LAKIALOITE 30/2013
vp
LA 30/2013
vp - Mauri Pekkarinen /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki uusiutuvilla energialähteillä tuotetun
sähkön tuotantotuesta annetun lain sekä sähkön
ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain
liitteen muuttamisesta
Eduskunnalle
Osana suurta energiapakettia eduskunta hyväksyi
puulla tuotetulle sähkölle ns. muuttuvahintaisen
tuotantotuen. Lain tarkoituksena on varmistaa energian tuottajalle
puulle kilpailukykyinen hinta sen tärkeimpään
kilpailijaan, turpeeseen, verrattuna. Lain mukaan päästöoikeuden hinnan
perusteella muuttuvaa tuotantotukea voitiin maksaa enimmillään
18 euroa/MWh, kun kolmen kuukauden päästöoikeuden
markkinahinnan keskiarvo on enintään 10 euroa/tonni.
Tuen määrä laski asteittain päästöoikeuden hinnan
noustessa niin, että tuki loppui päästöoikeuden
hinnan yltäessä 23 euroon/tonni.
Uudistus johti käytännössä toivottuun
kehitykseen. Puun ja turpeen yhteisseoksen kilpailukyky parani tuntuvasti
kivihiileen nähden. Kivihiilen käyttö supistui
vuonna 2012 merkittävästi.
Talouden taantuman ja laman seurauksena päästöoikeuksien
hinnat ovat kuitenkin olleet reippaassa laskussa. Tuorein hintataso
on 3—4 euroa/MWh. Jo pelkästään
tämän muutoksen seurauksena kivihiilen kilpailukyky
on parantunut erittäin merkittävästi.
Kotimaisten bioenergiavaihtoehtojen kilpailuaseman muutokseen
oli perusteltua reagoida. Kataisen hallitus reagoi kuitenkin tarpeeseen nähden
täysin päinvastaisesti. Hallitus on vuoden alusta
lukien kiristänyt turpeen verotusta merkittävästi
eli 2,9 eurosta/MWh 4,9 euroon/MWh ja kiristää ensi
vuonna 5,9 euroon/MWh. Turpeen veron noustessa puun muuttuvahintaista
tukea lasketaan. Enimmillään leikkaus on 18 eurosta/MWh
aina 13 euroon/MWh.
Ratkaisujen lopputulos on, että puuta ja turvetta käyttävien
energiayhtiöiden raaka-ainevertailussa puun ja turpeen
yhteisseoksen hinta nousee erittäin merkittävästi
juuri silloin, kun kivihiilen hinta on romahtanut. Tämä on
johtanut siihen, että useat suomalaiset energialaitokset,
jotka jo ennättivät vähentää kivihiilen
käyttöä, ovat palanneet sen käyttöön.
Monissa laitoksissa ollaan valmistautumassa sen käyttöön. Suomi
on siirtymässä kohti hiilenmustaa energiapolitiikkaa.
Suomi iskee korville kotimaista työtä ja omavaraista
energiaa. Puun ja turpeen vero- ja tukikohtelu on täysin
nurinkurinen ja väärä.
Vuoden alusta voimassa olleet turpeen verotuksen kiristämisratkaisut
ja puun syöttötariffin eli muuttuvahintaisen tuotantotuen
ehdot on palautettava lain muutosta edeltävälle
tasolle.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavat lakiehdotukset:
1.
Laki
uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön
tuotantotuesta annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan uusiutuvilla energialähteillä tuotetun
sähkön tuotantotuesta annetun lain (1396/2010) 23 §:n
2 momentti ja 25 §:n 3 momentti, sellaisina kuin ne ovat
laissa 687/2012, seuraavasti:
23 §
Tavoitehinta ja muuttuva tuotantotuki
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Syöttötariffijärjestelmään
hyväksytyssä metsähakevoimalassa tuotetusta
sähköstä maksetaan päästöoikeuden
hinnan mukaan muuttuvaa tuotantotukea enintään
18 euroa megawattitunnilta.
25 §
Syöttötariffi
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Metsähakevoimalassa tuotantotukeen oikeuttavasta sähkön
tuotannosta maksetaan syöttötariffina 18 euroa
megawattitunnilta, kun kolmen kuukauden päästöoikeuden
markkinahinnan keskiarvo on enintään 10 euroa.
Syöttötariffi laskee tasaisesti markkinahinnan
keskiarvon noustessa, ja sitä ei enää makseta,
kun markkinahinnan keskiarvo nousee 23 euroon.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
2.
Laki
sähkön ja eräiden polttoaineiden
valmisteverosta annetun lain liitteen muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan sähkön ja eräiden
polttoaineiden valmisteverosta annetun lain (1260/1996)
liitteen verotaulukko 2, sellaisena kuin se on laissa 612/2012,
seuraavasti:
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon
edellyttämiin toimiin.
Liite
VEROTAULUKKO 2
| Tuote |
Tuoteryhmä |
Energiavero |
Huoltovarmuusmaksu |
Yhteensä |
| Sähkö snt/kWh
- veroluokka I
- veroluokka II
|
1
2
|
1,69
0,69
|
0,013
0,013
|
1,703
0,703
|
| Mäntyöljy snt/kg |
3 |
18,79 |
0 |
18,79 |
| Polttoturve euroa/MWh |
4 |
3,90* |
0 |
3,90 |
* Polttoturpeen vero on 2,90 euroa/MWh 1.1.2014—31.12.2015.
_______________
Helsingissä 29 päivänä toukokuuta
2013
- Mauri Pekkarinen /kesk
- Sirkka-Liisa Anttila /kesk
- Seppo Kääriäinen /kesk
- Timo Kalli /kesk
- Mari Kiviniemi /kesk
- Juha Rehula /kesk
- Juha Sipilä /kesk
- Jari Leppä /kesk
- Antti Rantakangas /kesk
- Mika Lintilä /kesk
- Katri Komi /kesk
- Eero Reijonen /kesk
- Paula Lehtomäki /kesk
- Mikko Savola /kesk
- Esko Kiviranta /kesk
- Aila Paloniemi /kesk
- Ari Torniainen /kesk
- Anne Kalmari /kesk
- Antti Kaikkonen /kesk
- Arto Pirttilahti /kesk
- Tapani Tölli /kesk
- Lasse Hautala /kesk