Lakialoitteessa ehdotamme tuloverolain (1535/1992) 124 §:n 4 momentin muuttamista siten, että eläketulosta maksettavaa lisäveroa lievennetään 4,55 %:iin eläkeläisten aseman parantamiseksi.
Eläkeläiset ovat pitkien työuriensa aikana tehneet yhteiskuntamme kannalta arvokasta työtä toimeentulonsa eteen. He ovat vuosikymmenien ajan tuoneet merkittäviä verotuloja valtiolle. Nämä verotulot ovat osaltaan auttaneet meitä rakentamaan ja ylläpitämään nykyistä hyvinvointiyhteiskuntaamme, jossa kukin voi kehittyä yksilönä ja hyödyntää monipuolisia hyvinvointipalveluja.
Yhteiskuntamme rakentamiseen osallistuneet eläkeläiset maksavat nyt eläketulostaan normaalia veroastetta korkeampaa veroa siltä osin, kuin eläketulo vähennettynä eläketulovähennyksen määrällä ylittää 45 000 euroa vuodessa. Mielestämme tämä ei ole kohtuullista, kun otetaan muun ohella huomioon se, että eläkeläiset ovat jo työuriensa aikana maksaneet ansiotulostaan veroa progressiivisen tuloveroasteikon perusteella.
Eläketulon lisäveroa voidaan pitää verovelvollisia iän perusteella syrjivänä. Tässä suhteessa voitaisiin vedota muun ohessa unionin oikeuden ikäsyrjinnän kieltävään sääntelyyn, erityisesti yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yhteisistä puitteista annetun neuvoston direktiivin 2000/78/EY 1—3 artiklaan sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 21 artiklan 1 kohtaan. Korkein hallinto-oikeus onkin ratkaisussaan KHO 2015:30 päätynyt pyytämään ennakkoratkaisua unionin tuomioistuimelta eläketulon lisäveroa koskevassa asiassa. Ennakkoratkaisupyynnöstä voimme päätellä, että oikeustila eläketulon lisäveron suhteen on vähintäänkin epäselvä.
Vaikka on epäselvää, soveltuuko unionin oikeus välitöntä verotusta koskevaan ja siten valtion yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvaan asiaan, on mainittu direktiivi pantu kansallisesti täytäntöön yhdenvertaisuuslailla (21/2004). Lain 6 §:n mukaan ketään ei saa — välillisesti tai välittömästi — syrjiä muun ohella iän perusteella ilman objektiivisesti perusteltua syytä. Myös perustuslain (731/1999) 6 § kieltää asettamasta ketään eri asemaan muun ohella iän perusteella. Joskin eläketuloa voidaan maksaa myös muille, on kiistatonta, että pääosa niistä eläketulon saajista, joihin eläketulon lisäveroa koskevaa sääntelyä sovelletaan, on jo saavuttanut 63—68 vuoden eläkeiän. Vaikuttaa siten vahvasti siltä, että eläketulon lisäveroa sovelletaan vähintäänkin välillisesti ikään perustuen.
Eläketulon lisäveron kohtuuttomuus huomioon ottaen ehdotamme, että eläketulon lisäverotusta lievennetään, mikä tarkoittaa ansio- ja pääomaverotulojen pienenemistä 16 000 000 eurolla.