukaisesti opetuksen epäämisestä ilmoitetaan
oppilaan huoltajalle ja tarvittaessa koulun sijaintikunnan sosiaalihuollon
toimeenpanoon kuuluvia tehtäviä hoitavalle viranomaiselle.
Valtioneuvoston asetuksen mukaisesti perusopetuslain 36 §:n
3 momentissa tarkoitetusta opetuksen epäämisestä päättää rehtori,
joten tässä kohdassa esitettyyn määräaikaiseen
opetuksen epäämiseen ei tarvita lautakunnan käsittelyä.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
perusopetuslain 36 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan perusopetuslain (628/1998)
36 §:n 3 momentti, sellaisena kuin se on laissa 477/2003, seuraavasti:
36 §
Kurinpito
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Oppilaan osallistuminen opetukseen voidaan evätä jäljellä olevan
työpäivän sekä enintään kolmen
seuraavan työpäivän ajaksi, jos on olemassa
vaara, että toisen oppilaan taikka koulussa tai muussa
opetustilassa työskentelevän henkilön
turvallisuus kärsii oppilaan väkivaltaisen tai
uhkaavan käyttäytymisen vuoksi taikka opetus tai
siihen liittyvä toiminta vaikeutuu kohtuuttomasti oppilaan
häiritsevän käyttäytymisen vuoksi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 10 päivänä toukokuuta
2012
- Arto Satonen /kok
- Raija Vahasalo /kok
- Vesa-Matti Saarakkala /ps
- Anne-Mari Virolainen /kok
- Eero Suutari /kok
- Sari Sarkomaa /kok
- Reijo Tossavainen /ps
- Jukka Kopra /kok
- Kalle Jokinen /kok
- Ari Jalonen /ps
- Ari Torniainen /kesk
- Sofia Vikman /kok
- Tapani Mäkinen /kok
- Harri Jaskari /kok
- Ben Zyskowicz /kok
- Sanna Lauslahti /kok
- Timo Heinonen /kok
- Petteri Orpo /kok