LAKIALOITE 35/2012 vp

LA 35/2012 vp - Simo Rundgren /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Laki ulosottokaaren 4 luvun 48 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

Lakialoitteessa säädetään, että palkasta ulosmitattaessa suojaosuus olisi takuueläkkeen suuruinen.

Ulosoton suojaosuus eli ulosmittaamatta jätettävä summa tarkistetaan tällä hetkellä ulosottokaaressa vuosittain kansaneläkeindeksistä annetun lain mukaisesti. Esimerkiksi vuonna 2012 suojaosuudeksi lasketaan velallisen itsensä osalta 21,69 euroa päivässä eli 650,70 euroa kuukaudessa. Samanaikaisesti Suomessa on takuueläke, joka takaa Suomessa asuvalle henkilölle vähimmäiseläkkeeksi noin 714 euroa kuukaudessa. Tämä tarkoittaa, että ulosottokaaren suojaosuus jää pienemmäksi kuin takuueläke. Takuueläke säädettiin, koska katsottiin, ettei takuueläkettä pienemmällä summalla pysty tulemaan toimeen.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

ulosottokaaren 4 luvun 48 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan ulosottokaaren (705/2007) 4 luvun 48 §:n 1 momentti seuraavasti:

4 luku

Ulosmittaus

48 §

Suojaosuus

Määräajoin maksettavan palkan ulosmittauksessa velallisen suojaosuus on saman suuruinen kuin takuueläkkeestä annetun lain (703/2010) 8 §:n 1 momentin mukainen täysimääräinen takuueläke.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

_______________

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

_______________

Helsingissä 21 päivänä kesäkuuta 2012

  • Simo Rundgren /kesk
  • Timo V. Korhonen /kesk
  • Elsi Katainen /kesk
  • Arto Pirttilahti /kesk
  • Eeva Maria Maijala /kesk