LAKIALOITE 32/2007
vp
LA 32/2007
vp - Matti Kangas /vas
Tarkistettu versio 2.0
Laki metsästyslain 14 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Suomessa metsästysoikeus kuuluu pääsääntöisesti
maanomistajalle. Maanomistaja voi kuitenkin vuokrata metsästysoikeutensa.
Yleensä vuokraajina ovat yksittäisten metsästäjien
muodostamat metsästysseurat. Metsästyksen lisäksi seurat
huolehtivat usein alueen riistanhoidosta, riistakantojen laskennoista
sekä metsästyksen vartioinnista. Kun maanomistaja
antaa metsästysoikeutensa vuokralle, solmitaan metsästysvuokrasopimus
maanomistajan ja vuokraajan kesken. Metsästyslain mukaan
metsästysvuokrasopimus voidaan tehdä joko määräajaksi
tai toistaiseksi.
Tilanteissa, joissa metsästysvuokra-alue myydään,
alueen uusi omistaja saa irtisanoa metsästysvuokrasopimuksen,
ellei luovutuskirjassa ole määräystä metsästysvuokrasopimuksen
pysyvyydestä tai uusi omistaja ole sopimusta muutoin hyväksynyt.
Uuden omistajan tulee ilmoittaa irtisanomisesta kolmen kuukauden
kuluessa vuokrasopimuksesta tiedon saatuaan. Laissa ei kuitenkaan
määritellä, kuka korvaa vuokralaiselle
etukäteen maksetun metsästysvuokran, jos maa myydään
kesken vuokrasopimuskauden.
On tullut ilmi tapauksia, joissa metsästysvuokra on
maksettu tietyltä ajanjaksolta etukäteen ja maa
myydään kesken vuokrasopimuskauden eikä uusi
omistaja ole ollut halukas jatkamaan metsästysvuokrasopimusta.
Näissä tilanteissa maansa myynyt vuokranantaja
ei koe olevansa vastuussa vuokrasuhteen katkeamisesta, ja vuokralaisina
olleille yksityisille henkilöille tai metsästysseuroille
ei ole maksettu heidän etukäteen maksamaansa metsästysvuokraa
takaisin. Näin on toimittu osittain siksi, että metsästyslakiin
ei ole kirjattu velvoitetta vuokran palauttamisesta. Ehdotankin,
että metsästyslain 14 §:n 1
momentti muutetaan siten, että siihen lisätään
virke, jossa maanomistaja velvoitetaan palauttamaan maksettu metsästysvuokra
vuokrakauden loppuajalta. Ehdotukseni mukaan, jos vuokrasuhde päättyy
ennenaikaisesti metsästysvuokra-alueen myynnin tai pakkohuutokaupan jälkeen
sen vuoksi, että metsästysvuokra-alueen uusi omistaja
irtisanoo metsästysvuokrasopimuksen päättymään,
on alkuperäinen vuokranantaja velvollinen maksamaan vuokralaiselle metsästysvuokran
takaisin käyttämättömältä ajalta.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
metsästyslain 14 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 28 päivänä kesäkuuta
1993 annetun metsästyslain (615/1993)
14 §:n 1 momentti seuraavasti:
14 §
Vuokrasopimuksen pysyvyys alueen omistajan vaihtuessa
Jos metsästysvuokra-alue tai osa siitä luovutetaan
toiselle, alueen uusi omistaja saa irtisanoa metsästysvuokrasopimuksen
päättymään kuten toistaiseksi
tehdystä metsästysvuokrasopimuksesta säädetään.
Jollei uusi omistaja käytä irtisanomisoikeuttaan
kolmen kuukauden kuluessa vuokrasopimuksesta tiedon saatuaan, vuokrasopimus
pysyy kuitenkin voimassa. Jos luovutuskirjassa on määräys
metsästysvuokrasopimuksen pysyvyydestä tai jos
luovutuksensaaja on sopimuksen muutoin hyväksynyt, vuokrasopimus
sitoo luovutuksen saajaa. Jos vuokrasuhde päättyy
ennenaikaisesti metsästysvuokra-alueen myynnin tai pakkohuutokaupan
jälkeen sen vuoksi, että metsästysvuokra-alueen
uusi omistaja irtisanoo metsästysvuokrasopimuksen päättymään,
on alkuperäinen vuokranantaja velvollinen maksamaan vuokralaiselle
metsästysvuokran takaisin käyttämättömältä ajalta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 8 päivänä toukokuuta
2007