Kasvot peittävien huntujen käytöllä yleisellä paikalla on tiiviitä liitäntäkohtia yhteiskuntamme perustavanlaatuisiin fundamentteihin, yksilön oikeuteen päättää oma pukeutumisensa sekä sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Suomen perustuslain 6.4 §:ssä säädetään sukupuolten tasa-arvosta. Jokaisen yhtäläiset oikeudet, jotka mahdollistavat yksilölle itsensä toteuttamisen sukupuolesta riippumatta, ovat suomalaisen elämänmuodon perusta. Perustuslain 7 § turvaa yksilön oikeuden henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen, johon ei ole oikeutta puuttua ilman laissa säädettyä perustetta. Lisääntyneen maahanmuuton seurauksena perustuslain 6 ja 7 §:n turvaamat perusoikeudet ovat tulleet kiistetyksi eräiden kolmansista maista tulleiden väestöryhmien edustajien toimesta. Näiden tahojen edustama uskonnolliskulttuurinen elämänkatsomus ei tunnusta sukupuolten välistä tasa-arvoa, kuten suomalainen tapakulttuuri ja lainsäädäntö tekevät. Burka- ja niqab-huivien käyttökielto yleisellä paikalla on selkeä kannanotto valtiovallan taholta sen puolesta, että universaalien ihmisoikeuksien painoarvo asetetaan erityisryhmien uskonnollisten traditioiden edelle.

Burkan tai niqabin käytöstä ei ole säädetty islaminuskoisten pyhissä teksteissä, minkä tähden näiden vaatekappaleiden käyttökiellon ei voida katsoa rikkovan uskonnonvapauden takaavaa perustuslain 11 §:ää tai Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9 artiklaa. Burkan käyttö oli Afganistanissa naisille julkisilla paikoilla pakollista Taliban-hallinnon aikana ankaran rangaistuksen uhalla. Silti naiset pukeutuvat yhä burkaan monin paikoin Afganistania oman turvallisuutensa tähden. Niqabin käyttö taas on yleistä Persianlahtea ympäröivissä arabimaissa. Erityisesti Saudi-Arabiassa naisten on todettu kokevan häirintää uskonnollisen poliisin taholta, mikäli he eivät pukeudu koko vartalon peittävään niqab-huiviin. Burkan ja niqabin käytön ei siis voida katsoa olevan muslimimaissakaan ihmisoikeuskysymys, vaan uskonnollisten normien sanelema pakko naisille. Voidaankin pitää todennäköisempänä sitä näkökantaa, etteivät musliminaiset Suomessa tai muualla Euroopassa pääsääntöisesti käytä kasvot peittävää huntua vapaaehtoisesti, jolloin sen käyttökielto ei riko perustuslain 7 §:n henkeä.

Euroopan maista Belgiassa, Hollannissa ja Ranskassa on voimassa kasvot peittävien huntujen käyttökielto yleisillä paikoilla. Belgiassa ja Hollannissa kasvot peittävien huntujen käyttökieltoa perusteltiin kansallisella turvallisuudella, sillä yksilön tunnistettavuus olisi mahdollistettava turvallisuusviranomaisille. Ranskassa burka- ja niqab-huivien katsottiin olevan sopimattomia maalliseen yhteiskuntaan ja alistavan naista. Hollannissa ja Ranskassa yleisillä paikoilla burkaa tai niqabia pitävälle naiselle langetetaan sakkorangaistus.

Kasvot peittävien huntujen kiellolla yleisellä paikalla Suomi osoittaisi tekevänsä perustavanlaatuisen suunnanmuutoksen nykyiseen epäonnistuneeseen kotouttamispolitiikkaan nähden. Valtiovalta on viime vuosina painottanut niin sanottua kaksisuuntaista kotoutumista, jolloin maahanmuuttajat omaksuvat suomalaisen kulttuurin ja toimintatavat sekä vastaanottajayhteiskunta antaa maahanmuuttajille oikeuden harjoittaa omia traditioitaan lakiemme asettamista rajoissa. Valitettavasti tämä käytäntö on monesti tarkoittanut sitä, että suomalaisten on oletettu hyväksyvän eräiden maahanmuuttajaryhmien yksilöiden nekin toimintatavat, jotka ovat täysin vastoin suomalaisia perusarvoja. On tullutkin selväksi, ettei nykyinen lainsäädäntömme ota tarpeeksi huomioon yhteiskuntamme kansainvälistymisen aiheuttamia uhkatekijöitä suomalaiselle tapa- ja oikeuskulttuurille. Kasvot peittävien huntujen käyttökiellolla suomalainen yhteiskunta antaa vahvan signaalin siitä, etteivät vähemmistökulttuuriset erityistavat saa olla maamme perustuslain tai muiden lakien yläpuolella. Länsimaisen ihmiskäsityksen ja sukupuolten tasa-arvon turvaamisen näkökulmasta burka- ja niqab-huivien käytön tulisi olla kiellettyä järjestyslain (621/2003) 2 §:n määrittelemällä yleisellä paikalla sakkorangaistuksen uhalla.