LAKIALOITE 38/2002 vp

LA 38/2002 vp - Sulo Aittoniemi /alk 

Tarkistettu versio 2.1

Laki Ahvenanmaan maanhankintalain 2 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

Ne, joilla ei ole Ahvenanmaan kotiseutuoikeutta, samoin kuin yhtiöt ja yhteisöt, eivät saa ilman maakuntahallituksen lupaa omistaa tai vuokrata kiinteää omaisuutta maakunnassa. Rajoitus koskee myös kiinteistön määräalaa sekä luovutuksella hankittua osuutta kuolinpesässä, joka omistaa tai hallitsee kiinteää omaisuutta.

Laki merkitsee siis sitä, että ilman kotiseutuoikeutta Suomen kansalainen ei voi hankkia kiinteää omaisuutta omassa maassaan sen paremmin kuin yhtiö tai yhteisökään, vaikka sillä on kotipaikka Suomessa. Rajoitus on nykymaailmassa ainutkertainen, kun se koskee myös vuokraoikeutta. Siihen täytyy saada kiireimmiten korjaus.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

Ahvenanmaan maanhankintalain 2 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka on tehty perustuslain 73 §:ssä säädetyllä tavalla ja Ahvenanmaan maakuntapäivien suostumuksella,

lisätään 3 päivänä tammikuuta 1975 annetun Ahvenanmaan maanhankintalain (3/1975) 2 §:ään, sellaisena kuin se on laissa 1145/1991, uusi 2 momentti, jolloin nykyinen 2 ja 3 momentti siirtyvät 3 ja 4 momentiksi, seuraavasti:

2 §

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Rajoitus ei koske Suomen kansalaista eikä yhtiötä, osuuskuntaa, yhdistystä, muuta yhteisöä, laitosta, säätiötä tai yhtymää, jonka kotipaikka on Suomessa.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

_______________

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 200 .

_______________

Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2002

  • Sulo Aittoniemi /alk