LAKIALOITE 38/2010
vp
LA 38/2010
vp - Mirja Vehkaperä /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki työsopimuslain 4 luvun 4 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Työntekijä voi saada lapsensa tai muun hänen
taloudessaan vakituisesti asuvan lapsen hoitamiseksi osittaista
hoitovapaata siihen saakka, kun perusopetuksessa olevan lapsen toinen
lukuvuosi päättyy. Lakialoitteessa ehdotetaan,
että osittaista hoitovapaata voisi saada siihen saakka, kun
perusopetuksessa olevan lapsen kolmas lukuvuosi päättyy.
Pidennetyn oppivelvollisuuden mukaisessa opetuksessa olevan lapsen
kohdalla osittaisen hoitovapaan mahdollisuutta pidennetään
siihen saakka, kun lapsen neljäs lukuvuosi päättyy.
NYKYTILANNE
Työsopimuslain (55/2001)
4 luvun 4 §:n mukaan työntekijä,
joka on ollut saman työnantajan työssä yhteensä vähintään
kuusi kuukautta viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana, voi saada
lapsensa tai muun hänen taloudessaan vakituisesti asuvan
lapsen hoitamiseksi osittaista hoitovapaata siihen saakka, kun perusopetuksessa
olevan lapsen toinen lukuvuosi päättyy. Jos lapsi
kuuluu perusopetuslain (628/1998) 25 §:n momentissa
tarkoitetun pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin, osittaista hoitovapaata
voi kuitenkin saada siihen saakka, kun lapsen kolmas lukuvuosi päättyy.
Erityisen hoidon ja huollon tarpeessa olevan vammaisen tai pitkäaikaissairaan
lapsen vanhempi voi saada osittaista hoitovapaata siihen saakka,
kun lapsi täyttää 18 vuotta. Lapsen molemmat
vanhemmat tai huoltajat saavat olla osittaisella hoitovapaalla saman
kalenterijakson aikana, mutta eivät yhtäaikaisesti. Työntekijän
on tehtävä työnantajalle esitys osittaisesta
hoitovapaasta viimeistään kaksi kuukautta ennen
vapaan alkamista (533/2006).
PERUSTELUT
Osa-aikaisen työskentelyn tulee olla todellinen vaihtoehto
pienten lasten vanhemmille. Osa-aikatyötä tehdään
Suomessa tällä hetkellä lähinnä työurien
alku- ja loppupäässä, eikä osa-aikainen
työ ole kaikilla aloilla edes mahdollista. Esimerkiksi
Ruotsissa osa-aikainen työskentely on pienten lasten vanhemmilla
huomattavasti Suomea yleisempää. On lapsen edun
mukaista, että vanhempi voi työskennellä lyhyemmällä työajalla
ja viettää enemmän aikaa lapsen kanssa. Työelämää tulee
kehittää siihen suuntaan, että vanhemmat
voivat rakentaa elämänsä entistä enemmän
perheen ja lapsen hyvinvointia ajatellen. Työelämän
joustavuus parantaa merkittävästi lapsiperheiden
arjen sujumista.
Perhe-elämän sujumisen lisäksi osa-aikainen työskentely
auttaa pitämään vanhemman kiinni työelämässä.
Mikäli kosketus työelämään
katoaa kokonaan pitkäksi ajaksi, on vaarana,
että vanhempi syrjäytyy kokonaan työmarkkinoiden ulkopuolelle.
Kun työ- ja perhe-elämä voidaan yhdistää joustavasti,
edistää se työhyvinvointia ja työntekijöiden
jaksamista sekä tukee vanhempien mahdollisuuksia lasten
hyvinvoinnista huolehtimiseen.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
työsopimuslain 4 luvun 4 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 26 päivänä tammikuuta
2001 annetun työsopimuslain (55/2001)
4 luvun 4 §:n 1 momentti, sellaisena kuin se on
laissa 533/2006, seuraavasti:
4 luku
Perhevapaat
4 §
Osittainen hoitovapaa
Työntekijä, joka on ollut saman työnantajan työssä yhteensä vähintään
kuusi kuukautta viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana, voi saada
lapsensa tai muun hänen taloudessaan vakituisesti asuvan
lapsen hoitamiseksi osittaista hoitovapaata siihen saakka, kun perusopetuksessa
olevan lapsen kolmas lukuvuosi päättyy. Jos lapsi
kuuluu perusopetuslain (628/1998) 25 §:n 2
momentissa tarkoitetun pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin, osittaista
hoitovapaata voi kuitenkin saada siihen saakka, kun lapsen neljäs lukuvuosi
päättyy. Erityisen hoidon ja huollon tarpeessa
olevan vammaisen tai pitkäaikaissairaan lapsen vanhempi
voi saada osittaista hoitovapaata siihen saakka, kun lapsi täyttää 18
vuotta. Lapsen molemmat vanhemmat tai huoltajat saavat olla osittaisella
hoitovapaalla saman kalenterijakson aikana, mutta eivät
yhtäaikaisesti. Työntekijän on tehtävä työnantajalle
esitys osittaisesta hoitovapaasta viimeistään
kaksi kuukautta ennen vapaan alkamista.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 19 päivänä toukokuuta
2010
- Mirja Vehkaperä /kesk
- Paula Sihto /kesk
- Janne Seurujärvi /kesk