LAKIALOITE 35/2004 vp

LA 35/2004 vp - Toimi Kankaanniemi /kd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Laki maatalousyrittäjien lomituspalvelulain muuttamisesta

Eduskunnalle

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lakialoitteessa ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulakia niin, että karjatalousyrittäjän oikeus saada lomituspalveluja vuosiloman ajaksi lisääntyy kahdella päivällä nykyisestä 24 päivästä 26 päivään kalenterivuodessa. Lisäksi ehdotetaan kumottavaksi saman lain 17 §:n 1 momentti, jolla rajoitetaan sunnuntaiden ja juhlapäivien käyttöä lomanviettoon.

PERUSTELUT

Karjataloutta harjoittavat maatalousyrittäjät tekevät erittäin raskasta ja sitovaa työtä. Kysymyksessä ovat lähes poikkeuksetta perheviljelmät, joiden tukemista yhä ahtaammiksi muuttuvissa EU-oloissa tulee kaikin tavoin lisätä. Nämä maatalousyrittäjät ovat myös sekä fyysisesti että henkisesti kaikkein suurimman rasituksen alaisia. Uupuminen uhkaa lisääntyä. Lomaoikeuden lisääminen edistää työterveyttä ja merkitsee näin ollen kansantaloudellistakin säästöä. Tasavertaisuusperiaate myös puoltaa tämän ammattiryhmän lomaoikeuden pidentämistä. Perusteet vuosiloma-ajan pidentämiseen ovat siis vahvat.

Maatalousyrittäjien vuosilomaoikeuden tulisi olla yksi päivä viikossa, kun se nyt on yksi päivä kahdessa viikossa. Tähän tavoitteeseen pääsemiseksi tulee edetä nykyistä nopeammin. Tässä lakialoitteessa lomaoikeutta ehdotetaan jatkettavaksi kahdella päivällä. Oikeuden lisääminen yhdellä päivällä lisää kustannuksia neljällä miljoonalla eurolla vuodessa. Maksullisen lomittaja-avun ja sijaisavun käyttö kuitenkin jossakin määrin vähenee. Pidennys lisää lomittajatyöpaikkoja.

Lain 17 §:n 1 momentin mukaan maatalousyrittäjien vuosilomaan saa sisältyä enintään kolme sunnuntaita tai sellaista juhlapäivää, jonka aikana tehdystä työstä lomittajalle maksetaan työehtosopimuksen mukainen ylityökorvaus. Käytännössä tästä rajoituksesta on ilmennyt ongelmia. Viikonvaihteen lomatarve voi tulla yllättäen mm. erilaisten henkilökohtaisten tai perhetapahtumien, matkojen ja myös työssä uupumisen vuoksi. Jos kolmen sunnuntain varaus on jo käytetty, ei laki anna mahdollisuutta viikonvaihteen lomaan. Tämä rajaus on käytännössä kohtuuton ja epäinhimillinen, joten se on syytä poistaa. Poistamisen taloudelliset vaikutukset ovat vähäiset.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

maatalousyrittäjien lomituspalvelulain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

kumotaan 20 päivänä joulukuuta 1996 annetun maatalousyrittäjien lomituspalvelulain (1231/1996) 17 §:n 1 momentti ja

muutetaan 6 §, sellaisena kuin se on laissa 1141/2002, seuraavasti:

6 §

Oikeus vuosilomaan

Edellä 4 §:ssä tarkoitetulla maatalousyrittäjällä on oikeus hakemuksesta saada lomituspalveluja kalenterivuoden aikana vuosilomaa varten 26 päivän ajaksi.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

_______________

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

_______________

Helsingissä 26 päivänä maaliskuuta 2004

  • Toimi Kankaanniemi /kd
  • Leena Rauhala /kd
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Päivi Räsänen /kd
  • Sari Essayah /kd
  • Lauri Oinonen /kesk
  • Petri Salo /kok
  • Petri Neittaanmäki /kesk
  • Timo Soini /ps