LAKIALOITE 24/2002
vp
LA 24/2002
vp - Sulo Aittoniemi /alk
Tarkistettu versio 2.0
Laki Suomen Pankista annetun lain 11 ja 21 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Suomen Pankki on eduskunnan pankki, nykyisin Euroopan
keskuspankin sivukonttori, jolla on kansallisissa toiminnoissa yliarvostettu
asema. Se on valtio valtiossa eikä eduskuntaa edustavilla
pankkivaltuustomiehillä ole juurikaan mitään
valtaa. Se on nähty viimeaikaisten tapahtumien yhteydessä.
Etuna pankkivaltuustomiehillä ovat palkkiot, päivälliset
ja se, että pääsevät median
ruutuun astellessaan kokouspäivinä sisään
Suomen Pankin ovista.
Suomen Pankissa on rahaa kuin roskaa. Tiettävästi
55 miljardin verran vanhoissa markoissa ilmaistuna. Joka on päässyt
käymään holveissa, on kertonut, että rahaa
on hyllyissä, lattialla, muovipusseissa ja kottikärryillä.
Kaikkialla vallitsee vanhan rahan autuaallinen tuoksu.
Suomen Pankista annetun lain 21 §:n mukaan pankin
ylijäämästä keskuspankkituloineen
käytetään puolet vararahaston kartuttamiseen
ja toinen puoli käytetään valtion tarpeisiin.
Sellaisenaan mitätön pankkivaltuusto voi päättää toisinkin,
ja se onkin asettanut julkisessa keskustelussa itsensä eduskunnan
edelle asioista päätettäessä.
Jo se, että Suomen Pankin varanto on kasvanut massiiviseksi
osoittaa sitä, että ylijäämästä tuloutetaan
valtiolle vuosittain liian pieni osuus. Toisaalta, kun valtiolle
tuleva osuus tuloutetaan valtiolle vuosittain vahvistettavan talousarvion yhteydessä,
eduskunta voi itse talousarvion käsittelyn yhteydessä päättää valtiolle
tulevasta osuudesta valtioneuvoston tekemän esityksen pohjalta
ilman pankkivaltuuston välissäoloa.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
Suomen Pankista annetun lain 11 ja 21 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan Suomen Pankista 27 päivänä maaliskuuta
1998 annetun lain (214/1998) 11 §:n 3
kohta ja 21 §:n 2 momentti seuraavasti:
11 §
Pankkivaltuuston tehtävät
Suomen Pankin hallintaa ja toimintaa valvovana toimielimenä pankkivaltuuston
tehtävänä on:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
3) päättää johtokunnan esityksestä pankin
tilikauden tulosta koskevista toimenpiteistä, ei kuitenkaan
tehdä esitystä siitä, miten tilikauden voitto
jaetaan;
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
21 §
Rahoitustulo ja voitonkäyttö
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Suomen Pankin voitosta sen jälkeen, kun Euroopan keskuspankkijärjestelmässä kertyvä
rahoitustulo
on tilinpäätöksessä otettu huomioon, käytetään
yksi viidesosa vararahaston kartuttamiseen. Muu osa ylijäämästä tuloutetaan
valtion tulo- ja menoarviossa valtion tarpeisiin. Tuloutus ja sen
määrä vahvistetaan eduskunnassa valtioneuvoston
ehdotuksesta vuosittaisen talousarvion yhteydessä. Jos
Suomen Pankin muuttunut taloudellinen asema sitä edellyttää,
eduskunnan tulee huomioida se tuloutuksen määrästä päättäessään
ottaen huomioon tämän pykälän
kolmannen momentin säännöksen.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 2002.
_______________
Helsingissä 14 päivänä maaliskuuta
2002