LAKIALOITE 33/2006 vp

LA 33/2006 vp - Tero Rönni /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Laki työttömyysturvalain 3 luvun 3 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

Lakialoitteella pyritään siihen, että työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen päättyessä sairastunut ja siihen asti koulutustukea saanut olisi samassa asemassa kuin tällaisessa koulutuksessa työmarkkinatuella ollut henkilö ja sellainen työttömyyspäivärahan saaja, joka ei osallistu koulutukseen. Voimassa olevan työttömyysturvalain 3 luvun 3 §:n 4 momentin mukaan "työkyvyttömäksi tulleella työttömyysetuuden saajalla, joka ei saa sairausvakuutuslain 19 §:n 1 momentissa olevan rajoituksen (omavastuu) vuoksi päivärahaa tai muuta vastaavaa lakisääteistä korvausta taikka työnantajalta sairausajan palkkaa, on työkyvyttömyydestään huolimatta ja sen estämättä, mitä 2 luvussa säädetään työnhakijana olosta, oikeus työttömyysetuuteen". Työttömyysturvaetuudella tarkoitetaan työttömyysturvalain 1 luvun 5 §:n määritelmän mukaan työttömyyspäivärahaa, työmarkkinatukea ja koulutuspäivärahaa. Työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen ajalta maksettava koulutustuki ei ole työttömyysetuus.

Työttömyysturvalain 7 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan työmarkkinatuen saaja on oikeutettu työmarkkinatukeen myös koulutuksen ajalta, ja tätä kautta hänen toimeentulonsa myös sairausvakuutuslain mukaisilta omavastuupäiviltä on turvattu. Työttömyyspäivärahan saaja sitä vastoin saa tuolta ajalta koulutustukea, mikä johtaa siihen, että jos hän sairastuu esimerkiksi viimeisenä koulutuspäivänä (ja on siis vielä sairastumishetkellä koulutustuen saaja), ei hän työttömyysturvalain 3 luvun 3 §:n 4 momentin mukaan ole oikeutettu työttömyysetuuteen sairautensa ajalta. Toisaalta hän ei myöskään saa koulutustukea koulutuksen jo päätyttyä. Tilanne on epätasa-arvoinen verrattuna työmarkkinatuen saajiin ja niihin työttömyyspäivärahan saajiin, jotka eivät osallistu koulutukseen.

Työttömien yhdenvertainen kohtelu edellyttää, että lakia tältä osin muutetaan. Yksinkertaisin ja selkein vaihtoehto on se, että koulutustuen saajista säädettäisiin omassa, uudessa 5 momentissa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

työttömyysturvalain 3 luvun 3 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

lisätään 30 päivänä joulukuuta 2002 annetun työttömyysturvalain (1290/2002) 3 luvun 3 §:ään, sellaisena kuin se on osaksi laissa 608/2004, uusi 5 momentti seuraavasti:

3 luku

Etuuden saamisen yleiset rajoitukset

3 §

Työkyvyttömyys

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Työkyvyttömäksi tulleella julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain (1295/2002) 6 luvun 1 §:n mukaisessa työvoimapoliittisessa aikuiskoulutuksessa olleella, joka ei koulutuksen päätyttyä saa sairausvakuutuslain 19 §:n 1 momentissa olevan rajoituksen (omavastuu) vuoksi päivärahaa tai muuta vastaavaa lakisääteistä korvausta taikka työnantajalta sairausajan palkkaa, on työkyvyttömyydestään huolimatta ja sen estämättä, mitä 2 luvussa säädetään työnhakijana olosta, oikeus työttömyysetuuteen.

_______________

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

_______________

Helsingissä 6 päivänä huhtikuuta 2006

  • Tero Rönni /sd
  • Reino Ojala /sd
  • Tuula Väätäinen /sd
  • Sirpa Paatero /sd
  • Ilkka Taipale /sd
  • Jutta Urpilainen /sd
  • Kalevi Olin /sd
  • Lauri Kähkönen /sd
  • Pirkko Peltomo /sd
  • Rakel Hiltunen /sd
  • Markus Mustajärvi /vas
  • Marjaana Koskinen /sd
  • Jukka Roos /sd
  • Heli Paasio /sd
  • Susanna Rahkonen /sd
  • Harry Wallin /sd
  • Erkki Virtanen /vas
  • Anneli Kiljunen /sd
  • Esa Lahtela /sd