LAKIALOITE 34/2012
vp
LA 34/2012
vp - Jari Lindström /ps ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki maankäyttö- ja rakennuslain 182 ja 190 §:n
muuttamisesta
Eduskunnalle
Maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999)
166 § on laissamme keskeinen säännös,
kun kysymys on rakennetun ympäristön kelvollisesta
hoidosta erityisesti rakennusten ja niiden lähimmän ympäristön
siisteyden, turvallisuuden ja terveellisyyden kannalta. Sanottu
pykälä yhdessä lain 182 §:ssä olevan
uhkasakko- ja teettämisuhkasäännöksen
kanssa antaa kunnan rakennusvalvontaviranomaiselle jonkin verran
tehostekeinoja kunnan valvoessa rakennusten ja niiden ympäristön
säilymistä lain vaatimassa kunnossa.
Rakennusvalvontakäytännössä on
kuitenkin osoittautunut, että sanotut maankäyttö-
ja rakennuslain säännökset ovat teholtaan
riittämättömiä, milloin huonosti
hoidetun rakennuksen ja rakennusympäristön omistaja/haltija
suhtautuu kielteisesti ja käyttää hyväkseen
kaikkia viivytyskeinoja asian pitkittämiseksi. Monissa
kunnissa on esiintynyt ja esiintyy joitakin poikkeuksellisen hankalia
tapauksia, joissa törkyisessä tilassa oleva rakennus
ja/tai rakennusympäristö vuodesta toiseen
pilaa yleistä ja erityisesti naapuruston viihtyisyyttä ja
voi aiheuttaa terveydellistäkin haittaa, kun viranomaisilla
ei ole riittäviä lain suomia keinoja nopeasti
vaikuttavaan toimintaan.
Keskeisin lainsäätäjän edelleenkin
antama "ase" sanotun kaltaisille ympäristöään
pilaaville häiriköille on heidän rajoitukseton
oikeutensa valittaa aina korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO) asti.
Heidän jatkovalituksensa hallinto-oikeudesta korkeimpaan
hallinto-oikeuteen ovat poikkeuksetta pelkkää ajan
voittamiseksi tapahtuvaa kiusantekoa ilman reaalisia mahdollisuuksia
menestyä KHO:ssa. Mitkään oikeusturvanäkökohdat
eivät puolla heidän rajoituksetonta valitusoikeuttaan,
joten tässä lakialoitteessa esitetään
valituskiellon säätämistä uudella
190 §:ään sisällytettävällä momentilla.
Momentissa asetettaisiin valituksen tutkiminen riippuvaksi valitusluvasta,
siten kuin monissa muissakin asiatyypeissä nykyään
jo edellytetään KHO:n tapauskohtaisesti harkittua
valituslupaa, kuten hallintolainkäyttölain (586/1996)
13 §:ssä otsikolla "Valitusoikeuden rajoittaminen"
on linjattu.
Toinen tässä lakialoitteessa esitetty keino kunnan
aseman parantamiseksi on turvata niitä kunnan rahasaamisia,
joita syntyy kunnan käyttäessä maankäyttö-
ja rakennuslain sallimia uhkasakko- ja teettämisuhkakeinoja
saadakseen kyseiset ongelmakiinteistöt siivotuiksi ja lain vaatimaan
kuntoon. Maakaaren 20 luvun tuntema kiinteistöpanttityyppi,
lakimääräinen kiinteistöpanttioikeus,
tarjoaa tähän oikeusteknisen keinon. Tämän
vuoksi maankäyttö- ja rakennuslakiin on syytä lisätä säännös
(uudeksi momentiksi 182 §:ään)
siitä, että kunnalla on suoraan lain nojalla kyseinen
panttioikeus laiminlyöntien ja korjaustoimien kohdekiinteistöön.
Lisäksi kuntien kyseisten saatavien turvaamiseksi on
perusteltua selventää uudella lakitekstin lauseella
(182 §:ssä), että kunnan näillä saatavilla
on niin sanottu suora ulosottokelpoisuus ilman tuomiota siten kuin
säädetään verojen ja maksujen
täytäntöönpanosta annetussa
laissa (706/2007). Vastaava säännös
onkin jo maankäyttö- ja rakennuslain edeltävässä eli
181 §:ssä eräiden toisenlaisten
saatavien hyväksi.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
maankäyttö- ja rakennuslain 182 ja 190 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
lisätään maankäyttö-
ja rakennuslain (132/1999) 182 §:ään
uusi 3 momentti, jolloin nykyinen 3 momentti siirtyy 4 momentiksi,
sekä 190 §:ään, sellaisena
kuin se on osaksi laeissa 1441/2006, 1129/2008 ja 1589/2009,
uusi 5 momentti, jolloin nykyinen 5 momentti siirtyy 6 momentiksi,
seuraavasti:
182 §
Uhkasakko ja teettämisuhka
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos 166 §:n mukaisen velvoitteen täyttämistä koskeva
uhkasakko on tuomittu tai teettämiskustannukset määrätty
laiminlyöjän maksettavaksi, kyseinen kiinteistö on
panttina sanotuista määristä ja niille
laskettavasta korosta siten kuin maakaaren 20 luvussa säädetään.
Rakennusvalvontaviranomaisen on ilmoitettava panttioikeus kirjattavaksi
siten kuin sanotun luvun 2 §:ssä säädetään.
Saamiset ovat suoraan ulosottokelpoisia siten kuin säädetään
verojen ja maksujen täytäntöönpanosta
annetussa laissa (706/2007).
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
190 §
Muutoksenhaku muusta viranomaisen päätöksestä
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Hallinto-oikeuden päätökseen, joka
koskee 182 §:ssä tarkoitettua uhkasakon
asettamista tai maksettavaksi määräämistä taikka
teettämisuhan asettamista tai täytäntöön
pantavaksi määräämistä tai
teettämiskustannusten maksettavaksi määräämistä,
saa hakea muutosta vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää luvan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 21 päivänä kesäkuuta
2012
- Jari Lindström /ps
- Juho Eerola /ps
- Johanna Jurva /ps
- Anne Louhelainen /ps
- Ismo Soukola /ps
- Anssi Joutsenlahti /ps