LAKIALOITE 21/2009
vp
LA 21/2009
vp - Janne Seurujärvi /kesk
Tarkistettu versio 2.0
Laki sotilasvammalain 6 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Aloitteessa esitetään muutettavaksi sotilasvammalain
6 §:n 4 momentti. Voimassa olevan lainsäädännön
mukaan valtio korvaa kunnille ne kustannukset, jotka aiheutuvat
koti- ja muidenkin sosiaalihuoltolain mukaisten avopalvelujen järjestämisestä kaikille
niille, joiden sotilasvammalain nojalla vahvistettu työkyvyttömyysaste on
vähintään 20 prosenttia. Aloitteessa
esitetään veteraanien työkyvyttömyysasteen
valtion kunnille maksettavan korvattavuuden rajan laskemista 20
prosentista 10 prosenttiin.
PERUSTELUT
Sotilasvammalakia muutettiin yli kaksikymmentä vuotta
sitten siten, että niin kutsutut vaikeavammaiset eli vähintään
30 prosentin sotainvalidit pääsivät valtion
korvaamien kunnallisten avohuollon palvelujen piiriin.
Myöhemmin tätä rajaa on vaiheittain laskettu,
vuonna 2003 25 prosenttiin ja viimeksi vuonna 2005 20 prosenttiin.
Mahdollisuutta laajentaa kunnallisten avohuollon palvelujen
korvattavuutta on selvitetty useaan otteeseen. Korvattavuuden edellytyksenä olevan
rajan laskemista koskevat uudistukset ovat kuitenkin taloudellisesti
niin mittavia, että näitä uudistuksia
on jatkossakin toteutettava vaiheittain. Valtiokonttorin arvion
mukaan haitta-asterajan laskeminen 10 prosenttiin olisi kustannuksiltaan
38,4 miljoonaa euroa.
Liian usein niille veteraaneille, jotka eivät ole oikeutettuja
maksuttomaan kotihoidon tukeen mutta ovat muuten korkeasta iästään
johtuen kykenemättömiä hoitamaan päivittäisiä askareita, on
ainoa vaihtoehto laitoshoitoon siirtyminen, jollei heillä ole
varaa kustantaa kotipalveluita omista varoistaan. Monissa tapauksissa
laitoshoitoon siirtyminen on paitsi inhimillisesti myös taloudellisesti
heikompi vaihtoehto tuetulle kotona asumiselle.
Veteraanien osalta meneillään oleva hallituskausi
on tärkeä, koska vaativaa hoitoa tarvitsevia on
yhä enemmän. Oikeilla kuntatason toimintamalleilla
ja monipuolisella kuntoutuksella hallitus sitoutuu turvaamaan veteraaneille
mahdollisuuden asua omassa kodissaan niin kauan kuin se inhimillisesti
on mahdollista.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
sotilasvammalain 6 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 28 päivänä toukokuuta
1948 annetun sotilasvammalain (404/1948)
6 §:n 4 momentti, sellaisena kuin se on laissa 578/2007,
seuraavasti:
6 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Vahingoittuneelle tai sairastuneelle, jonka työkyvyttömyysaste
on vähintään 10 prosenttia, korvataan
sosiaalihuoltolain (710/1982) 17 §:n 1 momentin
3 kohdan mukaisista kotipalveluista ja 4 kohdan mukaisista asumispalveluista, omaishoidon
tuesta annetun lain (937/2005) mukaisesta
omaishoidon tuesta sekä kansanterveyslain (66/1972)
14 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisista sairaanhoidon palveluista
aiheutuneet kustannukset. Palvelu- tai tukiasunnosta perittävää vuokraa
tai vastaavaa maksua ei kuitenkaan korvata. Kotipalvelujen, asumispalvelujen
ja omaishoidon tuen korvaamisesta säädetään
tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 6 päivänä maaliskuuta
2009