LAKIALOITE 29/2006
vp
LA 29/2006
vp - Jyrki Kasvi /vihr ym.
Tarkistettu versio 2.1
Laki tekijänoikeuslain sekä eräiden
muiden teollis- ja tekijänoikeuksiin liittyvien lakien muuttamisesta
Eduskunnalle
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Tämä on rinnakkaislakialoite hallituksen esitykselle
laeiksi teollis- ja tekijänoikeuksia koskevan
lainsäädännön muuttamisesta
(HE 26/2006 vp). Aloitteen tavoitteena
on antaa tuomioistuimille hallituksen esitystä tiukemmat
ehdot siitä, mitkä ovat ne erityisolosuhteet,
joiden vallitessa tuomittu voidaan velvoittaa kustantamaan tuomion
julkaiseminen. Lisäksi aloitteessa ehdotetaan, että julkaisemisvelvoitetta
ei saa käyttää lisärangaistuksena
eikä se saa aiheuttaa tuomitulle tuomioon verrattuna kohtuuttomia
taloudellisia seurauksia.
PERUSTELUT
Vaikka rikoslainsäädäntö ja
rikosprosessuaaliset säännökset perinteisesti
kuuluvat kansalliseen toimivaltaan, tämä direktiiviin
2004/48/EY perustuva hallituksen esitys on tuomassa
Suomen lainsäädäntöön
uudentyyppisen rangaistuksen eli mahdollisuuden määrätä yksityishenkilö julkaisemaan
saamansa tuomio tiedotusvälineissä omalla kustannuksellaan.
Lisäksi hallituksen esitys koskee riita-asioiden käsittelyä,
mutta antaa kantajalle mahdollisuuden vaatia vastaajalle rangaistukseen
verrattavaa julkaisemisvelvoitetta. Tällainen lisähäpeärangaistus
on suomalaiselle oikeusperinteelle vieras, eikä sitä tule
hyväksyä. Näin pitkälle menevien
erityisseuraamusten hyväksymistä yksittäisessä rikoslajissa ei
voida pitää järkevänä.
Talousvaliokunta ottikin lausunnossaan TaVL 14/2003 vp
kannan, että direktiivin tulisi kohdistua vain kaupallisessa
tarkoituksessa tehtyihin tai huomattavaa vahinkoa aiheuttaneisiin
tekijänoikeuksien loukkauksiin.
Tuomioistuimen päätöksen julkistamisesta määrätään
direktiivin 2004/48/EY 15 artiklassa, joka antaa
jäsenvaltioille mahdollisuuden määritellä sen,
miten ja missä olosuhteissa tuomioistuin voi
velvoittaa tekijänoikeuden loukkaajan tuomion julkistamiseen.
Hallituksen esitys ei kuitenkaan käytä kaikkea
15 artiklan mahdollistamaa liikkumavaraa hyväkseen. On
mahdollista rajata julkistaminen poikkeustapauksiin ja antaa tuomioistuimelle
selkeät ohjeet siitä, mitä seikkoja sen
tulee ottaa huomioon päätöstä tehdessään.
Edellä esitetyin perusteluin ehdotamme, että hallituksen
esitykseen sisältyvä 2. lakiehdotus hyväksytään
muutettuna niin, että julkaisemisvelvoitetta ei saa käyttää lisärangaistuksena
eikä se saa aiheuttaa tuomitulle tuomioon verrattuna
kohtuuttomia taloudellisia seurauksia ja että laissa määritellään
ne erityisolosuhteet, joiden vallitessa tuomittu voidaan velvoittaa
kustantamaan tuomion julkaiseminen.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavat lakiehdotukset:
1.
Laki
todistelun turvaamisesta teollis- ja tekijänoikeuksia
koskevissa riita-asioissa annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
lisätään todistelun turvaamisesta
teollis- ja tekijänoikeuksia koskevissa riita-asioissa
7 päivänä huhtikuuta 2000 annetun lain
(344/2000) 1 §:ään
uusi 3 momentti sekä lakiin uusi 7 a § seuraavasti:
_______________
Voimaantulosäännös
(Kuten HE)
_______________
2.
Laki
tekijänoikeuslain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 8 päivänä heinäkuuta
1961 annetun tekijänoikeuslain (404/1961)
60 ja 60 c §, sellaisina kuin ne ovat
laissa 821/2005, sekä
lisätään lakiin uusi 56 g
ja 59 a § sekä kummankin edelle
uusi väliotsikko seuraavasti:
Loukkauksen kielto
Tuomion julkistaminen
59 a §
Tuomioistuin voi erityisolosuhteiden perusteella tekijänoikeuden
loukkausta koskevassa riita-asiassa kantajan vaatimuksesta antaa
tälle luvan vastaajan kustannuksella soveltuvin toimin
julkistaa tietoja lainvoimaisesta tuomiosta, jossa vastaajan on
todettu loukanneen tekijänoikeutta, jollei tietojen
levittämistä ole muussa laissa rajoitettu. Harkitessaan
olosuhteiden erityisyyttä tuomioistuimen tulee ottaa huomioon julkistamisen
yleinen merkitys, loukkauksen laatu ja laajuus, onko tuomittu yksityishenkilö vai
ammattimaisesti toiminut elinkeinonharjoittaja, julkistamisesta
aiheutuvat kustannukset sekä muut vastaavat seikat. Harkitessaan
toimien soveltuvuutta tuomioistuimen tulee ottaa huomioon
se, että julkistamisen tavoitteena on tiedon levittäminen,
ei lisärangaistuksena toimiminen.
Tuomioistuin määrää vastaajan
korvattavien kohtuullisten julkistamiskustannusten enimmäismäärän.
Harkitessaan kustannusten enimmäismäärää tuomioistuimen
tulee suhteuttaa kustannukset varsinaiseen tuomioon. Kustannukset
eivät saa merkittävästi nostaa vastaajalle tuomiosta
aiheutuvia taloudellisia seuraamuksia. Kantajan on julkistettava
tiedot tuomiosta tuomioistuimen määräämässä ajassa
lainvoimaiseksi tulleen tuomion antamisesta uhalla, että oikeus
saada korvaus kustannuksista muutoin menetetään.
_______________
Voimaantulosäännös
(Kuten HE)
_______________
3.
Laki
tavaramerkkilain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 10 päivänä tammikuuta
1964 annetun tavaramerkkilain (7/1964)
38 ja 40 § sekä
lisätään lakiin uusi 41 a
ja 48 a § seuraavasti:
7 luku
Seuraamukset tavaramerkkioikeuden loukkaamisesta
38, 40, 41 a ja 48 a §
(Kuten HE)
_______________
Voimaantulosäännös
(Kuten HE)
_______________
4.
Laki
yksinoikeudesta integroidun piirin piirimalliin annetun lain
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan yksinoikeudesta integroidun piirin piirimalliin
11 päivänä tammikuuta 1991 annetun lain
(32/1991) 6 luvun otsikko ja
lisätään lakiin uusi 37 a
ja 37 b §, 38 §:ään
uusi 2 momentti, jolloin nykyinen 2 ja 3 momentti siirtyvät
3 ja 4 momentiksi, sekä lakiin uusi 40 a § seuraavasti:
6 luku
Rangaistukset, korvaukset ja turvaamistoimet
37 a, 37 b, 38 ja 40 a §
(Kuten HE)
_______________
Voimaantulosäännös
(Kuten HE)
_______________
5.
Laki
toiminimilain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 2 päivänä helmikuuta
1979 annetun toiminimilain (128/1979)
23 § ja sen edellä oleva väliotsikko
sekä
lisätään lakiin uusi 18 a
ja 23 a § seuraavasti:
18 a, 23 ja 23 a §
(Kuten HE)
_______________
Voimaantulosäännös
(Kuten HE)
_______________
6.
Laki
kasvinjalostajanoikeudesta annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kasvinjalostajanoikeudesta 21 päivänä elokuuta
1992 annetun lain (789/1992) 31 §:n 2—4
momentti sekä
lisätään lakiin uusi 29 a
ja 33 a § seuraavasti:
29 a, 31 ja 33 a §
(Kuten HE)
_______________
Voimaantulosäännös
(Kuten HE)
_______________
7.
Laki
patenttilain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 15 päivänä joulukuuta
1967 annetun patenttilain (550/1967)
61 §:n 1 momentti, sellaisena kuin se on laissa 243/1997,
sekä
lisätään lakiin uusi 57 b
ja 60 a § seuraavasti:
57 b, 60 a ja 61 §
(Kuten HE)
_______________
Voimaantulosäännös
(Kuten HE)
_______________
8.
Laki
mallioikeuslain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
lisätään 12 päivänä maaliskuuta
1971 annettuun mallioikeuslakiin (221/1971)
uusi 35 a ja 36 a § seuraavasti:
35 a ja 36 a §
(Kuten HE)
_______________
Voimaantulosäännös
(Kuten HE)
_______________
9.
Laki
hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
lisätään hyödyllisyysmallioikeudesta
10 päivänä toukokuuta 1991 annettuun
lakiin (800/1991) uusi 36 a
ja 38 a § seuraavasti:
36 a ja 38 a §
(Kuten HE)
_______________
Voimaantulosäännös
(Kuten HE)
_______________
Helsingissä 5 päivänä huhtikuuta
2006
- Jyrki Kasvi /vihr
- Heidi Hautala /vihr
- Sari Essayah /kd
- Toimi Kankaanniemi /kd
- Tuija Nurmi /kok
- Arja Alho /sd
- Astrid Thors /r
- Timo Soini /ps